Turun kirjamessujen yhteydessä järjestettiin Viini- ja ruokamessut. Paimiolainen perheyritys WMountains esitteli Saku, Katja ja Tommi Lahden johdolla yrityksen maahantuomia kreetalaisia viinejä ja muita tuotteita. - Olemme ottaneet viinien lisäksi valikoimiin muun muassa oliiviöljyä, avokadoöljyä, merisuolaa, hunajaa ja balsamicokastikkeita. Pidämme nykyisin myös verkkokaupan varastoa avoinna maanantaisin kello 12-17 Paimion Asematiellä, he kertovat.
Piikkiön yhtenäiskoulun yläkoululaisista 13 innokasta oppilasta pääsi jälleen Turun seudun äidinkielenopettajien osastolle haastattelemaan kirjailijoita Turun kirjamessuille.
Turun vuosittaiset kirjamessut sekä niiden kanssa yhtä aikaa pidettävät Ruoka- ja viinimessut järjestettiin viikonloppuna Turun messukeskuksessa.
Paikallisia kasvoja löytyi myös Ruoka- ja viinimessujen puolelta, missä kreetalaisia viinejä ja ruokia oli esittelemässä paimiolainen WMountains-yritys omalla osastollaan. Lisäksi ruokalavalla kokattiin heidän johdollaan kreetalaista ruokaa sekä lauantaina että sunnuntaina.
Kirjamessut alkoivat perjantaiaamuna perinteiseen tapaan Runo-Kaarina-teoksen palkitsemistilaisuudella. Voiton vei Anniina LouhivuoriPäivä jona Mary hirtetään -teoksellaan.
Tänä vuonna kirjamessujen teemana oli ”Pelin henki”, mikä näkyi ohjelmassa ja esitellyissä kirjoissa monin tavoin.
Turun kirjamessujen yhteydessä järjestettiin Viini- ja ruokamessut. Paimiolainen perheyritys WMountains esitteli Saku, Katja ja Tommi Lahden johdolla yrityksen maahantuomia kreetalaisia viinejä ja muita tuotteita. – Olemme ottaneet viinien lisäksi valikoimiin muun muassa oliiviöljyä, avokadoöljyä, merisuolaa, hunajaa ja balsamicokastikkeita. Pidämme nykyisin myös verkkokaupan varastoa avoinna maanantaisin kello 12-17 Paimion Asematiellä, he kertovat.
Piikkiön yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaiset Elina Pura ja Aini Karppinen haastattelivat kirjailija Leena Paasiota perjantaina kirjamessuilla.
Kirjailija Otto Latvaa haastattelemassa Piikkiön yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaiset Niilo Oiva, Silja Rajamäki ja Ursula Ollila.
Runo-Kaarinan voittajateos on Anniina Louhivuoren Päivä jona Mary hirtetään. Teos kertoo eläinten ja ihmisten välisestä suhteesta.
Kaarinalaistaustainen Anna Pölkki esitteli uutuuskirjaansa Metsien kaukainen sini, joka on päiväkirjamainen teos kauneudesta, luontosuhteesta sekä hänen sairastamastaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
Meri Valkama (vas.) ja Tarja Halonen kertoivat uudesta Perinnönjako – keskusteluja Tarja Halosen politiikasta -teoksesta. Haastattelijana keskellä Turun kaupungin kulttuurijohtaja Anu Laitila.
Ann-Christin Antellin uusi Puuvillatehtaan joulutarinat -teoksen yksi tarina sijoittuu Littoisiin. Historiallisen viihteen kuningattariksi tituleeratut Antell ja Jenna Kostet vetivät kirjamessujen auditorioon kymmeniä kiinnostuneita.