Saara Ojanperä aloitti Sauvon uutena koulunuorisotyöntekijänä

0
Ovi on joka arkipäivä avoinna, tänne saa tulla viettämään aikaa vaikka välitunnilla, koulunuorisotyöntekijä Saara Ojanperä sanoo.

Sauvon yhtenäiskoulussa aloitti ensimmäistä kertaa koulunuorisotyöntekijä. Uuteen pestiin valittiin Saara Ojanperä. Ojanperä on paikalla koulussa joka päivä kello 9–13 ruokalan takana sijaitsevassa luokassa.

– Tänne saa tulla välitunnilla oleskelemaan ja juttelemaan ja toki jos tuntien aikanakin tulee joku tilanne, niin tänne saa tulla, hän kertoo.

Aikaa ja läsnäoloa

Koulunuorisotyöntekijä on konseptina suhteellisen uusi. Kun perinteistä nuorisotyötä tarjotaan vapaa-ajan palveluna esimerkiksi nuorisotaloilla, koulunuorisotyöntekijä tulee lähemmäs oppilaiden arkea.

– Nuorisotalolle nuorten on itse osattava mennä, mutta koululla nuorisotyöntekijä on helpommin kaikkien saavutettavissa, Ojanperä kuvaa.

Hän kertoo, että hänelle saa tulla kertomaan huoliaan, mutta ilman huoliakin saa tulla juttelemaan. Aikaa voi tilaan tulla viettämään myös ihan muuten vain.

– Tärkeintä on tarjota nuorille aikaa ja läsnäoloa. Jos on vaikka saanut hyvän koearvosanan ja haluaa kertoa siitä, niin minulle saa tulla kertomaan. Minulle saa tulla puhumaan niin iloista kuin huolistakin.

Kouluissa oppilashuollossa työskentelee niin koulukuraattoreja kuin koulupsykologeja. Koulunuorisotyöntekijän on tarkoitus tarjota nuorille matalamman kynnyksen apua ja aikaa.

– Ja toimin myös linkkinä koulun ja vapaa-ajan välillä ja teen tarvittaessa palveluohjausta jos nuori tarvitsee jonkun muun ammattilaisen apua, Ojanperä kertoo.

Ojanperä kertoo, että yläkouluikäisillä on valtavasti paineita ja mietteitä esimerkiksi tulevien jatko-opintojen suhteen.

– Jos vertaa vaikkapa nuoruutta parikymmentä vuotta sitten, niin nykyisin nuorten elämäntahti on hyvin nopeaa. Nuoruus ylipäätänsä on vaikeaa aikaa. Mutta muistan, miten lannistavaa oli jos joku kommentoi mitä tahansa huolta, että ”tuo kuuluu ikään”. En halua vähätellä mitään huolta, hän toteaa.

Nuoriin tutustumista

Ojanperä on koulutukseltaan nuoriso- ja yhteisöohjaaja. Hän on opiskellut Helsingissä ja valmistunut tänä keväänä. Turkuun hän muutti puolisonsa perässä ja käy Sauvossa töissä nyt Turusta käsin.

Vaikka aiemmin Sauvo ei ollut hänelle tuttu paikka, hän on tutustunut siihen innolla.

– Ennen työhaastattelua luin netistä ihan kaiken Sauvosta mitä vaan löysin, kuntastrategiasta lähtien. Mutta sellaisen sosiaalisen tiedon voi saada vain täällä työskentelemällä ja nyt aloitankin tutustumaan oppilaisiin, hän sanoo.

Wilma-viestillä hän on jo ollut oppilaisiin yhteydessä ja seuraavaksi hän aikoo käydä esittäytymässä oppilaille luokkakohtaisesti. Seuraavaksi työn alla on myös hänen luokkatilansa sisustus.

– Ettei tämä olisi niin luokkamainen vaan viihtyisämpi oleskelutila.

Sauvon koulukeskus sai Lounais-Suomen aluehallintovirastolta 60 000 euroa hankerahoitusta koulunuorisotyöntekijän palkkaamiseen. Ojanperä toimii hankerahoituksella tehtävässä puolentoista vuoden ajan.