Keskusta käynnisti vaalityön kekrijuhlista

0
Kekrijuhlaan osallistuivat myös Varsinais-Suomen keskustan piirin puheenjohtaja Pekka Kuusisto, kunnallisjärjestön pj. Tuomas Hyssälä, puolueen varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen, kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki, aluevaaliehdokkaaksi sunnuntaina nimetty Vertti Silver ja keskustan piirin toiminnanjohtaja Henna Takatalo (oikealla).

PAIMIO

Keskustan Paimion kunnallisjärjestö käynnisti alue- ja kuntavaaliajan kekrijuhlassa, joka järjestettiin Paimion parantolassa. Perinteisesti kekriä on vietetty syksyllä satokauden päätteeksi ja eräänlaisena lähtölaukauksena tulevaan. Niinpä ravintola Toivossa oli katettu noutopöytä lähes satapäiselle juhlaväelle, joka nautti pääruokana paikallista kalkkunaa ja Peimarilta pyydettyä kuhaa. Höysteinä oli muun muassa salaatteja, juureksia ja kurpitsarisottoa.

Juhlaan osallistunut keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen totesi, että kekriperinteen elvyttäminen oli paikallisesti hieno teko ja muistutti paitsi kekrin perinteistä myös siitä, että Maalaisliitto elvytti kekrijuhlaperinteen sotien jälkeen. Kekriä on aina vietetty työn ja sadon tulosten nauttimisen merkeissä.

– Onkin ilo, että näin voidaan kiittää suomalaisia ruoantuottajia. Voimme olla tyytyväisiä siitä, miten puhtaan, kotimaisen ruoan arvostus on kasvanut ja sen merkitys ymmärretään laajalti. Viisautta on olla omavarainen myös energian suhteen, totesi Kettunen.

Vaalikevääseen viitaten Kettunen totesi, että hän on huolissaan nykyisen hallituksen toimista, leikkauksista ja siitä, että kasvutoimet puuttuvat tai eivät näy arjessa. Työllisyys ei kasva, ainoastaan työttömyys ja siihen liittyvät ongelmat. Sosiaaliturvan ja ansioturvan leikkaukset eivät sovi keskustan pirtaan.

– Kaipaan toivoa huomisesta! Kannan huolta siitä, että ihmiset pysyvät mukana. Huolenpito Suomesta ja suomalaisista on kaikkein tärkeintä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen on meille tärkeää. On aina ollut keskustalle tärkeää pitää huolta heikommistakin. Empatia ja inhimillisyys ovat meidän arvoja, kkannusti Kettunen keskustalaisia ehdoille vaaleihin turvaamaan palveluita ja lähipalveluita.

Kansanedustaja kertoi vierailleensa samana päivänä Liedossa muistisairaiden hoitokodissa, ja puheenvuoronsa lopulla ottaneensa esiin trumpetin. Liikuttavaa oli ollut, miten eräs asukeista oli yhtynyt lauluun.

Niinpä hän tulkitsi, että kekrijuhlaan ja sivistys- ja edistysliikkeen tapahtumaan sopii niinikään musisointi ja päätti puheenvuoronsa vuoroin soittaen trumpetilla ja laulaen Synnyinmaan laulun .

Kekrijuhlan tunnelmaa kohottivat illallisen lisäksi taikuriesitys ja arpajaiset. Klassiseen tapaan illan päätti tanssi, sillä musisoimassa oli Anu Kivelä yhtyeineen.