Sateenkaariperheet saivat oman perhekahvilan Skanssiin

0
Piikkiöläinen Venla Silmunen viihtyy perhekahvilassa yhdessä lastensa, Otson, Nuutin ja Kertun kanssa.

Kauppakeskus Skanssin toisesta kerroksesta, hiljaisen kulman takaa löytyy kauppakeskukselle yllättävä tila. Kun oven avaa, sisältä paljastuu suuri huone, jossa on sohvia, leluja ja pöytiä tuoleineen. Leikkipaikassa puuhastelee taaperoita leikkeihinsä keskittyneinä ja ruokapöytien ääressä istuskelee vanhempia juttelemassa, kahvittelemassa ja syöttämässä lapsia. Selvästi perhekahvila.

Tämä keskiviikkoiltapäivisin avoinna oleva perhekahvila on suunnattu sateenkaariperheille ja tila on Skappeli, Turun ja Kaarinan seurakuntien lapsiperheille suunnattu tila Skanssissa. Tilassa eri yhdistykset voivat järjestää omaa maksutonta ja avointa toimintaansa.

Sateenkaariperhekahvilaa pyörittää Turun Seudun Sateenkaariperheet ry ja sen vapaaehtoiset, muun muassa piikkiöläiset Venla ja Ida Silmunen . Mukana kahvilassa ovat myös heidän lapsensa viisivuotias Kerttu , kohta kolmevuotias Nuutti ja yhdeksän kuukauden ikäinen Otso . Toisena vapaaehtoisena perheenä mukana ovat turkulaiset Tuuli Rantasalo ja Alex Muurinen yhdessä taaperonsa, Mikaelin kanssa.

– Skappelista lähestyttiin meitä jo vuosi sitten ja kysyttiin, josko voisimme alkaa pitää tällaista perhekahvilaa. Nyt helmikuussa saimme sitten toiminnan aloitettua täällä, Venla Silmunen kertoo.

Hän kertoo, että Perhekeskus Marakatissa, Turussa pidetään sateenkaariperheiden perhekahvilaa, mutta toiminta on kuukausittaista. Skanssin sateenkaariperhekahvila kokoontuu joka viikko. Silmuset ovat toimineet Marakatin sateenkaariperhekahvilassa vapaaehtoisina vuoden verran.

Toiminnalle kysyntää

Vapaaehtoiset kertovat, että nyt ensimmäisen parin kuukauden aikana Skanssin sateenkaariperhekahvilat ovat vetäneet hyvin väkeä paikalle.

– Täällä on ollut noin viisitoista ihmistä, aikuiset ja lapset yhteenlaskettuna joka kerta, Silmunen kertoo.

Kahvilassa käyneiden kesken on perustettu Whatsapp-ryhmä ja se on kerännyt jo neljäkymmentä ihmistä.

– Ja siinä on mukana vain aikuisia, mikä kertoo, että aika vaihtuvasti tapaamisissa käy eri ihmisiä, Rantasalo sanoo.

Toiminta perhekahvilassa on vapaamuotoista; paikka tarjoaa kahvit, lapset pääsevät leikkimään muiden lasten kanssa ja aikuiset juttelemaan muiden vanhempien kanssa.

– Joskus on sitten jotain järjestettyäkin. Ida on esimerkiksi pitänyt lautapeli-iltoja kouluikäisille ja on esimerkiksi askarreltu, Silmunen kertoo.

Sateenkaariperhekahvila on tarkoitettu nimensä mukaisesti sateenkaariperheille.

– Ja myös sellaisille, jotka vasta haaveilevat perheestä. Toiminta on avointa kaikille. Noudatamme tapaamisissa Turvallisemman tilan periaatteita, jonka perustana on se, että jokainen saa tulla omana itsenään ilman että sitä tarvitsee kenellekään perustella, Silmunen sanoo.

Vertaistukea

Silmuset ovat olleet jo aiemmin aktiivisia perhekahvilatoiminnassa, erityisesti Piikkiössä. Venla Silmunen toimiikin itse Piikkiön MLL:n perhekahvilan vetäjänä. Hän kertoo, että myös Piikkiössä on hyvin lapsiperheille suunnattua toimintaa, MLL:n lisäksi esimerkiksi seurakunnan järjestämänä.

Hänen mukaansa on kuitenkin tärkeää, että sateenkaariperheille on myös ihan omaa toimintaa.

– Ennen kuin itse lähdin mukaan Sateenkaariperheet ry:n toimintaan, en tuntenut muita sateenkaariperheitä ja on ollut tärkeää saada vertaistukea. Myös lapsille on kiva, että he näkevät muita sateenkaariperheitä, kun heitä ei välttämättä muuten tuttavapiirissä ole, Silmunen sanoo.

Sateenkaariperhekahvila
Keskiviikkoisin kello 16–18
Skappeli, Skanssin 2. kerros.

Sateenkaariperhe

Sateenkaariperhe on perhe, jossa yksi tai useampi vanhemmista kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön.

Lisää sateenkaariperheistä:sateenkaariperheet.fi.

Valtakunnallista sateenkaariperhepäivää vietetään 5.5.