Paimioon kaavailtu aurinkovoimapuisto on kasvamassa jopa yli sataan hehtaariin – ”On hienoa, että vihreään energiaan suhtaudutaan näin positiivisesti”

0
Näille main on kaavailtu Paimion aurinkovoimapuistoa. Pinta-alaltaan lähes sadan hehtaarin kokoinen puisto levittyisi toteutuessaan niin kuva alan vasemmalla sijaitsevan Turku-Helsinki-moottoritien ja kuva-alan oikealla sijaitsevan 110-tien väliin, mutta myös moottoritien pohjois- ja 110-tien eteläpuolelle.

PAIMIO

Paimioon kaavaillusta aurinkovoimapuistosta on tulossa huomattavasti isompi kuin mitä vielä alkuvuodesta uumoiltiin. Hankkeen takana oleva ruotsalainen energiayhtiö Alight on neuvotellut kevään ja kesän aikana yksityisten maanomistajien kanssa maa-alan vuokraamisesta puistoa varten, ja tällä hetkellä sopimus on tehty kaikkiaan jo noin 90 hehtaarin alasta. Jo aiemmin Alight oli päässyt Paimion kaupungin kanssa sopuun noin 20 hehtaarin maa-alan vuokraamisesta.

Suunnitellun aurinkopuiston sijainti on E18-moottoritien ja 110-tien läheisyydessä Naskarlassa ja sen eteläpuolisilla alueilla.

– Kaikki on edennyt Paimiossa tähän asti suunnitelmien mukaan, ja tavoittelemamme runsaan sadan hehtaarin ala alkaa olla jo aika lähellä. Mahdollisesti neuvottelemme vielä muutamien maanomistajien kanssa lisäalasta, kertaa Jussi Kokkila , joka on käynyt seudulla maapohjaneuvotteluja hankekehittäjä Ari Lagerströmin lisäksi.

Jos maanomistajia kyseisellä seudulla kiinnostaa maa-alan vuokraaminen aurinkovoimapuistoa varten, vinkkaakin Kokkila olemaan yhteydessä nimenomaan Lagerströmiin.

Valmista 2026, tai 2027?


Yhtiön tavoitteena on, että aurinkopuisto olisi valmis vuoden 2026 aikana. Siksikin maapohjaneuvotteluissa edetään reippaasti, jotta puiston vaatima lupakäsittely voisi alkaa. Jos kaikki menee niin kuin Alight on suunnittelut, päästäisiin varsinaisiin rakennustöihin mahdollisesti ensi vuoden aikana.

– Loppuvuoden aikana on tarkoitus käydä vielä tarkemmat keskustelut Paimion kaupungin kanssa asiaa koskien.

Vastaavia aurinkopuistohankkeita on Alightilla vireillä parhaillaan useampi niin Varsinais-Suomessa kuin satakunnassa. Alight on suunnittelemassa aurinkovoimapuistoa myös esimerkiksi Saloon, ja Eurajoella ollaan valmistelemassa rakennustöiden aloitusta hankkeessa, jonka pinta-ala on kaikkian runsaat 120 hehtaaria.

– On hienoa, että Paimiossa on suhtauduttu vihreään energiaan näin positiivisesti, sillä se on ihan fakta, että energian tuotantotapoja on pakko muuttaa tulevaisuutta silmällä pitäen kestävämmäksi, Kokkila sanoo.