
Paimion Palvelukeskussäätiön Senioritalo C jäi ilman Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran rahoitusta ja koko hanke on vaarassa. Sen sijaan terveyskeskuksen tuntumaan Haltiantielle suunnitellun kehitysvammaisten asumisyksikön osalta rahoitussitoumus on vahvistunut. Lopullista tietoa sen osalta odotetaan näinä päivinä.
Tiedon vahvistaa Palvelukeskussäätiön vt. säätiöasiamies Taisto Nuutinen . Hän sanoo suoraan, että Aran rahoitusten osalta taisi käydä niin, että yhteen kaupunkiin ei niukista määrärahoista pystytty avustusta osoittamaan kahteen eri kohteeseen. Taustalla on valtiovallan säästökuuri ja se, että koko Aran toiminta on nykymuotoisena päättymässä. Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi kesäkuussa, että Aran toiminnot siirretään ensi vuonna ympäristöministeriön yhteyteen.
Palvelukeskussäätiöllä on ennestään Vistalla kaksi seniorikerrostaloa, jotka ovat valmistuneet 2017 ja 2019. A-talossa on 20 ja B-talossa 30 vuokra-asuntoa. C-talosta oli tulossa hiukan erilainen, sillä sinne oli suunniteltu tukiasumista ja toimistotiloja Varhan kotihoidolle.
Nuutinen kertoo, että tilannetta selvitellään ja säätiön hallitus kokoontuu asian äärelle alkavalla viikolla. Tietoa Aran kielteisestä ratkaisusta on käyty jo läpi kaupungin ja myös hyvinvointialueen kanssa. Varhan viesti on, että heilläkään ei ole hankkeen edistämiseen mahdollisuutta ilman Aran avustusta.
Avustuspäätös on paimiolaisittain harmillinen, sillä C-talon piti luontevasti täydentää Palstanpuiston palvelukeskuksen ja kahden aiemman senioritalon muodostamaa ”palvelutalokorttelia”. Nuutinen sanoo, että senioriasumisen tarve on Paimiossa suorastaan huutava.
– Jono nykyisiin asuntoihin on kohtalaisen pitkä.
C-taloa kaavailtiin rakennettavaksi aiempien talojen kupeeseen tontille, jolla nykyisellään on säätiön hallinnoimia ja jo aikaa nähneitä rivitaloja. Nämä neljä tyydyttäväkuntoista rivitaloa olisi siis purettu uuden talon alta.
– Niitä on nyt vuokrattu väliaikaiseen asumiseen, kuten esimerkiksi putkiremonttipakolaisille. Kattoremontti ainakin on tulossa, mikäli niiden pidempiaikaista vuokrausta mietitään, mutta toki tässä mietitään varmasti muitakin kehityshankkeita, ja mahdollisia yhteistyökumppaneita, arvioi Nuutinen.
Kehitysvammaisten asumisyksikkö on toteutusvalmis, ja rahoitus siis varmistuu lähipäivinä. Yksikköön tulee 15 asuntoa, joista viisi on tukiasuntoja ja loput kymmenen ryhmäasuntoja.