Poliisin tehtävämäärä kasvoi Lounais-Suomessa joulun pyhinä – kotihälytyksiä nyt aiempaa vähemmän

0

Lounais-Suomen poliisin joulu on hälytystehtävien määrällä mitattuna ollut hyvin samankaltainen aikaisempien vuosien kanssa. Vuoden 2023 jouluun verrattuna tehtävämäärissä on pientä nousua.

Poliisi hoiti aattoaamun ja Tapaninpäivän aamun välisenä aikana noin 780 tehtävää. Näistä tehtävistä 214 liittyy pahoinpitelyihin, kotihälytyksiin, mielenterveyteen, häiriökäyttäytymiseen tai päihtymyksiin. Kotihälytyksiä näistä on ollut 80. Kotihälytysten määrä on hieman pienempi kuin vuoden 2023 jouluna.

Aattopäivän vakavin tehtävä tapahtui Turussa joulurauhan julistuksen kanssa samaan aikaan. Pernon kaupunginosassa kaksi ihmistä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja pahoinpitelyn yhteydessä. Poliisi on ottanut epäillyn kiinni.

Aaton vietto jatkui yöhön edelleen odotetulla tavalla. Ihmisten pahoinvointi näkyi kotihälytyksinä ja itsetuhoisena toimintana. Poliisi pyydettiin paikalle joko häiritsevän metelin, riehuvien ihmisten tai perheväkivallan vuoksi. Varsinais-Suomessa oli tällaisia kotihälytyksiä 15 kappaletta yön aikan. Itsetuhoisen käytöksen takia Varsinais-Suomessa poliisi kutsuttiin paikalle yön aikana kuusi kertaa.

Henkilö oli häiriöksi Turussa neljä ja Kaarinassa yhden kerran yön aikana. Häiriökäytöstä oli mm. kerrostalon oven lasin rikkominen, taksin lasien rikkominen, lyöminen sekä talojen pihoille tunkeutuminen.

Rattijuopumuksesta epäiltyjä poliisi tavoitti 14, näistä kolmea epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Pahoinpitelyistä poliisi on kirjannut kymmenen rikosilmoitusta. Törkeästä pahoinpitelystä on kirjattu yksi ilmoitus. Joulurauhan aikana Turun Pernossa tapahtunutta henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta tutkitaan nyt kahtena tapon yrityksenä. Molemmat asianomistajat saivat sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Joulupäivänä poliisi yritti pysäyttää Turun Suikkilassa kovaa ylinopeutta ja punaisia liikennevaloja vasten ajanutta autoa. Ajoneuvon pysähdyttyä, peruutti kuljettaja päin poliisiautoa ja lähti pakenemaan. Kuljettaja tavoitetiin kuitenkin nopeasti ja häntä epäillään useasta rikoksesta. Törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi häntä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Epäilty löi poliisia kiinniottotilanteessa.

Joulun tieliikenne on sujunut hyvin pyhien aikana. Toistaiseksi poliisin tietoon ei Lounais-Suomen alueelta ole tullut yhtään loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta. Poliisi toivoo paluuliikenteeseen samaa malttia.

Kaarinan Hovirinnassa kerrostalon neljännen kerroksen asunnossa syttyi jouluaattoiltana tulipalo. Onnekkaasti palo kuitenkin rajoittui syttymiskohtaansa ja se aiheutti palovahinkoja vain muutaman neliön alueelle sekä lieviä savuhaittoja muualle asuntoon.
Savua levisi hieman myös porraskäytävään ja pientä hajua muihin asuntoihin. Pelastusyksiköt varmistivat tilanteen ja tuulettivat tilat. Kaksi henkilöä tarkastettiin paikalla ensihoitoyksikön toimesta.