Sauvon valtuutetuista puolet aikoo hakea jatkopaikkaa – ”Saapa nähdä, mihin päädyn”

0
Sauvon valtuusto kokoontuu nykyään Sauvo-talossa. Arkistokuva vajaan vuoden takaa, kun valtuusto pui kuluvan vuoden talousarvioesitystä.

SAUVO

Kevään kuntavaaleihin on aikaa vajaat puoli vuotta. Sauvon 21 valtuutetusta yhdeksän ilmoittaa aikovansa asettua ehdokkaaksi uudelleen. Muutama tietää jo varmaksi, ettei aio asettua ehdolle. Osa kypsyttelee ratkaisuaan.

– Yli 30 vuotta kestänyt matka kuntapolitiikassa Sauvossa on tullut tiensä päähän. En ole enää ehdokkaana kevään vaaleissa, vastaa valtuutetuille Sauvon kunnan sähköpostiosoitteeseen lähetettyyn kyselyyn ensimmäisenä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Erkki Paaskunta . Hän on täyttämässä loppuvuodesta 70 vuotta.

Kokoomuksen viidestä valtuutetusta neljä muuta, eli Mari Lehtikankare-Toivonen, Atte Paloniemi, Johan Söderholm ja Juha Vähä-Kurki ilmoittavat asettuvansa ehdolle.

Keskustalla on Sauvossa kahdeksan valtuutettua ja suurin valtuustoryhmä. Sen jäsenistä kunnanhallituksen puheenjohtaja Perttu Laaksonen kommentoi, että kuntasektorilla tapahtuu nyt paljon muutoksia ja aiemmasta kokemuksesta on hyötyä.

– Annan kokemukseni sauvolaisten käyttöön jatkossakin, jos äänestäjät niin haluavat.

Myös Pirita Huuhka ja Riikka Lehtinen asettuvat ehdolle uudelleen. Entinen pitkäaikainen kansanedustaja ja Sauvossa menneinä kausina niin kunnanhallituksessa kuin valtuustossa nuijaa pidellyt Esko Kiviranta vastaa, että sekä kuntavaalien että aluevaalien ehdokkuus on vielä harkinnassa. Kiviranta valittiin edellisissä vaaleissa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon 841 äänellä.

Pauli Rastas ja Ismo Anttalainen kertovat miettivänsä. Anttalainen kommentoi vastausviestissään, että ”jotenkin tekisi mieli antaa tilaa jollekin toiselle”.

– Saapa nähdä mihin päädyn, mutta nyt tosiaan vastaan ”en tiedä”.

Jaakko Kivisaari puolestaan kertoo, ettei lähde enää ehdolle kuntavaaleihin, mutta aluevaaleihin kyllä. Hän on nykyisen Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen varavaltuutettu ja keräsi edellisissä aluevaaleissa 415 ääntä.

Saila Loikasta ei tavoitettu.

Perussuomalaisten kolmesta valtuutetusta yksikään ei ilmoita suoralta kädeltä olevansa ehdolla. Silvia Koski vastaa ettei ole tehnyt lopullista päätöstä, ja Kimmo Virtanen sanoo päätöksen jäävän loppuvuoteen. Jarkko Ahosta ei tavoitettu.

Demareista Kenneth Finnholm asettuu ehdolle, koska haluaa saattaa Seuralan kentän remontin valmiiksi ja edistää senioritalon saamista Sauvoon.

– En asetu uudestaan ehdolle. Arkeni täyttyy tällä hetkellä kaikesta muusta, joten koen näin olevan parempi – niin minulle, kuin kuntalaisillekin, vastaa puolestaan Saija Antson .

Vasemmistoliiton kahdesta valtuutetusta Miia Nikulainen (sitoutumaton) ei aio olla uudelleen ehdolla, mutta Niko Reponen toteaa, että ensimmäinen valtuustokausi on ollut mielenkiintoinen ja aikovansa hakea luottamustehtävään uudelleen.

Vihreiden valtuutettu Laura Hannula on ”luultavasti ehdolla”.