Nauvolainen luksusviini tekee pohjoismaista historiaa– ”Meillä on täällä paremmat olosuhteet kasvattaa viiniköynnöksiä kuin Bordeaux’ssa”

0
Annika ja Herman Haapman ostivat tilakeskuksen Nauvon sydämestä pari vuotta sitten. Taidekeskus Paratiisi käsittää niin kesäkahvilan, taidenäyttelyn kuin myös suomalaista viininvalmistuksen pioneerityötä tekevän viinitilan.

NAUVO, PARAINEN

Viiniköynnökset kaartuvat kasvihuoneen seinustalla kolmen, jopa neljän metrin korkeuteen luoden alleen ikään kuin vihreän käytävän. Jos ulkolämpötila kipuaa toukokuun loppupuolen aamupäivänä jo poikkeuksellisen lähelle 25 lämpöastetta, on kasvihuoneen suojissa vielä muutama aste lämpimämpää – ja kosteampaa. Tunnelma on kuin suoraan loppukesältä ja Välimeren rantojen viinitiloilta.

Paitsi että nyt ollaan Suomen Saaristomerellä, Paraisten Nauvossa. Ja se on Chateau Nagu -nimisen viinitilan omistajien, Annika ja Herman Haapmanin mukaan jopa parempi paikka kasvattaa viinejä kuin esimerkiksi eteläinen Ranska.

– Meillä on täällä paremmat olosuhteet kasvattaa viiniköynnöksiä kuin Bordeaux’ssa. Ensimmäisen viime syksynä poimitun sadon parhaiden rypäleiden Brix-luku eli sokeriprosentti oli 26, ja keskiarvokin oli 23. Se on ihan huippuviinien tasolla, Herman Haapman täräyttää.

Eikä ensimmäinen sato ollut pelkästään laadukas, vaan myös historiallinen. Chateau Nagu onnistui tempussa, mihin ei ole pystytty sen enempää Suomessa kuin muissakaan Pohjoismaissa aiemmin: kasvattamaan, kypsyttämään ja poimimaan Cabernet Sauvignon -rypälesadon.

– Saimme varmasti hyvälaatuisen taimiston, mutta myös maaperä ja ilmasto sekä valtavan pitkä kasvukausi ovat sen takana, että jo ensimmäisen sadon rypäleistä tuli aivan mielettömän makuisia. Maussa on niin suklaata, lakritsia, chiliä kuin mustaa marjaa, Herman kertoo.

Ei mitään kyykkyviiniä



Syy rypäleiden monivivahteisen makumaailman taustalla on Haapmanien mukaan nimenomaan kasvukausi. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, on rypäleillä aikaa kasvaa ja kypsyä Nauvossa pidempään kuin vaikkapa siellä aiemmin mainitussa eteläisessä Ranskassa, Bourdeaux’ssa.

– Aurinko lämmittää kasvihuoneita jo huhtikuussa ja kasvukausi kestää lähes kahdeksan kuukautta pitkälle syksyyn. Lämpimät kesäpäivät yhdistettynä syksyn viileisiin öihin luovat rypäleisiin aivan ainutlaatuisen makumaailman, Herman sanoo.

Viime syksynä kerätty ensisato kypsyy parhaillaan tammitynnyreissä ja valmistuu kesäksi 2025. Ensimmäinen sato jäi vielä sen verran pieneksi, että lopullinen pullomäärä jäänee noin sataan, ja niitä myydään ainoastaan alan harrastajille.

Pullohinnasta tulee vääjäämättä alkuun nelinumeroinen, mutta kun tuotantomäärät satojen kasvaessa vuosittain nousevat, asettunee nauvolaisen luksusviinin, kuten tilalliset itse sitä nimittävät, hinta noin sataan euroon pullolta.

– Onhan se kallista, mutta toisaalta myös hyvää ja ainutlaatuista. Ei tässä mitään kyykkyviiniä ole missään vaiheessa lähdetty edes kasvattamaan. Hinnan pitää olla sellainen, että tuotosta jää elanto myös yrittäjälle.

