Paimion parantola on aikoinaan ollut oma pienoismaailmansa, jossa ihmiset ovat voineet asua jopa vuosia. Parantolassa on juhlittu joulua ja juhannusta, rakastuttu, opiskeltu, tehty töitä ja pyöritetty esimerkiksi omaa radiota ja toimitettu parantolan lehteä.
Vaikka parantolaan joutuneet ovat sairastaneet hengenvaarallista tuberkuloosia, on parantolan ilmapiiri ollut kuitenkin toiveikas ja iloinen. Kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kyselyssä eräs parantolan entinen asukas kertoo:
”Me sen aikainen potilasaines olimme kovasti iloisia, toiveikkaita ja reippaita, olimmehan nuoria. Täytimme aikamme kaikella hauskalla, sääntöjen puitteissa.”
Parantolan entiset potilaat ovat verranneet parantolaelämää esimerkiksi kesäleiriin.
”Olimme siihen aikaan jokainen täynnä elämän halua ja kaikki voittavaa elämän uskoa. Emme halunneet ottaa huomioon mitään muuta vaihtoehtoa kuin paranemisen”, toinen asukas puolestaan on muistellut.
Parantolan elämää on tutkittu kahdessa opinnäytetyössä, juuri julkaistussa Terhi Kokon etnologian pro gradu -tutkielmassa sekä Pipsa Havulan vuonna 2021 julkaistussa folkloristiikan pro gradu -tutkielmassa.
Graduista selviää, että parantolan asukkaat eivät olleet passiivisia petipotilaita, vaan hyvinkin aktiivisia toimijoita, jotka suhtuivat parantola-aikaansa pääosin positiivisin mielin.
Potilasvaltioita presidentteineen
Tuberkuloosipotilaisiin on suhtauduttu normaaliarjessa karsaasti ja heitä on tartunnan pelossa jopa pelätty. Parantolassa asukkaat ovat kuitenkin jakaneet saman taudin ja pitkistä hoitojaksoista johtuen heistä on muotoutunut tiivis yhteisö.
Parantolassa potilaat oli aluksi jaettu sukupuolen mukaan osastoihin, myöhemmin sekaosastoihin. Asukkaat ovat keksineet omille osastoilleen nimet, joita olivat muun muassa Tutula, Funkkila, Kuningaskunta ja Jehula. Osastot puolestaan järjestäytyivät ”hallikunniksi”. Jokaisella hallikunnalla, ”valtiolla” oli omat hallituksensa, ministerinsä ja jopa presidenttinsä. Kullakin valtiolla oli oma rikoslaki ja tuomioistuin ja rikesakoilla kerättiin varoja esimerkiksi illanviettojen järjestämiseen, selviää Kokon gradusta.
Hallitasavalloilla on ollut myös omat lippunsa ja uusille tulokkaille omat siirtymäriittinsä, kuten lempinimen saaminen.
Potilaiden yhteistoiminnan tarkoituksena oli mielialan ylläpitäminen sekä sairauden aiheuttaman ahdistuksen ja kuoleman pelon poistaminen. Graduista selviää, että parantolassa ei myöskään puhuttu kuolemasta. Kuolleista potilaista on kertonut vain huoneen ovenpieleen ilmestynyt vaatenyytti sekä sängystä poistetut lakanat.
”Ei mennyt aikaakaan, kun olin jo täysin painoin, nuoruuden voimin ja innoin sukeltanut sisälle parantolaelämään. Preitilässä oli jo heti ensimmäisenä vuonna, vuoden 1933 aikana, ehditty järjestäytyä tasavalloiksi. Niitä oli kuusi, kukin omalla nimellään. Oli valittu presidentit, sepitetty tasavaltalaulut ja oli myös hankittu tasavaltaliput. Minun tasavaltani oli nimeltään Tutula, meidän sinisessä lipussamme oli kuva auringosta säteineen ja meidän tasavaltalaulumme oli koko talon kaunein.” Eräs SKS:n muistelukyselyyn vastannut kertoo.
