Paimion Lidlissä tehtiin yhdessä yössä remontti, jonka uskotaan tuovan vauhtia, valoa ja viihtyisyyttä asiointiin

0
– Helppoahan tämä on, sanoo Lidlin paimiolainen aluepäällikkö Mikko Nikander naputellessaan tuotetietoja pikakassan ruudulle.

PAIMIO

Paimion Lidlin hedelmä- ja vihannesosastoa uudistettiin kuluvalla viikolla. Samalla myymälä sai ensimmäiset pikakassansa.

Hankkeessa ei vitkasteltu: myymälä ei ollut uudistamisen johdosta kiinni ainoatakaan ylimääräistä minuuttia. Lidl suljettiin tiistai-iltana ja avattiin keskiviikkoaamuna normaalien aukioloaikojen mukaisesti.

– Täysi muutos yhdessä yössä, hymyilee Lidlin paimiolainen myyntipäällikkö Mikko Nikander .

– Tuttu, taitava porukka hoiti hommat vauhdikkaasti ja ammattitaidolla.

Neljä pikakassaa



Kyse ei ole pelkästään Paimion Lidlistä, vaan koko maan Lidl-myymälöistä. Ne käydään asteittain läpi samalla sapluunalla.

Työn tuloksena on kalusteiltaan uusittuja ja valaistukseltaan tuntuvasti kohennettuja hedelmä- ja vihannesosastoja sekä muutama sata pikakassaa vaakoineen. Myös väljyyttä on luvassa aikaisempaa enemmän.

– Esimerkiksi Paimiossa avarrettiin myös kassa-aluetta. Se tapahtui niin, että muutamia hyllyjä lyhennettiin. Merkitystä on myös sillä, että pikakassat vievät vähemmän tilaa kuin normaalikassat, Nikander toteaa.

Paimiossa on nyt neljä pikakassaa. Normaalikassoja on vastaavasti vähennetty, mutta niitäkin on yhä kolme.

– Uskallan luvata, että nopeutta ja sujuvuutta tulee lisää, Nikander sanoo.

Keskiverto myymälä



Lidlillä – joka rantautui Paimioon vuoden 2018 syksyllä – on Paimiossa 16 työntekijää. Heidän asemaansa ja lukumääräänsä uudistuksella ei Nikanderin mukaan ole vaikutusta.

Nikanderilla on vastuullaan 31 myymälän verkosto. Se kattaa paitsi Varsinais-Suomen myös osan lähimaakunnista.

Paimion Lidlissä kassoja ja hevi-osastoa koskeva uudistus toteutettiin ajallisesti projektin keskivaiheilla. Ei pilottina, mutta ei myöskään jälkijunassa.

Kaikki Varsinais-Suomen Lidlit saavat vastaavanlaisen ”käsittelyn” lokakuun loppuun mennessä.

Paimion Lidl on ketjunsa sisällä kompakti, keskikokoinen myymälä sekä kooltaan että valikoimaltaan.