Käsityötä alusta loppuun



Yksi seikka mikä nostaa Chateau Nagussa kasvavien viinirypäleiden laatua liittyy niiden suojaamiseen. Annika ja Herman Haapman suojaavat verkoin kaikki tilalla kypsyvät rypäleet.

– Ja jokainen terttu erikseen. Siinä on aivan valtava työmäärä, mutta palkintona on myös äärimmäisen puhtaita marjoja.

Hän ja Annika ostivat tilan noin kaksi vuotta sitten ihastuttuaan sekä Saaristomeren tunnelmaan että Nauvoon yhtenä sen sykkivänä sydämenä. Tackorkin vierasvenesataman läheisyydessä sijaitsevalla viinitilalla on historiaa jopa tuhannen vuoden taakse, viikinkiajoille asti.

– Ihastuimme paikkaan heti kun tulimme tänne. Vaikka tila oli ränsistynyt ja ollut vuosia tyhjillään, näimme heti vision mitä tästä voisi tulla. Nyt parissa vuodessa olemme saaneet ison osan niistä muutoksista tehdyksi, mistä haaveilimme jo silloin, kun kävimme tätä paikkaa katsomassa. Onhan siinä ollut työtä, mutta samalla olemme saaneet toteuttaa unelmaamme, sanoo Annika Haapman.

Hehtaarin pinta-alalla



Viinitilalla on viisi kasvihuonetta, joiden yhteispinta-ala on hehtaarin luokkaa. Cabernet Sauvignonin lisäksi tilalla kasvaa Rieslingiä, Pinot Noiria, Merlotia, Semillonia ja Cabernet Blancia. Viinit myös kypsytetään tammitynnyreissä Chateau Nagun omissa tiloissa, ja kypsytys kestääkin runsaat 1,5 vuotta.

Kun ensimmäinen pieni sato valmistuu pullotettavaksi kesäksi 2025, on sen jälkeen viinitilan yhteydessä olevassa kahvilassa mahdollisuus maistella Chateau Nagun viinejä.

– Kun Suomi hyväksytään toivottavasti virallisesti viinintuottajamaaksi Euroopassa vuonna 2028, alkaa myös suomalaisten viinien myynti Alkossa. Asiasta on jo keskusteltu hyvässä hengessä ja meillä on suullinen myyntisopimus myös Chateau Nagun viinien osalta. Kiinnostus kotimaista viiniä kohtaa on korkealla.

Taidekeskus aukeaa juhannusviikolla



Chateau Nagu ei ole pelkästään Suomessa uraa uurtava viinitila, vaan myös kesäkahvila ja taidekeskus. Juhannusviikolla tilan 1600-neliöiseen pääkasvihuoneeseen avataankin iso taidenäyttely, jossa on esillä töitä 15:ltä kotimaiselta huipputaiteilijalta.

– Tunnetuimpana mainitakseni Manuela Boscon . Taidekeskuksen avajaiset ovat juhannusviikolla 20. kesäkuuta, ja toivottavasti mahdollisimman moni tulisi silloin nauttimaan niin laadukkaasta taiteesta kuin myös viinitilan ja kesäkahvilan tunnelmasta. Olemme koittaneet tuoda tänne palan Italiaa niin sisustukseen kuin fiilikseen, sillä Sisilia on meille

tuttu ja tärkeä vuotuinen matkakohde, Herman Haapman kertoo.

Kun Taidekeskus muutaman viikon päästä aukeaa, on sen jälkeen Haapmanien runsaat kaksi vuotta kestänyt rakennusprojekti, jos ei nyt valmis niin ainakin loppusuoralla.

– Töitä riittää varmasti jatkossakin taidekeskuksen, kesäkahvilan ja viinitilan pyörittämissä. Kenties viinitilan kasvaessa meidän on harkittava myös vakituisen lisätyövoiman palkkaamista, mutta vielä toistaiseksi ainakin pärjäämme kaksin ja satunnaisen kausiavun kanssa, Haapmanit hymyilevät.