Paimion kaupunginjohtajaksi mielivä Nina-Mari Turpela luottaisi jo olemassa oleviin vahvuuksiin – ”Pitää tarttua toimeen”

0
Nina-Mari Turpela pitää vahvuuksinaan avarakatseisuutta ja ymmärrystä siitä,  että vision toteuttaminen vaatii paitsi rohkeutta ja kehityshalua, mutta myös kykyä motivoida muita, tarttua toimeen ja kohdata haasteet päättäväisesti.

PAIMIO

Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Nina-Mari Turpela on yksi kolmesta jäljellä olevasta ehdokkaasta seuraavaksi Paimion kaupunginjohtajaksi. Turpela on toiminut aiemmin muun muassa kaupunginvaltuutettuna Paimion rajanaapuri Kaarinassa, joten siinä mielessä seutu on hänelle tuttua vaikka tällä hetkellä hän asuukin lähes 200 kilometrin päässä Porissa.

– Paimion vahvuudet on helppo tunnistaa; sijainti, väestönkasvu, yritysten määrän kasvu, vahva työllisyys ja yhteisöllisyys. Kaupunginjohtajana edistäisin vahvan elinvoimapolitiikan luomista kaupunkilaisia ja yrityksiä kuulemalla. Kehitystyötä pitää tehdä omat vahvuudet tunnistamalla sekä rakentamalla yrityspalvelut yritysten tarpeita vastaaviksi. Kaupungin tulee olla ennen kaikkea mahdollistaja, Turpela sanoo.

Siihen Turpela ei lähde ainakaan vielä ottamaan kantaa, pitäisikö joitain kaupungin nykypalveluja ulkoistaa tulevaisuudessa säästöjen hakemiseksi.

– En haluaisi vastata kysymykseen ilman, että kaupungin palvelustrategiaa on käyty läpi yhdessä päättäjien kanssa. Näyttää siltä, että Paimiossa on jo ulkoistettu niin sanottuja suurimpia kokonaisuuksia. Tämän hetkisillä tiedoillani ulkoistamisessa voidaan miettiä ICT-palveluja, viestintää ja markkinointia, Turpela pohtii.

”Pitää tarttua toimeen”

Paimion lokakuussa julkaisemassa työpaikkailmoituksessa kaupungin kerrottiin etsivän Jari Jussinmäen seuraajaksi dynaamista visionääriä. Turpelan näkemyksen mukaan se tarkoittaa avarakatseisuutta ja ymmärrystä siitä, että vision toteuttaminen vaatii paitsi rohkeutta myös kehityshalua ja kykyä motivoida muita.

– Pitää tarttua toimeen ja kohdata haasteet päättäväisesti.

Kun Turpelalta kysyy hänen suurimmista vahvuuksistaan, mutta myös heikkouksistaan tulosvastuullisena johtajana, nostaa hän esiin Nakkilan kunnanjohtajapestin päätteeksi henkilöstöltä saamansa palautteen, joka kuvaa häntä johtajana hyvin.

Palautteen mukaan Turpela on ollut ”valoisa ja energinen esimies, joka osaa olla myös vaativa. Hän on positiivisella otteellaan kehittänyt Nakkilan kuntaa isoin harppauksin eteenpäin. Ennen kaikkea hänet muistetaan tasapuolisena pomona, joka laittaa kaikki samalle viivalle. Hän on helposti lähestyttävä ja hänelle uskaltaa mennä puhumaan asiasta kuin asiasta.”

– Kehityskohteista voisi esiin nostaa itseni johtamisen erityisesti siinä, että saatan jättää joskus omat rajani huomioimatta. Haluan oppia johtamaan omalla esimerkillä myös siinä, miten tasapaino säilyy työn ja muun elämän välillä.

Pori vaihtuisi Paimioon

Luonnollisesti Turpela näkee itsensä parhaana kandidaattina Paimion kaupunginjohtajan pestiin.

– Olen juridiikan, johtamisen, kunnallishallinnon sekä yritysmaailman osaaja. Työurani yritysten parissa, maakunnallisen organisaation rakentajana, päätöksentekijänä, esittelijänä, valmistelijana, edunvalvojana ja verkostoitujana ovat vahvuuksiani tehtävässä. Ymmärrän myös yhteisöllisyyden ja omaan halun kuunnella kuntalaisia ja yrityksiä ja toimia kaupunkilaisten arvojen mukaisesti, Turpela listaa.

Lopuksi hän toteaa vielä, että jos hänet valittaisiin kaupunginjohtajaksi, vaihtuisi asuinpaikka Porista Paimioon.

FAKTA: Kuntasektorin konkari – Nina-Mari Turpela

  • Ikä: 52 vuotta
  • Perhe: 19-vuotias poika, pitkäaikainen parisuhde
  • Nykyinen asuinpaikka: Pori
  • Työura: Yksityisen-, julkisen sekä yhdistyssektorin johto- ja asiantuntijatehtäviä ja hallitusjäsenyyksiä. Varatuomari, asianajaja, legal- and administration manager, senior legal counsel. Sote- ja maakuntauudistuksen hallintojohtaja, kunnanjohtaja, toimitusjohtaja.
  • Harrastukset: Lenkkeily, jumpat, tennis, laskettelu, lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu. Käyn myös  konserteissa, teatterissa, museoissa ja urheilutapahtumissa ja matkustan mahdollisuuksien mukaan.
  • Motto: Presidentti Koivistolta lainattua: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”.
  • Poliittinen kanta: Sitoutumaton. Toiminut aiemmin vuosina 2013–1017 Kaarinan kaupunginvaltuustossa ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana kokoomuksen edustajana.