K-kauppias Hannu palkittiin positiivisuudesta

0
Hanneli Salo ja Heli Tommila palkitsivat kauppias Hannu Viitasen ja hänen kauttaa koko kaupan työtiimin. Kuvassa Hannun työtiimistä myös Essi Särs. Kuva: Taina Tukia

PAIMIO

K-Supermarket Paimion kauppias Hannu Viitanen palkittiin Paimion vuoden 2024 positiivisimpana yrittäjänä. Paimion Yrittäjät ja paikallislehti Kunnallislehti etsivät positiivista yrittäjää ja yritystä parin vuoden välein. Viitasen valtiksi nousi se, miten hän huomioi asiakkaat.

”Kerkii kaiken kiireenkin keskellä vaihtaa myös muutaman sanan asiakkaiden kanssa.” ”Aina iloinen ja ystävällinen.”

Paimion Yrittäjien puheenjohtaja Heli Tommila , tuleva puheenjohtaja Hanneli Salo ja Kunnallislehden päätoimittaja Taina Tukia palkitsivat Hannun keskiviikkona kesken kaupan joulukiireiden. Kauppias näki, että tunnustus kuuluu koko kaupalle ja sen henkilöstölle.

– Yhdessä täällä töitä tehdään! Tämä on kiitos koko kaupan väelle.

Positiivista sanomaa Viitasella oli koko Paimiolle ja sopivasti juuri juhlavuoden alla.

– Paimiolla on iso tulevaisuus edessä, ollaan keskellä täällä kasvavalla alueella. Asemoidutaan lähelle kaikkea oleellista, mutta samaan aikaan täällä on asumisen kannalta riittävästi väljyyttä ja hyvät palvelut ja muutkin edellytykset asua miellyttävästi ja hyvin, hän listaa.

– Lasten, harrastusten kannalta täällä on todella hyvä elää, ja kun kuuntelee nuoria sen huomaa selvästi. On paluumuuttajia opiskelujen jälkeen. Täältä saa tontin ja omakotitalon sillä rahalla, millä Turusta Hämeenkadulta kaksion. Ja fölin tulo oli iso juttu, opiskelijanuortenkaan ei tarvitse muuttaa enää Turkuun, senkin on jo huomannut.

Kaupassakin se näkyy, että Turusta on myös helpompi tulla tilanteen tullen töihin Paimioon.

Ahkera elämäntapa

Tiesittekö, että Hannu Viitasen työura alkoi kahvikioskilta 12-vuotiaana? Teini-iässä häntä houkuttivat siistiltä näyttäneet hovimestarin hommat, mutta sitten vastaan tuli kokenut aikuinen, joka totesi, että ”hieno homma, mutta kannattaa käydä lukio ensin.” Vuonna 1992 Viitanen perusti oman yrityksen, joka siis toimii edelleen. 12 vuotta hän pyöritti Turussa Mc Donald`s ketjun ravintoloita, sitten opiskeli MBA-tutkinnon ja piipahti terveysalalla tehden opiskelujen lopputyön aiheesta terveydenhuollon vastuullinen toimijuus. Jossain välissä hän oli ehtinyt suorittaa myös kauppiasvalmennuksen, toimia jopa automyynnissä. Opiskelujen lomassa hän teki hommia Kupittaan Citymarketissa ja ammensi käytännön oppeja jo nykyisen kauppiaan Hannu Aaltosen isältäkin.

Sitten tuli hetki, jolloin kauppiasura näytti kiinnostavalta vaihtoehdolta. Kauppiasura on erinäisten vaiheiden jälkeen ollut Paimiossa, ja meneillään jo seitsemäs kauppiasvuosi. Palvelualalla Viitanen on työskennellyt siis ikänsä.

Puhtia tekemiseen Hannu sanoo ammentaneensa aina siitä, että tekevälle töitä löytyy, kiitos vie eteenpäin ja arvo pitää ansaita joka päivä.

Työntekemisen palkitsevuuteen Hannu perustaa ajatuksiaan laajemminkin.

– Ahkeruus pitää aina palkita. Jos joku tekee ja touhuaa, sen pitää johtaa johonkin. Jos opiskelija ahertaa tutkinnon ajallaan, tehden vaikka samalla töitä, niin ei se ole oikein, että valmistumisen jälkeen lätkäistään laskua kouraan, että maksa tukea takaisin. Tekemisen halua pitää kannustaa ja palkita.

– Ylipäätään paremman kautta, kuten urheilussa sanotaan. Nykyajassa olisi hyvä muistaa, että käyttäydy muita kohtaan siten, kuten toivoisit että itseäsi kohtaan käyttäydytään.

Kun takana on jo moninainen työura, niin kai joskus jokin mättää?

– Epäkohteliaisuuksia ei tarvitse kuunnella. Palautetta saa aina antaa ja sen mukaan parannetaan. Se kieltämättä turhauttaa, jos johonkin asiaan joutuu puuttumaan moneen kertaan. Epärehellisyys on kurja asia ja nostattaa tunteita, myöntää kauppias, joka kertoo, että myymälävarkaudet ovat todellinen ongelma.

Kauppiasyrittäjän päivien tiedetään olevan pitkiä. Otetaanpa siis esimerkki tältä viikolta: Tiistaina herätys normaalisti puoli kuudelta, aamusta ensin Taivassaloon hakemaan silakoita, sitten lohet Turun satamasta, salaatteja Lindrothilta ja kaupalle. Kotiin puoli yhdeksän aikoihin illalla.

– Normiviikolla olen täällä kaupalla maanantaista lauantaihin. Lauantai on usein sellainen latauspäivä, että ehtii tavata asiakkaita, hyllyttää, jutella työntekijöiden kanssa ja touhuilla, se virkistää.

Kyllähän tämä on elämäntapa ja koen, että olen etuoikeutettu, kun voin näin tehdä.

FAKTA

 

Näillekin iloa ja palautetta

Useita mainintoja saivat muun muassa 10-hinaus ja yrittäjä Mika Palokankare, suutaripalvelu Viimeinen Niitti /Anu Klemola, Paimion Kukkapalvelu/ Kirsi Korpela, Silmälasi Kertun Minna Lausti, Kelpaamon Mira Lattu ja myös Heimon Grillin yrittäjänä toimiva Heli Tommila.

Ohessa näistä annettuja palautteita:

”Palvelu on todella hyvää ja ystävällistä”

”Ei ole vielä pahalla tuulella tullut Anun verstaalta poistuttua. Piristävä henkilö.”

”Ystävällinen, asiantunteva palvelu; huomioi superpositiivisesti erityisesti nuoret työharjoittelijat hienosti.”

”Hyvä palvelu ja positiivinen ja ratkaisukeskeinen lähestyminen kaikkeen yrittäjyyteen.”

”Hän tulee ja auttaa vähävaraisia. Ottaa ilolla vastaan.”

”Taitava, ystävällinen ja asiakkaistaan loistavasti huolehtiva optikko.”

”Hanna osaa kääntää katseensa sinne missä on iloa ja valoa ja jakaa sitä myös ympärilleen.”

”Aina positiivinen Mira tekee kaikkensa että paimiolaiset voisivat paremmin”