Hallimakuuta ja esiintyjiä
Kun potilas tuli parantolaan, voinnista riippuen hän saattoi olla ensin vuodelevossa. Myöhemmin hän pääsi mukaan normaaleihin päivätoimiin, joihin kuului esimerkiksi hallimakuutusta. Tämä tarkoitti makaamista raittiissa ilmassa parantolan suurilla parvekkeilla, niin kesällä kuin talvella. Hallimakuukertoja on ollut 1–5 päivässä ja ulkona on maattu noin 1–2 tuntia kerrallaan.
Mikäli potilas oli riittävän hyvässä kunnossa, hänelle määrättiin kevyttä työtä, kuten siivoamista, noin reiluksi tunniksi päivässä. Parantolan asukkaat pukeutuivat omiin vaatteisiin ja peseytymään he pääsivät vain kerran viikossa.
Parantolassa oli myös erilaista käsityötoimintaa sekä opiskelua varten Parantolaopisto. Yhdessä potilaat pelasivat pelejä, kuten koronaa ja biljardia ja ulkoilivat lähiympäristössä sekä tekivät omia näytelmiään. Parantolassa ilmestyi myös Pasuuna- tai Sputum-niminen potilaiden tekemä lehti, jossa julkaistiin muun muassa runoja. Parantolan omassa Preitilän radiossa potilaat toivoivat musiikkia ja lähettivät toisilleen terveisiä.
Silloin tällöin parantolaan saatiin esiintyjiä, kuten teatteriporukoita. Myös esimerkiksi Dallapé-yhtye sekä Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa ovat käyneet esiintymässä.
Koska kotiin ei päästy juhlapyhinäkään, on parantolassa juhlittu esimerkiksi uuttavuotta raketein ja juhannusta tanssein. Joskin potilaat saivat tanssia vain kolme varttia, etteivät rasittaneet itseään liikaa.
Tiukat säännöt
Parantolan arki oli tiukasti säädeltyä ja asukkaat noudattivat tarkkaa päivän lukujärjestystä. Esimerkiksi hallimakuun aikana ei saanut jutella muiden kanssa, jotta keuhkot eivät rasittuisi.
Sääntöihin on kuulunut myös kielto juoda alkoholia, pelata korttia, polttaa tupakkaa, seurustella – tai “lumpustella” kuten asiaa parantoloissa kutsuttiin – eikä kello yhdeksän jälkeen saanu liikkua muualla kuin omassa huoneessa. Myös parantolan alueelta poistuminen omin luvin oli kielletty. Kieltoja rikkonut on voitu poistaa parantolasta.
Silti kieltoja rikottiin. Esimerkiksi Pipsa Havulan graduaan varten haastattelema nainen kertoi kerran lähteneensä kauppaan hakemaan lettutarpeita ja paistaneensa parantolassa lettuja salaa.
Myös alkoholia on juotu salaa ja joskus jopa ylilääkäri on määrännyt potilaille alkoholia ruokahalun lisäämiseksi.
Lumpustelu
Koska parantolan hoitojaksot olivat pitkiä ja potilaat viettivät yhdessä paljon aikaa, luotiin parantolassa ystävyys- ja rakkaussuhteitakin. Seurustelua parantolassa kutsuttiin lumpusteluksi tai lumpustukseksi. Myös potilaiden ja henkilökunnan välisiä seurustelusuhteita oli, ja osa johti avioitumiseen saakka.
Silti kontaktit miesten ja naisten välillä haluttiin pitää vähäisinä ja aluksi parantola oli kerroksittain jaoteltu miesten ja naisten osastoihin. Yksi Havulan haastateltava kertoi ylemmissä kerroksissa majailleiden miesten laittaneen kerran kirjeen pulloon, pullon kiinni narun päähän ja laskeneen “pullopostia” ihailun kohteena olleen naisen ikkunalle.
Miehet ja naiset myös kävivät yhdessä esimerkiksi kävelyllä parantolan lähellä olevalla Lemmenlammella. Tavallista oli myös tapa, jossa hallimakuutukseen mentäessä miehet kävivät peittelemässä naiset.
Havulan haastattelema nainen oli sitä mieltä, että lumpustelu oli kyllä kielletty, ”mutta sitä tehtiin jatkuvasti”.
