
Banaaninkuoret polttokelpoisiin jätteisiin vai mullaksi? Yhä useampi lounaissuomalainen on valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon.
Lounais-Suomen Jätehuollon toimialueen asukkaat ovat ryhtyneet lajittelemaan biojätteitä merkittävästi innokkaammin kuin ennen. 76 prosenttia asukkaista ilmoitti lajittelevansa biojätteet aina, kun vuonna 2020 vastaavan arvion antoi vain puolet vastaajista.
– Kasvu on ilahduttavaa, koska painavana jakeena biojätteen merkitys kotitalouksien jätteiden kierrätysasteelle on huomattava, iloitsee LSJH:n tutkimus- ja kehityspäällikkö Miia Jylhä tiedotteessa.
Silti edelleen vain noin kolmannes kodin sekajätepussista on yhä biojätettä.
Tulos ei myöskään yllä samalle tasolle metallin ja lasipakkausten kanssa, joita on totuttu lajittelemaan jo vuosikymmenien ajan. 93 % vastaajista kertoi lajittelevansa ne aina.
Selittävänä tekijänä biojätteen lajittelun nopealle kasvulle ei todennäköisesti ole yhtäkkinen ympäristöherätys, vaan lakimuutos. Velvoite kerätä biojätettä laajeni vuonna 2022 kaikkiin asuinkiinteistöihin yli 10 000 asukkaan keskustaajamissa sekä vähintään viiden asunnon taloyhtiöihin.
Vastaajista viidennes luokitteli itsensä vastuulliseksi lajitteluaktiiviksi, joka hoitaa lajittelun erinomaisesti. 43 prosenttia luokitteli itsensä keskivertolajittelijaksi.
– Vain pieni osa vastaajista tunnustaa lajittelevansa vain satunnaisesti tai muiden perheenjäsenten patistamana, Jylhä toteaa.
Yleisesti asukkaat ovat tyytyväisiä jätehuollon palveluihin. Asteikolla 1–7 LSJH sai kokonaistyytyväisyydestä arvosanaksi 5,53.
Jätehuollon kuljetukset ovat keränneet jyrkästi vastakkaisia mielipiteitä Lounais-Suomessa, ja asiaa on kierrätetty oikeudessa useaan kertaan. 87 % vastaajista vaikutti tässä kyselyssä asettuvan keskitetyn mallin kannalle: vastaajien mielestä jätehuolto on peruspalvelu, joka tulee suunnitella ja järjestää kokonaisuutena.
53 prosenttia arvioi, että oman alueen jätehuollon kokonaisuus on parantunut viimeisen kahden vuoden aikana.
Tutkimuksen teki Innolink ja siihen vastasi 1739 LSJH:n toimialueen asukasta.