Tiistaina alakoululainen vei Vantaalla aseen kouluun ja ampui luokkatoverin ja haavoitti kahta. Sen jälkeen hän lähti kävellen ja asetta kantaen pois koulusta.
Traagisen tapauksen taustat selviävät vasta ajan kuluessa siltä osin kuin ne ovat julkisia. Se mitä tähän mennessä tiedetään, piirtää kuitenkin hälyttävää kuvaa siitä, mitä seurauksia piiloon tai liian vähälle huomiolle jääneellä hädällä voi pahimmillaan olla. On päivänselvää, että kun lapsi päätyy ampumaan toisia lapsia, hänen elämänsä pohja on pahoin murtunut. Apua, jota hän olisi tarvinnut, ei ole onnistuttu tai pystytty antamaan.
Tämä havainto on melkein yhtä surullinen ja pelottava kuin itse tapauskin. Se kiinnittää huomiota myös siksi, että ei ole kulunut pitkäkään aika edellisestä valtakunnallista julkisuutta saaneesta ja lapseen kohdistuneesta tragediasta. Löydetäänkö ja autetaanko meillä siis riittävästi niitä lapsia ja perheitä, jotka kipeimmin apua tarvitsevat? On tiettävästi maanlaajuinen ilmiö, että lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa akuuttiinkin hätään saatetaan tarjota viikkojen tai kuukausien mittaista jonotusta.
Selvitykset kertovat myös, että yhä useammassa lapsiperheessä eletään aiempaa ankarampaa arkea. Voimavarat rakoilevat, epävarmuudet asioiden järjestymisestä koettelevat ja rahastakin on piukkaa. Jäävätkö perheet ja vanhemmat, jotka kohtaavat vaikeuksia, liiaksi oman onnensa varaan? Jos jäävät, heikoin lenkki perheessä on lähes aina lapsi.
Tätä pääkirjoitusta sorvasin moneen kertaan, koska jotenkin sanat tuntuvat pieniltä tai niitä oli vaikea löytää. Siihen tavallaan kiteytyy koko tämä tragedia, että sanat jäivät puuttumaan, tai niitä ei kuultu. Niin ei saisi olla, kun kyse on lapsista. Se on hyvinvointimme pohjaa, että panostukset lapsiin ovat riittäviä.
Uskon, että moni varmasti jakaa nämä surulliset ja hämmentyneet tunteet. Tällaisen kuuluukin herättää ajatuksia ja havahduttaa, se on ihmisyyttä, kykyä myötätuntoon. Vaikuttaa siltä, että tätä ominaisuutta ympärillämme ei ole ainakaan liikaa.
Kannustan kaikkia vanhempia, isovanhempia ja muita lasten parissa toimivia tai vaikka harrastavia etsimään tuiki tärkeitä sanoja ja avaamaan keskusteluja lasten ja nuorten kanssa. Miten voit? Mitä puuhaat? Mitä sinne kouluun tai treeneihin kuuluu? Kenen kanssa leikit koulussa? Onko kaikki kavereiden kanssa hyvin? Tuntuuko, että joku ilkeilee tai kiusaa? Onko kaikki hyvin? Mistä pidät? Mitä haluaisit tehdä?
