
Turun Liikemiesyhdistys valitsi Vuoden turkulaiseksi liikemieheksi ensimmäistä kertaa kolme henkilöä yhdestä perheestä, eli Hans Langhin, Linda Langhin ja Laura Langh-Lagerlöfin. Tunnustuksella haluttiin tuoda esiin Hans Langhin perustamien ja perheen johtamien yhtiöiden positiivista merkitystä Turun talousalueelle.
Merenkulkuneuvos Hans Langh on perustanut nimeään kantavan Langh Groupin, Langh Ship -varustamon, Langh Cargo Solutionsin, laivojen rikkipesureita ja niihin liittyviä prosessiveden käsittely-yksiköitä valmistavan Langh-Techin ja Pesupalvelu Hans Langhin. Yhtiöiden päätoimipaikka on Piikkiössä.
Nykyään Hans Langh toimii Langh Groupin hallituksen puheenjohtajana. Linda Langh on Pesupalvelu Hans Langhin johdossa, ja Laura Langh-Lagerlöf luotsaa Langh Groupia, johon kuuluvat Langh Tech ja Langh Ship.
– Langh-yhtiöt ovat jo toisessa sukupolvessa tuoneet työpaikkoja Varsinais-Suomeen, ja rohkeat investoinnit muun muassa varustamoalaan sekä merenkulkuun liittyviin työmenetelmiin ja teknologiaan jatkuvat edelleen, perustelee valintaa Turun Liikemiesyhdistyksen puheenjohtaja Lasse Lindholm tiedotteessa.
Laura Langh-Lagerlöf kertoo samassa yhteydessä, että yhtiöiden tulevaisuus varmistetaan jatkossakin uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan kasvattamisen kautta.
– Olemme aina suunnitelleet toimintaamme asiakaslähtöisesti. Meille se tarkoittaa ripeää reagointia ympäröivään maailmaan ja asiakkaiden toiveisiin. Ympäristöarvojen merkitys on noussut entistä tärkeämpään rooliin, ja Langh-Techissä on muun muassa suunniteltu savukaasun puhdistuslaitteita ja teknologiaa vieraslajeja sisältävien painolastivesien käsittelyyn.
Perhesuhteet eivät ole millään tavalla kärsineet jaetuista vastuista.
– Isämme on edelleen vahvasti mukana niin hallituksen puheenjohtajana kuin suunnannäyttäjänä, juttelemme vapaa-ajalla perhe-ja työasioita iloisesti ristiin. Perheeni lisäksi haluan kiittää upeaa henkilöstöämme, joita ilman toimintamme ei olisi mahdollista, Langh-Lagerlöf sanoo.