Kasvihuonerakentamista jo yli 50 vuoden kokemuksella – Kasvihuonerakennus J & P Kurki on Paimion vuoden 2024 yritys

0
Jari, Pekka ja Tomi Kurki ovat yrityksen kolme osakasta. Kaikkiaan kasvihuonerakentamiseen erikoistuneessa firmassa on kymmenen työntekijää.

PAIMIO

Ei tainnut Pekka Kurki aavistaa 1970-luvun alussa perustaessaan kasvihuonerakentamiseen erikoistunutta yritystä, että 2020-luvulla tuo samainen firma olisi temmannut mukaansa poikansa Jarin ja Tomin, mutta myös kasvanut alallaan suurimmaksi toimijaksi Suomessa. Niin kuitenkin on käynyt, ja myös Pekka on edelleen vahvasti mukana paimiolaisen Kasvihuonerakennus J & P Kurki Oy:n päivittäisessä tekemisessä.

Lauantaina tuo yli 50 vuoden työnsarka huomioitiin myös Varsinais-Suomen yrittäjägaalassa, kun yli kahden miljoonan euron vuotuisella liikevaihdolla ympäri Suomea operoiva J & P Kurki palkittiin vuoden 2024 paimiolaiseksi yritykseksi.

– On sitä aina välillä mietitty, että paljonko enemmän ja paremmin pitää vielä tehdä, että tunnustus osuu kohdalle, Jari Kurki naurahtaa ja luo samalla katseen vieressä istuvaan isäänsä Pekkaan.

– Kyllä tämän näkee kiitoksena Pekan pitkälle yrittäjäuralle. Ennen kaikkea elämäntyöpalkinto, hän jatkaa.

Vuonna 1972 perustettu yritys sai nykyisen nimensä 1993, kun Pekan vanhempi poika Jari hyppäsi mukaan yritystoiminnan pyörittämiseen. Nuorempi poika Tomi puolestaan liittyi J & P Kurki Oy:n kolmannaksi osakkaaksi 2000-luvun alkuvuosina.

Lämpökeskus työmaana

Kurkien työmaa on parhaillaan Turussa Huiskulan puutarhassa. Siellä yrityksen kymmenhenkisen työryhmän savottana on ollut uusia valtavan kasvihuonekeskittymän sydän, eli lämpökeskus. Se on tarkoittanut käytännössä öljylämmityksestä luopumista ja siirtymistä hybridilämmitykseen, eli tässä tapauksessa sähkön ja pelletin yhteispeliin.

– Kun sähkö on edullista, voidaan sähkökattilat lämmittää sähköllä ja silloin taas kun sähkön hinta on korkealla, poltetaan puuhaketta. Tämä on nykyaikaa, ja vaikka kasvihuonerakentaminen onkin yrityksessä pääroolissa, teemme myös esimerkiksi juuri tällaisia lämpökeskusten päivityksiä ja rakennamme teollisuushalleja, Jari Kurki kertoo.

Yritys pystytti 1990-luvun lamavuosina myös muutamia omakotitaloja Paimioon.

– Yhden Oinilaan ja pari Naskarlan alueelle, mutta ne olivat tällaisia yksittäisiä projekteja siihen maailmanaikaan. Kasvihuonerakentaminen ja niihin liittyvät huoltosopimukset sekä saneeraukset ovat ehdottomasti tärkein yksittäinen työnlähde, Pekka Kurki korostaa.

Pian kolmanteen polveen?

Ei ole täysin mahdoton ajatus, että toiseen polveen jo hyvän aikaa sitten ennättänyt J & P Kurki olisi muutaman vuoden päästä perheyritys kolmannessa polvessa. Jarin ja Tomin 14–15-vuotiaat pojat ovat olleet jo nyt yrityksessä kesätöissä, ja kenties vakituisempikin pesti perheyrityksestä aukeaa opintojen myötä.

– Varsinkin sähkö- ja automaatio-osaamiselle olisi tarvetta. Mutta katsotaan nyt, mihin poikien opinnot vievät ja onko heillä kiinnostusta lähteä jatkamaan meidän työtämme, Jari Kurki hymyilee.

Ylipäänsä alan tulevaisuus näyttää yhtä vakaalta kuin menneisyyskin, sillä suomalaiset puutarhat ovat uranuurtajia niin uusien lajien ja lajikkeiden kehittelyssä ja jalostamisessa, mutta myös siksi, että suomalaiset arvostavat kotimaisuutta.

– Niin kauan kun täällä syödään ruokaa, tarvitaan myös kasvihuoneita. Suomalaisille kotimainen laatu on tärkeä asia, kun puhutaan ruoasta. Eli siinä mielessä tilanne on aika vakaa tulevaisuuden suhteen, Jari Kurki uskoo.