Nyt oli tuuria matkassa – Paikalle osunut henkilö esti tulipalon leviämisen paimiolaisessa omakotitalossa

0
Paimion Episissä syttyi perjantaina tulipalo, jolla olisi voinut olla tuhoisat seuraukset. Kuva: Simo Päivärinta

Paimion Episissä, Kotimäentiellä ja Tarvasjoentien välittömässä läheisyydessä syttyi perjantaina aamupäivällä tulipalo, jolla olisi voinut olla erittäin tuhoisat seuraukset. Omakotitalon yläpohjasta alkunsa saanut tulipalo ei päässyt leviämään talon rakenteisiin laajemmin, sillä paikalle osuneen talon asukkaan sukulaisen ripeä toiminta rajasi paloalueen nopeasti. Sukulainen vastasi alkusammutustöistä käyttäen useita käsisammuttimia.

– Voi sanoa, että esimerkillistä toimintaa. Ja kieltämättä aikamoinen tuuri matkassa myös, että sivullinen henkilö saapui talon pihapiiriin juuri silloin, kun palo oli saanut alkunsa, sanoo Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Virolainen.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 11.23, ja ensimmäiset paloautot olivat paikalla vain noin varttia myöhemmin. Pelastuslaitos saikin palon rajattua pikaisesti puolenpäivän jälkeen, mutta sammutustyöt jatkuivat iltapäivällä puoli kahteen asti.

Myös ensihoito kävi paikalla tarkastamassa kahden savulle altistuneen henkilön voinnin.