
Paimio
Sieniasiantuntija ja biologi Jarkko Korhonen viettää parhaillaan kesälomaansa, syksyllä parhaimpaan sieniaikaan tietenkin. Yhden Suomen myydyimmistä sienikirjoista kirjoittanut Korhonen toimii päivätyönään VR:n konduktöörinä. Kesällä rautatiet pitivät hänet kiireisenä, mutta elokuun lopusta alkaen hän on käynyt sienessä melkein joka päivä. Tämän vuoden sienisadossa ei kuitenkaan ole kehumista. Korhonen kertoo omalle kohdalleen osuneen sadon olevan korkeintaan keskinkertaisen.
– Selkeästi viime vuotta, joka oli huippuvuosi, heikompi. Voi sanoa, että jopa huonoja sienimaastoja on tullut vastaan. Varsinkin Itä-Suomessa oli tosi tyhjää. Täällä Varsinais-Suomessa näyttäisi olevan paremmin, Korhonen sanoo.
Sienisatoon vaikuttaa Korhosen mukaan moni asia. Yksi niistä on sateet, joita elokuun lopussa tuli melko vähän. Toinen vaikuttava asia voi hänen mukaansa olla viime vuoden huippusato.
– Moni rihmasto ei tänä vuonna tuota niin paljon kuin viime vuonna. Rihmastohan elää maan sisässä ja se on vähän kuin omenapuu, joka vuosi ei tule isoa satoa, Korhonen selittää.
Varsinais-Suomessa esimerkiksi herkkutatteja on saatu odotella ja Korhonen veikkaa, ettei niitä tänä syksyllä nähdä suuria määriä. Kantarelleja sen sijaan on riittänyt.

Korhosen lempiruokasieni on keväällä kerättävä korvasieni. Myös kurttusieni, ukonsieni, mustavahakas ja herkkutatti pääsevät suosikkilistalle. Erityinen herkku on lisäksi tuoksuvalmuska eli matsutake. Varsinkin Japanissa arvostettu matsutake on arvokas ruokasieni, jonka kilohinta voi nousta jopa tuhanteen euroon. Korhonen toivoisi lautaselleen enemmänkin sieniä.
– Syön sieniä mielellään varsinkin, jos joku toinen tekee ruuan. Välillä on niin kiireistä töiden kanssa, että otan vain eväät tai syön jossain lounaskuppilassa. Niissä on hyvin harvoin sieniä tarjolla, Korhonen harmittelee.

Älä tee ruokaa epävarmana
Korhonen neuvoo aloittamaan ruokasienestyksen valitsemalla yhden tai kaksi helppoa lajia, joita lähtee opettelemaan.
– Sanoisin, että tässä loppukaudesta suppilovahvero ja kantarelli olisivat hyviä opeteltavia, Korhonen vinkkaa.
Jotta sienen voi tunnistaa oikein, kannattaa se poimia maasta kokonaan. Korhonen neuvoo katsomaan sienen jalkaa ja lakkia, sekä kurkistamaan lakin alle. Monet sienet eroavat toisistaan pillien, helttojen ja piikkien avulla.
– Tutustu sieneen, ja muista, että yksi tuntomerkki ei koskaan tee lajia. Jos ajatellaan vaikka valkokärpässientä ja herkkusientä, niin ne ovat saman näköisiä päältä, mutta kun käännät sienet ympäri, herkkusienen heltat eivät ole puhtaan valkoiset. Ne ovat vaaleat nuorena, mutta lopussa ruskeat. Valkokärpässienellä ne pysyvät valkoisina, Korhonen opastaa.

Ulkonäön lisäksi sienien tunnistuksessa voi käyttää apunaan hajua ja makua. Korhonen kertoo, että tietyissä sienissä haju on tärkeä tunnistusväline. Esimerkiksi pieni valkoinen jauhosieni tuoksuu nimensä mukaisesti jauholta ja kuusiherkkusieni taas anikselta.
Korhonen sanoo, että joitain haperoita tunnistettaessa myös maku voi olla oleellinen. Haperoita voi maastossa maistaa, kunhan sitä ei tee lasten nähden ja sylkee palan pois.
– Maku voi olla hyvin tärkeä tieto. Vaikkapa erittäin arvostetun mantelihaperon ja polttavan kirpeän pippurihaperon välillä maku voi joskus olla jopa ainoa asia, joka ne erottaa, Korhonen sanoo.
Tuntomerkkejä voi opetella esimerkiksi sienikirjoista. Mitä useampi tuntomerkki täsmää, sitä varmemmin sienen voi tunnistaa. Yksi neuvo on kuitenkin ylitse muiden.
– Jos olet epävarma, silloin jätät ainakin ruokalautaselta pois. Sienihavainnonhan voi tehdä nettiin epävarmanakin, mutta ruokaa älä tee epävarmana, Korhonen ohjeistaa.

Lajimäärä kiehtoo
Korhonen kiinnostui aikanaan sienistä opintojensa kautta. Hän pääsi yliopistoon opiskelemaan biologiaa ja ilmoittautui sienten peruslajitunnistuskurssille.
– Siellä innostuin sienistä ja sienilajien tunnistamisesta. Siitä se syvällisempi kiinnostus sitten heräsi, Korhonen kertoo.
Korhosta kiehtoo sienten valtava lajimäärä. Hän laskee, että suursieniä, joita koriin voi kerätä, löytyy Suomesta pyöreästi kolmisen tuhatta. Tunnistuksessa riittää siis haastetta.
– Se on omanlaista hiljaista metsästystä tuo sienestys. Parasta on, kun löytää itselle uutta tai vielä parempaa, löytää kokonaan Suomelle uuden lajin. Sellaistakin on omalle kohdalle sattunut. Se on samalla tieteen tekemistä, ehkä voisi sanoa kansalaistiedettä, Korhonen hymyilee.

Sienien hassut nimet saavat ainakin toimittajan välillä naureskelemaan. Limanuljaskoiden ja känsätuhkeloiden takaa löytyy Korhosen mukaan yleensä jokin viittaus sienen ulkonäköön tai muihin ominaisuuksiin. Esimerkiksi löyhkävalmuska on pahanhajuinen.
Korhonen kertoo, että nykyään nimeämisistä vastaa Suomen sieniseuran nimistötoimikunta. Jos Suomesta löytyy uusi sieni, toimikunta kokoontuu yhteen pohtimaan sienen suomenkielistä nimeä.
– Osa nimistä on perinteisiä, eikä tiedetä kuka ne on nimennyt. Ne ovat kuin kansanlauluja, joiden säveltäjistä ei ole tietoa, Korhonen sanoo.
