Saman suuntaisia kommentteja kuuli sieltä täältä viime vuonna, kun heinäkuu vaihtui elokuuksi ja kesän kiivain lomakuukausi oli takanapäin. Ja olihan heikon lomasään, jos hyvän lomasään mittarina on helle ja aurinko, harmittelulle perusteet. Viime heinäkuussa elohopea kipusi vain kertaalleen yli 25 asteen, eli hellerajan. Edellisen kerran yhtä alhaiseen lukemaan oli jääty vuosituhannen ensimmäisenä heinäkuuna 23 vuotta aiemmin.
Vaikka lomasään voivottelulle oli sinänsä perusteet, ei yksittäiselle heinäkuulle kannattaisi antaa vielä kuitenkaan kovin suurta painoarvoa. Vaikka 2020-luku ei ole vielä edes puolivälissä, on tällä vuosikymmenellä helleraja rikottu Peimarin sydämessä, Piikkiön Yltöisissä sijaitsevalla sääasemalla jo 107 kertaa. Vertailun vuoksi koko 1980-luvun aikana helleraja rikkoutui 109 päivänä.
Hellepäiviä on siis totisesti viime vuosina piisannut, ja vaikka viime vuonna heinäkuussa lukema jäikin yhteen, saivat helteestä nautiskelevat herkkua kesäkuussa 13 päivän edestä. Koko kesän aikana hellepäiviä oli 16, mikä on pidemmällä aikajänteellä varsinaissuomalainen keskiarvo.
Kuten tämänkin lehden sivuilta 12–13 ja 14–15 voi lukea, suomalainen luonto ja eritoten Saaristomeri kipuilevat jo nyt valtavasti lämpenevän sään kourissa. Jos ilmastonmuutos aiheuttaa kouriintuntuvaa nälänhätää eri puolilla maailmaa ja hengenvaarallisia superhelteitä Etelä-Euroopassa kesäisin, näkyvät viimeisen sadan vuoden muutokset myös Pohjolassa. Vaikka silmällä tai hellepäivämittareilla muutosta on välillä vaikea havaita, on kehitys kiistaton. Niin maapallo kuin Suomikin sen mukana lämpeää tällä hetkellä holtittomalla vauhdilla.
Se on koettavissa talvisten lumikausien ohentumisena, ja toisessa ääripäässä kesähelteiden yleistymisenä. Vuotuiset sademäärätkin ovat tasaisen varmassa kasvussa. Kesälomailijan harmitus hellepäivien vähyydestä kertoo omaa kieltään siitä, ettei lämpenevä ilmasto Pohjolassa aiheuta juuri huolta. Tai huolta aiheuttaa pikemminkin se, jos lämpöä ei riitä. Ja toisaalta asia on aivan ymmärrettävä; Suomessa ilmastonmuutos ei ole vielä vaikuttanut merkittävästi kovinkaan monen ihmisen elämään.
Kun katse kääntyy päättäjiin, on hyvä muistaa, että demokraattisin perustein heidätkin on valittu. Ihminen on siitä metka olento, että muutos vaatii yleensä kunnon motivaattorin. Ehkäpä 31 heinäkuista hellepäivää olisi jo sellainen.
