PAIMIO
Mittaa noin 15 metriä, ja tuuheutta vaikka muille jakaa. Paimion kaupungin tämän vuoden joulukuusen voi sanoa olevan näyttävä, vaikka mittaa sillä ei aivan niin paljon olekaan kuin parin viime vuoden edeltäjillään.
– Oikein nätti kuusi, joka valikoitui muutaman meille tarjotun ehdokkaan joukosta. Pituudeltaan se on aavistuksen liian lyhyt, mutta muilta osin todella hyvä. Lisäksi se sijaitsi sellaisessa paikassa, että sen pystyi nosturiauton avulla turvallisesti kaatamaan, sanoo Paimion kaupungin puistopuutarhuri Jukka Oksa, joka oli tuttuun tapaan mukana kuusenhakureissussa.
Oksan mukaan minimimitta kuuselle on tavallisesti 17–18 metriä, sillä kuuseen asennettavan valojuovan pituus on noin 16 metriä. Ja kuusen runko upotetaan maahan noin 1,5 metrin matkalta.
Keskiviikkona paikalleen kaupungintalon edustalle pystytetty kuusi löytyi lopulta Paimion Hanhijoelta, Hanhentieltä. Janne Tolonen, jonka perheen omakotitalon etupihalla kuusi kasvoi, ei jäänyt liiaksi suremaan tontin maamerkin häviämistä.
– No toki varmaan menee hetki, että silmä tottuu muuttuneeseen maisemaan, mutta ehkä se oli jo sopiva aikakin. Kuusi vei paljon tilaa, ja koska se on kasvanut viime vuosina todella kovalla vauhdilla, alkoivat oksat olla jo haitaksi pihaan saapuessa, Tolonen tuumi samalla, kun kuusta jo nostettiin kuorma-auton lavalle kuljetusta varten.

Hanhijoen ukkosenjohdatin
Toloset ovat asuneet Hanhentiellä nyt kymmenen vuotta, ja tuona aikana kuusi on kerännyt mittaa niin pysty- kuin leveyssuunnassa Janne Tolosen mukaan paljon.
– Silloin kun muutimme, kuusi oli vielä sen kokoinen, että vaimo jouluihmisenä haaveili jopa jouluvalojen ripustamisesta oksille. Sitä ei kuitenkaan toteutettu, ja pian kuusi kasvoikin jo niin isoksi ettei moisesta auttanut edes haaveilla, Tolonen hymyilee.
Hän uskoo, että noin 15-metrisen ja alaoksistaan 5–6 metriä leveän kuusen poistuttua piha on myös jatkossa turvallisempi.
– Itse asiassa kuuseen liittyy sellainen tarina, että joko siihen tai sitten kuusen viereiseen autoon iski salama muutamia vuosia sitten, ja sen seurauksena auto meni sähkövikaisena lunastuskuntoon. En tiedä, osuiko salama suoraan autoon vai johtiko kuusi sen siihen, mutta onhan tämä aikamoinen ukkosenjohdatin ollut tällä alueella kun muita yhtä korkeita puita ei ole lähistöllä. Ja Hanhijoella vieläpä ukkostaa ja salamoi usein, hän kertoo.


Kuusen paikalle autokatos?
Kuusen jatkettua matkaansa kaupungintalon edustalle, vapautui Tolosten etupihalle myös reilusti lisätilaa esimerkiksi uusille istutuksille – tai vaikkapa autokatokselle.
– Autokatoksen pystyttämisestä on ainakin välillä haaveiltu, ja nyt se olisi tilan puolesta mahdollista. Ainakin jotain uusia istutuksia voi nyt miettiä vanhalle kuusen paikalle.
Sellainenkin hauska knoppitieto vuosirenkaiden perusteella 30–32-vuotiaaseen Paimion kaupungin tämän vuoden joulukuuseen liittyy, että se saattaa olla samasta kuusiperheestä kuin viimevuotinen edeltäjänsä.
– Sellaisen tarinan olen kuullut, että kuusi olisi siirretty tuolta Koskelan puolelta siltä paikalta tänne, josta viime vuoden kaupungin joulukuusi kaadettiin. Voi hyvin olla, että ne ovat siinä tapauksessa kasvaneet samassa taimikossa aikoinaan, Tolonen hymyilee.
