Vilinää vilskettä. Sysimustaa.
Joulunvietossa on näkyvämpiä ristiriitaisuuksia. Viime viikkoina on väännetty siitä, mitä uskonnottomat tai eri uskontokuntien edustajat voivat meidän perinteikkäästä joulunvietosta sietää, ja mitä eivät. Uskaltaako joululauluja laulaa? Voiko tätä tai tuota tapahtumaa järjestää?
Keskustelussa oli sekä huvittavia että surullisia piirteitä. Rasismikeskustelukin nosti päätään, kun valtakunnan Lucia oli ihonväriltään tumma.
Tämän joulunalusajan huolestuttavaksi piirteeksi nousi se, että arvostelun ja riitelyn kupeessa myös yksinäisyys kasvaa. Kuvitelmamme joulusta on valtaosaltaan kai sellainen, että ollaan perheen kesken, herkutellaan vatsat pulleiksi, availlaan paketteja ja kaikki on kovin auvoista. Vastapuolella on kuitenkin paljon heitä, joille joulu on raskas, koska ei ole kenen kanssa sitä viettää. Tämän lisäksi on aivan liian paljon heitä, joiden jouluun liittyy myös ahdistusta ja hätää. Ikävintä kaikkea tätä on ajatella lasten kannalta.
Jos mahdollista on, miettikääpä omassa perhepiirissä jokin tapa muistaa heitä, joille joulu ei ole yhtä runsas tai heitä, joiden joulusta uhkaa tulla yksinäinen. Tänään olemme jo aatossa, mutta vieläkään ei ole myöhäistä muistaa ja huomata heitä, joita pienikin hyvän joulun toivotus voi kannatella paljon.
Tai ehkä voisitte miettiä löytyisikö tulevana vuonna jokin omalle perheelle sopiva tapa auttaa ja huomata yksinäistä tai avuntarvitsijaa. Väyliä on.
Hyvää joulua!
