
JALKAPALLO Paimion Hakan naisten edustusjoukkue pelasi keskiviikkona vierasottelun Pargas IF:ää vastaan. Joukkueet kohtasivat vasta ensimmäisen kerran tällä kaudella, sillä kevään ottelu siirrettiin pelattavaksi syyskaudelle. PIF on tällä hetkellä sarjataulukossa kolmantena, yhden pykälän ylempänä Hakaa. Eroa joukkueilla on kahden pisteen verran, mutta paraislaiset ovat ehtineet pelata yhden ottelun Hakaa enemmän. Joukkueiden välinen sijoitus sarjataulukossa ei muuttunut keskiviikon ottelun myötä, sillä joukkueet jakoivat pisteet maalittomassa tasapelissä.
Hakalta nähtiin ottelussa kauden parasta puolustuspelaamista, kun pelaajat tekivät töitä päämäärätietoisesti koko kentän alueella. Myös pallollinen pelaaminen oli viime ottelua parempaa ja Haka sai luotua useita hyviä hyökkäyksiä ja painetta kotijoukkueen päätyyn. Ottelu pelattiin kuitenkin enemmän Hakan kenttäpuoliskolla, ja PIF saikin hankittua monta kulma- ja vapaapotkua. Varsinkin ottelun lopulla PIF paineisti kovaa ja ratkaisumaali leijui ilmassa. Hakan pelaajat kuitenkin puolustivat uhrautuvasti omaa maaliaan ja purkivat palloa taistellen tasapelistä.
– Ottelu oli koko joukkueeltamme todella vahva taistelu. Kurinalaisen puolustamisen ansiosta saimme pidettyä laadukkaan joukkueen nollilla. Onnistumisien myötä saimme myös itsevarmuutta omaan pallopeliin, vaikka emme onnistuneetkaan tällä kertaa maalinteossa, kertoo vahvan ottelun pelannut Hakan toppari Veera Leppäaho .
Hakan maalilla viimeisenä lukkona Emma Suominen pelasi toisen peräkkäisen nollapelin kärkijoukkuetta vastaan. Suominen liimasi useamman vaarallisen laukauksen ja torjui ottelun lopulla lähellä piti -tilanteen.
Paimion Hakalla on vuorossa kahden ottelun viikko, kun joukkue kohtaa keskiviikkona TPS/2:n Turun Kupittaalla klo 20.00 ja lauantaina Paimioon saapuu vieraaksi sarjakärki FC Nokia. Kotiottelu alkaa KHT Soikalla klo 16.
Pinja Akkanen