Ostin täksi kesäksi uusia vaatteita: yhden mekon, yhden hameen, sortsit ja pari t-paitaa. Mekko löytyi kirpparilta, loput taas uusina kotimaisen vaatemerkin verkkokaupasta ja kivijalkaliikkeestä. Olen lähtökohtaisesti huono shoppailija. En pidä kaupoissa luuhaamisesta ja ostan uusia vaatteita vasta, kun vanhoissa on niin paljon käytön jälkiä, ettei niitä enää kehtaa kodin ulkopuolella käyttää. Silloinkin, pakon edessä tehtävä ostosreissu nostaa otsalle jo etukäteen tuskanhikeä.
Me suomalaiset käytimme vuonna 2022 yli 4 miljardia euroa vaatteisiin. Tämä tarkoittaa miljoonia vaatteita, jotka ostetaan joko uusina tai käytettyinä. Lounais-Suomen Jätehuollon poistotekstiiliasiantuntija Anna Garton kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan tuotamme maailmanlaajuisesti tällä hetkellä niin paljon tekstiiliä, että vaikka kaikki tuotanto loppuisi tänään, tekstiiliä riittäisi seuraavalle seitsemälle sukupolvelle. Laskennallisesti siis yli 200 vuodeksi kaikille maailman ihmisille.
Tekstiilien tuotantomäärät jatkavat edelleen nousua, niiden laatu huononee ja vaatteiden käyttökerrat vähenevät jatkuvasti. Puhutaan pikamuodin lisäksi ultrapikamuodista, jota ei ole tarkoitettukaan kestäväksi, vaan vaatteita ajatellaan kertakäyttötuotteina. Nykyinen vaatetuotanto ylittää reippaasti kestävyyden rajat ja on yksi maailman saastuttavimmista aloista.
Yle uutisoi edellisviikolla, että Verkkokauppa, Lindex ja Tokmanni kertovat huonosti sujuneesta myynnistä. Heikosti sujunut kauppa heijastuu yritysten tuloksiin. Uutisen mukaan kuluttajat lykkäävät hankintoja epävarman taloustilanteen vuoksi.
Itseäni uutisoinnissa jäi mietityttämään se, miten asia esitetään pelkästään ongelmana. Talous sakkaa, koska ihmiset eivät kuluta rahaa kuten ennen. Voisiko ajatuksen kuitenkin kääntää päälaelleen? Ihmiset miettivät kulutustottumuksiaan ja hankkivat enemminkin tarpeeseen? Jos tästä ei kansantalous heti kiitä, voi ympäristön ja meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta ollakin aihetta juhlaan.
