Jokainen havainto on tärkeä – petoyhdyshenkilöiden varmistamat havainnot auttavat suurpetokantojen arvioinnissa

PAIMIO

Hankeen piirtyneet tassunjäljet näyttävät isoilta. Mieleen pulpahtaa ajatus: onkohan naapurin iso koira käynyt lenkkeilemässä vai voisiko kyseessä olla susi?

– Sanon usein, että jos tassunjälkien vieressä kulkevat kengänjäljet, niin silloin on ainakin remmin päässä se susi, naurahtaa paimiolainen Mika Tuomola.

Tuomola on toiminut Paimionlahden riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilönä viitisentoista vuotta. Se tarkoittaa, että hänelle ilmoitetaan alueen susi-, ilves-, ahma- ja karhuhavainnoista. Suurin osa havainnoista koskee susia, välillä alueella näkyy myös ilveksiä, mutta ahma ja karhu ovat harvinaisempia.

Tuomolan kaltaisia petoyhdyshenkilöitä on Suomessa nykyisin noin 2500. Tuomola arvioi, että hän käyttää talvikaudella kymmenisen tuntia viikossa petoyhdyshenkilön tehtäviin, kesäkaudella taas on selvästi hiljaisempaa. Kaikki työ tehdään talkootyönä. Viidentoista vuoden aikana työmäärä on kasvanut reippaasti.

– Silloin alkuun oli rauhallista, kun ei ollut kuin jotain satunnaisia ilveksen jälkiä silloin tällöin, mutta nyt tahti on tihentynyt tosi paljon. Mielestäni petoyhdyshenkilöiden määrä pitäisi Paimionlahden riistanhoitoyhdistyksen alueella vähintään tuplata, Tuomola toteaa.

Havaintoja ja näytteitä

Petoyhdyshenkilöksi voi ryhtyä kuka tahansa, ja vaikka monella yhdyshenkilöllä on metsästäjätausta, sitä ei vaadita. Tuomolan mukaan riittää, että on kiinnostunut jäljistä ja luonnosta. Yhdyshenkilöksi pääsy edellyttää Riistakeskuksen sähköisen kurssin läpikäymistä, jonka päätteeksi on koe.

Petoyhdyshenkilön työhön kuuluu havaintojen tarkastamista ja niiden kirjaamista Luonnonvarakeskuksen Tassu-järjestelmään sekä jonkin verran tiedottamista. Osa havainnoista käydään tarkastamassa paikan päällä, mutta havaintoja voidaan varmistaa myös riistakameroiden ja valokuvien avulla.

– Usein havainto selviää puhelimessakin, kun hetken haastattelee havainnon tekijää. Mutta mielestäni se vaatii vähintään sen puhelun, Tuomola sanoo ja kertoo karsastavansa sähköpostiviestejä.

Jälkien tunnistuksen ja näköhavaintojen varmistamisen lisäksi yhdyshenkilöt keräävät DNA-näytteitä. Suden DNA kerätään sen ulosteesta.

– Se ei ole ihan helppo homma. Keräyskausi on oikeastaan vain pakkaskausi, sillä DNA:ta on vain ulosteen pinnassa. Vesisadetta näyte ei kestä, Tuomola sanoo.

Ilmoitus oikeaan osoitteeseen

Tuomolan omien riistakameroiden tähtäimiin susia osuu parikymmentä kertaa vuodessa. Hän on tavannut susia myös kameran kuvien ulkopuolella. Viimeisin kohtaaminen oli helmikuun loppupuolella, kun hän oli tekemässä karkotusta Hajalan puolella. Paluumatkalla jälkiä seuratessa lopulta pikkutien varrelta lähti liikkeelle useamman suden porukka.

Mutta vaikka havaintoja alueen susista tuleekin tasaiseen tahtiin, on suden näkeminen alueella tuurista kiinni.

– Jos koitat iltaisin ajella ja päästä näkemään, niin kyllä se aika haastavaa on. Tuurin kauppaa, Tuomola toteaa.

Tuomolan mukaan oleellista on, että havainnoista ilmoitetaan aina alueella toimivalle petoyhdyshenkilöille. Paimionlahden riistanhoitoyhdistyksen alue kattaa Paimion ja Sauvon alueet, ja alueella toimii kahdeksan yhdyshenkilöä. Neljä heistä toimii Paimiossa, kaksi Sauvossa ja loput kaksi Karunassa.

Tuomola harmittelee, että suurin osa havainnoista jää sosiaalisen median keskusteluihin, eikä niitä näin ollen kirjata koskaan virallisiin järjestelmiin.

– Jos ruvetaan pyytämään koulukyytejä sen vuoksi, että sudet juoksevat koko ajan nurkissa, niin viranomaiset katsovat järjestelmästä. Jos siellä ei ole havaintoja, niin todetaan, ettei koulukyytejä tarvita, Tuomola muistuttaa.

– Jokainen havainto ympäri vuoden on tärkeä, jotta suurpetojen kannoista saadaan mahdollisimman tarkka kuva, hän päättää.

Suden suojelu muutoksessa

EU:n komissio ehdotti maaliskuussa, että suden suojeluasema muutetaan tiukasti suojellusta suojelluksi. Tiukasti suojeltua lajia saa metsästää vain poikkeustapauksissa, sen sijaan suojeltujen eläinten metsästys ei ole yhtä tiukasti säädeltyä. Euroopan luonnonsuojelusopimuksen eli Bernin yleissopimuksen komitea äänesti joulukuussa suojelutason alentamisen puolesta. Komission ehdotuksen hyväksyminen vaatii vielä EU:n parlamentin ja jäsenmaiden käsittelyn.

Bernin yleissopimuksen lisäksi suden suojelutason muutos vaatii muutoksen EU:n luontodirektiiviin. Jos suojelutasoa muutetaan myös luontodirektiivissä, voi se tarkoittaa suden rauhoitusajan lyhentämistä ympärivuorisesta tiettyä aikaa koskevaksi. Tällöin metsästämiseen ei välttämättä tarvittaisi poikkeuslupaa, vaan sudelle voitaisiin myöntää pyyntilupia muiden suojeltujen eläinlajien tavoin.

Susi on Suomessa määritelty erittäin uhanalaiseksi lajiksi, joka on rauhoitettu lailla jo vuonna 1973. Suojellun lajin metsästäminen poronhoitoalueen ulkopuolella vaatii aina poikkeusluvan. Luonnonvarakeskuksen arvioiden mukaan Suomen susikanta on noin 300 yksilöä. EU:n alueella susia arvioidaan olevan noin 20 000.