Kekkonen kävi 1970-luvulla maakuntamatkalla Paimiossa, minkä seurauksena syntyi eräälle paimiolaiselle rouvalle tytär. Näin ei tiettävästi oikeasti käynyt – paitsi Paimion Teatterin parhaillaan ohjelmistossa pyörivässä Kekkosen tytär -näytelmässä, joka sai ensi-iltansa uutenavuotena.
Näytelmän ajassa Suomessa on meneillään presidentinvaalit ja yhtä aikaa Paimiossa myös kaupunginjohtajan vaalit, joten teemoiltaan näytelmä on siis hyvinkin ajankohtainen. Ja kukapa olisi parempi ehdokas mihin tahansa vaaleihin kun Kekkosen tytär.
Paikallisuus viihdyttää
Alun perin Kekkosen tytär on käsikirjoitettu Vaasan kaupunginteatteriin, ja sitä on esitetty myös muualla Pohjanmaalla. Näytelmän on käsikirjoittanut Taina Latvala ja se voitti parhaan kotimaisen näytelmäkäsikirjoituksen Lea-palkinnon vuonna 2021. Paimiossa näytelmän ohjasi paimiolaislähtöinen Pauliina Salonius , joka toimii nykyisin Hämeenlinnan Teatterin johtajana, mutta saapui Paimion juhlavuoden kunniaksi ohjaamaan Kekkosen tyttären.
Esitystä on paimiolaistettu alkuperäisestä niin paikkojen kuin puheenparrenkin suhteen. Paimiolaistuksen ovat toteuttaneet Pauliina Salonius ja Timo Roos.
Paikallistamisessa on onnistuttu hyvin, ja jos ei tietäisi käsikirjoituksen alkuperää, voisi hyvin luulla, että näytelmä on tehty Paimioon.
Paikalliselle yleisölle iso osa näytelmän viihdyttävyydestä on juuri paikallisuudessa. Tapahtumapaikkana toimii Preitilä ja tuttuja paikkoja vilisee henkilöiden puheessa Rivonmäeltä Poimariin. Välillä ollaan matkalla Nesteelle ja välillä ostamaan jakkupukua Tokmannilta. Pienet piikit lentävät myös Sauvon ja Salon suuntaan. Ulkopaikkakuntalaisille viittaukset eivät välttämättä aina aukea, mutta talviteatterin kohdeyleisö onkin kesäteatterista poiketen varmasti erityisesti paimiolaiset.
Hauskaa vuoropuhelua
Näytelmää luonnehditaan tupakomediaksi, mikä tarkoittanee sitä, että sen tapahtumat sijoittuvat yhteen ainoaan tupaan. Vaikka tapahtumapaikka, eikä näin ollen näytelmän lavastuskaan muutu ollenkaan, ei näytelmä ole silti staattinen, vaan hyvinkin eläväinen ja vauhdikas. Myötähäpeää aiheuttavaa kohellushuumoria ei tässä komediassa onneksi ole, vaan esityksen hauskuus perustuu hyvin pitkälti näyttelijöiden väliselle dialogille, joka pitää katsojan otteessaan. Oman lisänsä dialogille antaa huolella tehty paimiolaisen murteen käyttö. Vain esityksen kiroilu vaikuttaa välillä päälle liimatulta hauskuuden hakemiselta.
Kun näytelmä perustuu ainoastaan henkilöhahmoihin, on vaara, että esitys menee puuduttavaksi ja keinotekoiseksi sanailuksi. Tätä ei esityksessä tapahdu, vaan dialogi on luontevaa ja hauskaa ja hahmot rakentuvat omiksi persoonikseen. Erityisesti Mira Latun esittävä vanha mamma on sympaattinen Maija Vähä-Peltola ja Marko Pekkarisen esittämä Jarkko Sutisen hahmo kehittyy esityksen myötä jurosta maalaismiehestä omaksi itsekseen.
Mutta pääseekö Kekkosen tytär presidentiksi? Se selviää vain katsomalla näytelmän, jonka esitykset jatkuvat 8.2. saakka.
