Kirismäen liittymässä korjataan siltaa ja uusitaan päällysteitä – ”Urakoitsijalla on mahdollisuus pieneen bonukseen”

0
Kirismäen liittymä oli useita vuosia työmaa-aluetta 2020-luvun vaihteen molemmin puolin. Nyt isoa monitasoliittymää korjataan takuutyönä.

PIIKKIÖ

Väylävirasto toteuttaa Turun kehätiellä Kirismäen eritasoliittymässä Kaarinan Piikkiössä Varsniityn risteyssillan paalulaatan ja muiden risteyssiltojen päällysteiden korjaustöitä kesän ja syksyn aikana. Töistä aiheutuu liikennejärjestelyitä, mistä näkyvimmät ovat työmaa-aikaiset kiertotiet sekä Raision suunnasta Piikkiöön ajettaessa että Helsingin suunnasta Piikkiöön ajettaessa.

– Näkyvin väliaikainen muutos on se, että Helsingin suunnasta moottoritietä ajettaessa pitää käydä Pukkilan liittymässä kääntymässä takaisin päin, jotta pääsee Piikkiöön. Siitä aiheutuu muutaman kilometrin lisämatka, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Juha Sillanpää .

Väliaikaiset kiertotiet on rakennettu Kirismäessä kesäkuun aikana, ja heinäkuussa on päästy toden teolla käsiksi varsinaiseen sillankorjaus- ja päällystystyöprojektiin. Työn arvioidaan olevan valmiina syys–lokakuun aikana.

– Tarkempaa aikataulua on vielä vaikea sanoa, mutta syys–lokakuu on hyvä arvio. Urakoitsijalla on mahdollisuus pieneen bonukseen, jos takuutyönä tehtävä työ valmistuu ripeästi, Sillanpää sanoo.

Urakan aikana on huomioitavaa, että Piikkiön suunnasta ei ole myöskään mahdollista liittyä moottoritielle Turun suuntaan Varsniityn siltapaikan korjaustöiden aikana. Tällöinkin kiertotie kulkee Pukkilan eritasoliittymän kautta.

Työn tilaajana toimii Väylävirasto ja urakoitsijana Oteran Oy.