Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli helmikuun lopussa 27 000 työtöntä työnhakijaa. Työttömyyden kasvuvauhti on tällä Suomen maakunnista nopeinta. Työttömien määrä on noussut Varsinais-Suomessa vuotta aiemmasta 4000 henkilöllä eli 18 prosenttia. Koko maan työttömien määrä nousi samassa ajassa 13 prosenttia.
Työllisiä koko maassa on nyt 64 000 henkeä vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli helmikuussa 263 000 henkilöä eli 43 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kun hallitusohjelmassa lupailtiin 100 000 uutta työpaikkaa, niin se tavoite on karannut yhä kauemmaksi.
Vaikka maakunnan tilanne on heikko, Paimiossa työttömyysaste on edelleen kunnista parhaiden tasolla, 6,6 %. Sauvossa työttömien osuus työvoimasta on 7,1 ja Kaarinassa 7,8 %.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turussa (14,5 prosenttia) ja Salon seudulla (11,9 prosenttia).
Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,8 prosenttia) sekä kunnista Ruskolla (5,8 prosenttia).
Varsinais-Suomen Ely-keskuksen tilastojen mukaan eniten työttömiä alueella on nyt nuorten, naisten, pitkäaikaistyöttömien ja korkeakoulutettujen keskuudessa.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli helmikuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,4 prosenttia eli 1,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen selkeästi pienempi kuin koko maassa (12,0 prosenttia) keskimäärin.
Helmikuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 3 200, mikä on 25 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 9 200, joka on 13 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 55-vuotiaita oli puolestaan työttömänä 6 700, eli 13 % enemmän kuin vuosi sitten. Vanhimmassa ikäryhmässä eli yli 60-vuotiaita oli työttömänä 3 700 henkilöä eli 15 % enemmän vuodentakaiseen verrattuna.
Helmikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 4 100 kappaletta. Pudotus on korkea (-28 prosenttia) verrattuna viime vuoteen.
Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan avautunut 9 900 eli 37 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna helmikuun aikana 7 400 kappaletta, joista 3 900 oli uusia, helmikuun aikana avautuneita työpaikkoja.
Uusia työpaikkoja tuli helmikuussa tarjolle 31 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Maaliskuussa työttömien työnhakijoiden määrä supistuu yleensä trendin omaisesti jonkin verran helmikuuhun nähden.