Otsikko on luokkani ruokaloru, jonka lausumme merkiksi ruokailun alkamisesta omalla paikallaan istuen ja rauhoittuen.
Järjestäjät ovat hakeneet keskuskeittiöltä saapuneen koululounaan emännän kärryihin järjestäneenä, erityisruokavalioita tarvitsevien oppilaiden ja opettajien kippoineen ja kappoineen. Nyt syödään.
Kaikilla on nälkä. Niin kuuluu ollakin lounasaikaan. Lounaan, jonka tarkoitus on turvata lasten jaksaminen pitkälle iltapäivään. Nälkäinen lapsi on kiukkuinen ja yhteistyöhön haluton. Varmaan tuttu juttu kaikille huoltajille kotioloissakin.
Kuuluu itku ja parku Paimion kouluruokahuollosta: Kauhea ruokahävikki, mikä onkin myös suuri häpeä tässä hyvinvointivaltiossa huomioiden ilmastonmuutoksen ja maailmantilanteen. Suuri hävikki – ei siis ole tarjottu ruoka maittanut.
Oppilaiden arkijärjessä ei tässä ruoka-asiassa ole vikaa. Alakoulun isoimmilla oppilailla on tietoisuus suomalaisen kouluruokailun historiallisesta ainutlaatuisuudesta. He ymmärtävät, mitä voi toivoa ja mitä ei. He myös pitävät lukuisista kouluaterioista, jotka ovat nykyisin ruokalistalla käyneet perin harvinaisiksi.
En kyseenalaista ruoka-ammattilaisten ammattitaitoa laatia käytettävissä olevalla pienellä budjetilla ruokalistoja, joiden ravintoarvot ja energiasisällöt ovat kohdillaan. Arkijärjen perään kyselen kylläkin.
Peruna on kuulemma vanhanaikaista. Ohra kansainvälistä.
Lapset syövät ruokaa, joka on tuttua ja tunnistettavaa. Potut pottuina. Soosit soosina. Ohra pehmeänä puurona mehukeiton kanssa, ei perunan korvaajana.
Ruokakyselyitä on tullut, oppilaat niihin vastanneet.. Suurin ääni tyhjästä vatsasta ei huuda hampurilaisten ja pitsojen perään.
Hävikki kertoo mikä lapsille maistuu. He eivät ole kermaperseisiä kranttuja, tykkäävät ihan tavallisesta kouluruuasta. Ja mitä nuorempi lapsi, sen mielummin syö, kun tunnistaa ruoka-aineet, mitkä ovat jo tuttuja.
Häpeällisestä hävikistä huolimatta nykyistä ruokatarjontaa perustellaan sillä, että lasten pitää oppia maistamaan kaikenlaista.
Mielestäni kouluruokailun tarkoitus on turvata lapsen energiansaanti jaksaakseen suorittaa oppivelvollisuuttaan. Jätettäköön makukokeilut kotien omien mukavien ruokahetkien kasvatuskentäksi.
Pottu. Suomalaisen perusruoka. Lapset tykkää potuista kun oma keittöemäntä on ne keittänyt siihen malliin, että kumiperunalegenda saa kyytiä.
Potut ja lihapullakastike, lihakastike, jauhelihakastike, kanakastike, kalakastike jne., potut ja tunnistettava soosi.
Pottumuusi ja pinaatti- ja porkkanaletut, kalapuikot, kanapyörykät, kasvispyörykät. Kermaviilikastike ilman ylenmääräistä basilikan maistatusta. Uunimakkara.
Kalakeitto, nakkikeitto, hernekeitto ja pannari, pinaattikeitto, kasvissosekeitto ja raejuusto.
Salaattina maistuu aina ja kaikille porkkanaraaste. Hienolla terällä, tulee mehu mukaan.
Ei ole Suomi maissinviljelyn, ananaksen tai persikan maa. Miksi ostaa salaatin sekaan metallipurkin makua tuontituotteista, kun ihan suomalainen kelpaa ja menee kulhon pohjaa myöten.
Oppilaat keksivät helposti viidentoista päivän mieluisten kouluruokien listan. Kannattaisi edes kokeilla ja verrata hävikkikilojen määrää nykytilanteeseen. Lopputulema saattaisi yllättää positiivisesti myös rahan näkökulmasta.
Koululounas voi olla koulupäivän kohokohta mieluisine ruokineen. Ja siinä ”ns. sivussa” oppimista ja keskittymistä palveleva perustekijä.
Pirkko-Liisa Kronbäck