Osa gradujen muistelijoista oli sitä mieltä, että lumpustelu oli sallittua, kunhan se ei mennyt ”liian pitkälle”. Intiimi kanssakäyminen parantolassa oli siis ainakin kielletty, mutta lievempää lumpustelua ilmeisesti katsottiin läpi sormien.
Ei pelkkää juhlaa
Vaikka parantolassa on ollut hauskaakin, on potilaita kuitenkin varjostanut kuolemanpelko. Havula kertoo gradussaan, että vaikka parantolaelämä on koettu kuin kesäleirinä, on potilailla ollut myös ikävä perhettään ja ystäviään sekä surua menetetyistä kokemuksista parantolan ulkopuolella. Myös tulevia operaatioita on pelätty.
Jälkikäteen parantola-ajasta on voinut jäädä mieleen ahdistava olo. Eräs Havulan haastattelema nainen muistelee, että vielä vuosikymmeniä parantola-ajan jälkeen lamppu aiheutti vanhoja muistoja mieleen. Makuuhuoneeseen hankittu yövalo oli heittänyt kattoon samanlaiset varjot kuin parantolassa ollessa ja lopulta yövalo oli ollut pakko heittää pois.
”Mää sanoin [miehellensä] kuule nyt on nii et mä en tääl parantolas kyl nuku. Se otettii irti koko lamppu, hän vei varmaan sen roskikseen. Joo et se tuntui ihan, jotenki ihan tyhmältä, mut kyl jotkut tämmöset tunteet on sit ollu nii vahvoja, et ne sit yhtäkkiä tulee viel vuosien vuosien jälkeen siviilielämässäki.”
Parantolapotilaan päiväohjelma 1950-luvulta:
7.00 vuoteesta nousu
7.00−8.00 peseytyminen, pyyhkeet, vuoteitten laitto
8.15 I aamiainen (puuro ja lasi maitoa)
8.30−9.30 kävely tai työ
9.30−11.00 hallimakuu
11.15 II aamiainen (pyhäpäivinä 11.00)
12.00−14.00 hiljainen halli (pyhäpäivinä 11.45–13.30)
14.15 kahvi tai tee (pyhäpäivänä 14.00)
14.30−16.00 kävely tai työ
16.00−17.30 hallimakuu
18.00 päivällinen
18.30−20.30 kävely, opiskelu ym. harrastukset
21 huoneisiin
21.30 makuulle, valot sammutetaan
22 hiljaisuus
ulko-ovet suljetaan klo 20.00, kesäaikana klo 21.00
vierailuaika 14.00–15.30, pyhäisin 13.45–16.30
Yliopistotutkimusta parantolan arjesta
Turun yliopistolla on alkanut vuonna 2021 parantolaan liittyvä hanke: ”Hoitolaitoksesta kulttuuriperintökohteeksi: Kulttuurisia näkökulmia Paimion parantolaan.” Pipsa Havulan pro gradu -tutkielma ”Jokanen oli masentunu ku tuli sinne. Ku aatteli, et nyt tää elämä oli tässä” – Muistitietotutkimus Paimion parantolan potilaiden kokemuksista 1940–1960-luvuilta oli alkusysäys hankkeelle. Terhi Kokon pro gradu tutkielma: ”Ei mitään yöpaidassa laahustelua”: Potilaiden toimijuus tuberkuloosiparantolassa 1930−1950-luvuilla on puolestaan juuri hankkeen puitteissa ilmestynyt.
Yksi hankkeen jäsen on paimiolainen museologian yliopistonlehtori Maija Mäki , joka kertoo, että hankkeen tavoite on tallentaa nimenomaan parantolan arkielämää. Tällaista tutkimusta ei ole aiemmin tehty, vaan Paimion parantolan tutkimus on keskittynyt ennen kaikkea arkkitehtuuriin.
– Tällainen parantola-arki kuitenkin varmasti kiinnostaisi monia. Tarkoitus onkin, että jossain vaiheessa saisimme hankkeen puitteissa tehtyä aiheesta yleistajuisen tietokirjan, hän sanoo.
Hän kertoo, että haastatteluista on käynyt ilmi, että vaikka parantolaa voisi pitää hyvinkin synkkänä paikkana, on siellä kuitenkin näyttäytynyt elämän moninaisuus myös kaikkine iloineen.
