Uusi vuokrakerrostalo viittä vaille varma

0
Luonnoskuvia suunnitellusta kerrostalosta. Mikäli hankehinta saadaan pitämään, luvassa on vaalea, muurattava tiiliverhoiltu talo.

PAIMIO

KAS asunnot Oy saattaa käynnistää uuden vuokrakerrostalon työmaan Paimion keskustassa jo tulevana syksynä. Lidlin ja Meijeritien talojen väliin tulevan seitsenkerroksisen vuokratalon rakennuslupa on jo vetämässä ja urakkaneuvottelutkin pitkälti käytynä.

KAS asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Kuosa vahvistaa, että myös yhtiön hallitus on linjannut että vuokratalohanke Paimioon on toteuttamiskelpoinen. Työmaa käynnistyy kesän jälkeen, mikäli kohde siis saa Varken, eli entisen Aran rahoituspäätöksen. Sitä odotellaan ensi kuun aikana. Rahoitushakemus on jätetty helmikuun lopussa, eli samaan aikaan kun Aran toiminta päättyi ja Varken alkoi.

Mikäli aikatauluajatus pitää, uuden vuokrakerrostalon pitäisi olla muuttovalmis syksyllä 2026.

Vuokra-asuntojen tarve on Paimiossa ilmeinen. KAS asunnot Oy.llä on Paimiossa tällä erää lähes 250 vuokra-asuntoa, joiden vuokrausaste on käytännössä sataprosenttinen. Kysyntää on myös yksityisten tarjoamilla vuokra-asunnoille koko ajan. Somepalstoilla huudellaan vapaiden asuntojen perään ja harmitellaan, että valikoimaa ei juuri ole.

Näkymä Lidlin pihan suunnasta.

– Viime kuussa asuntojen käyttöäaste meillä oli 97 prosenttia. Se on tälläkin hetkellä korkeimpia käyttöasteita yhtiössämme, sanoo Kuosa.

37 asuntoa

Uuteen taloon on tulossa 37 asuntoa, ja niiden koko vaihtelee yksiöistä kolmioihin. Kuosa näkee, että talon sijainti ydinkeskustassa ja palvelujen äärellä on hyvä.

Talon kupeeseen on mahdollista myöhemmin toteuttaa toinenkin vuokrakerrostalo. Se ratkeaa sen myötä, miten tämä uudiskohde vetää.

– Meillä on valmius toisenkin toteuttamiseen.

Kuosa on tyytyväinen käytyihin urakkaneuvotteluihin. Urakkatarjouksen jätti peräti seitsemän tarjoajaa.

– Näyttää siltä, että rakennusalalla aika ajaa hyvin näitä pienempien paikkakuntien hankkeita ja Paimio kiinnostaa rakentajia Turun kehyskuntana. Tarjouskilpailu onnistui hyvin ja pääsimme lähelle sitä, mitä ajateltiin.

Jos hankehinta siis pysyy suunnitellussa tasossa, asuntojen neliövuokra asettunee jonnekin 14-15 euron kieppeille neliöltä. Se on selvästi korkeampi, kuin nykyinen keskivuokra KAS asunnot Oy:n asunnoissa Paimiossa (10,87 e/neliö), mutta talokin on sitten tuliterä.

Keskivuokra Paimiossa on Kuosan mukaan nyt huomattavan alhainen, koska useissa vanhemmissa kohteissa on korjaustarvetta. Muutama Katajatien talo on peruskorjattu, mutta joidenkin talojen osalta on todennäköistä, että ikä huomioiden niissä tullaan jatkossa puntaroimaan remontin tai jopa mahdollisen realisoinnin mahdollisuuksia. Näihinkin linjauksiin vaikuttaa osaltaan tämän uuden vuokrakohteen tuleva kysyntä.

FAKTA
KAS asunnot Oy on vuonna 2001 perustettu valtakunnallinen vuokra-asuntoyhtiö, jolle Paimion kaupunki siirsi omat vuokra-asuntonsa parikymmentä vuotta sitten. Yrityksen omistajina on 40 kunta.

Yhtiöllä on noin 8200 vuokra-asuntoa ja 400 asumisoikeusasuntoa lähes 40 paikkakunnalla.

Paimion kaupungilla on 13 628 KAS asunnot Oy:n A- sarjan osaketta, mikä on kolmanneksi eniten Rovaniemen ja Vihdin jälkeen ja Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki on yhtiön hallituksen jäsen.

Tiiliverhoiltu vaalea talo

KAS asunnot Oy:n rakennuttamispäällikkö päällikkö Leena Lindholm kertoo, että uuden vuokrakerrostalon asunnot on sijoitettu niin, että jokaisen asuntoon kuuluva parveke avautuu Kauppatien sisäpihalle päin. Kaikki parvekkeet ovat lasitettuja.

– Huoneistoista 18 kappaletta ovat yksiöitä, joissa jokaisessa on nukkuma-alkovi. Kaksioita taloon rakennetaan 12 kappaletta ja kolmioita 7 kappaletta.

Taloon suunnitellaan tiilimuurausta, keskitettyä ilmanvaihtoa, sekä vesikiertoista lattialämmitystä.

Talon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee talopesula, joka on veloituksetta asukkaiden käytössä. Jokaisen huoneiston kylpyhuoneessa on toki tilavaraus pesukoneelle ja kuivausrummulle, mutta halutessaan asukkaat voivat pestä ja kuivattaa pyykkinsä ”pesutuvassa” ja erillisessä kuivaushuoneessa.

Ensimmäiseen kerrokseen rakennetaan myös tilava, esteetön talosauna, josta viikoittainen saunavuoro kuuluu vuokraan. Jokaisen asunnon käyttöön rakennetaan myös lämpimät huoneistovarastot.

Asunnot ovat vaaleita ja tilavia, ja niiden suunnittelussa on huomioitu esteettömyys. Esteettömyyttä rakennuksessa tukee valoisien ja väljien porrashuoneiden lisäksi reilun kokoinen hissi, johon esimerkiksi lastenvaunut ja rollaattorit sujuvasti mahtuvat.

– Jos puolteinen osapäätös hankkeelle saadaan, hankeen tarkempi suunnittelu ja työmaan aloituksen valmistelut aloitetaan kevään 2025 aikana.