Aluehallitus sopi Varhan päättäjien palkkioista

0
Arkistokuva Varhan valtuuston kokouksesta Turun kristillisellä opistolla.

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen (Varha) päättäjien palkkionkorotukset osaltaan tiistaina. Lopullisen sinetin asialle antaa aluevaltuusto. Palkkioiden korotus on jäämässä huomattavasti pienemmäksi kuin mitä päättäjät vielä viime vuonna kaavailivat. Tuolloin palkkioihin suunniteltiin 60 prosentin korotuksia. Kokouspalkkioihin todennäköisesti tuleva korotus on 16–20 prosenttia. Korotus tulee voimaan seuraavalla valtuustokaudella.

Aluehallituksen ja -valtuuston kokouspalkkiot nostetaan 180 eurosta 210 euroon. Lautakunnissa palkkiot nostetaan 145 eurosta 175 euroon. Jaostoissa palkkiot laskevat 180 eurosta 175 euroon. Muissa toimielimissä palkkioita nostetaan 105 eurosta 125 euroon.

Kokouspalkkioista sen sijaan poistetaan 50 ja 100 prosentin korotukset. Niitä on tähän asti maksettu, jos kokoukset ovat venyneet ylipitkiksi.

Uudistuksen valmistelua luotsannut Kaija Hartiala (kok.) kertoi Turun Sanomille tammikuun lopussa, että tavoitteena ovat nykyistä lyhyemmät kokoukset.

– Esimerkiksi aluehallituksen kokouksista yli 70 prosenttia oli yli kolmen tunnin mittaisia, Hartiala sanoi.

Kokouspalkkiot on edellisen kerran määritelty vuonna 2022. Nyt suunnitteilla olevat palkkiot ovat voimassa seuraavat neljä vuotta.

Samassa yhteydessä aluehallituksen puheenjohtajan tehtävä muutetaan osa-aikaiseksi. Tähän asti tehtävä on ollut päätoiminen.

Varha luopuu lisäksi kahdesta jaostosta, järjestämisjaostosta sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaostosta. Tavoitteena on välttää tulevaisuudessa tilanteita, joissa samoja asioita käsitellään useissa eri toimielimissä. Muutosten on laskettu tuovan vajaan 300 000 euron vuosittaiset säästöt verrattuna nykytilanteeseen.