Vaalihuoneistot avautuvat sunnuntaina eli varsinaisena vaalipäivänä aamuyhdeksältä kaikissa kunnissa. Äänestys jatkuu illalla kello 20 asti.
Vaalipaikka on merkitty näkyvästi kylteillä. Paimiossa on vain yksi äänestyspaikka, ja se on Vistan koulu. Sauvossa äänestetään Sauvon koululla ja Karunassa Kalliorannassa. Kalliorannasta luopumista pohdittiin pienten äänestäjämäärien vuoksi, mutta näissä vaaleissa se ainakin vielä on käytössä.
Kaarinassa äänestyspaikkoja on peräti kuusi. Sunnuntaina äänestetään Kaarina-talossa, Littoisten monitoimitalossa, Piispanlähteen alakoulussa, Kesämäen päiväkodissa, Kuusiston koulussa ja Piikkiön yhtenäiskoulussa.
Vaalipäivänä kukin äänioikeutettu saa äänestää vain omassa kunnassaan ja äänestyspaikalla, joka hänelle on osoitettu.
Jos ehdokas alue- ja kuntavaaleissa ovat vielä hakusessa, niin esimerkiksi Kuntsarin vaalikoneeseen pääset tästä.
Ennakkoääniä lasketaan päivän aikana
Kussakin kunnassa aluevaalien ja kuntavaalien ennakkoäänet laskee kunnan keskusvaalilautakunta ja sen osoittamat laskijat. Vaalikuorissa olevien ennakkoäänestyksessä ja kirjeäänestyksessä annettujen äänestyslippujen laskenta voidaan aloittaa vaalipäivänä aikaisintaan kello 10, ja tällöin myös avataan lautakunnan kokous. Pöytäkirjaan merkitään ennakkoäänten jakaantuminen sekä alue- että kuntavaaleissa.
Keskusvaalilautakunta laskee molempien vaalien äänestysliput joko samanaikaisesti tai, jos tämä ei ole mahdollista, ensin aluevaalien äänestysliput ja sitten kuntavaalien äänestysliput.
Ennakkoäänet pyritään laskemaan niin, että molempien vaalien ennakkoäänestyksen tulos olisi valmis vaali-iltana kello 20:een mennessä.
Vaalipäivän äänet illalla
Vaalipäivän alustavan laskennan hoitaa kunnissa kullekin vaalipaikalle asetettu vaalilautakunta, jonka kokous alkaa vaalipäivän aamuna kello 8.
Heti kun vaalihuoneistot kello 20 ovat sulkeutuneet, vaalilautakunnat aloittavat vaalipäivänä annettujen äänten alustavan laskennan. Vaalilautakuntien tulisi lähtökohtaisesti laskea aluevaalien ja kuntavaalien äänestysliput samanaikaisesti, mutta mikäli se ei ole mahdollista, aluevaalien äänestysliput tulee laskea ensin.
– Kun vaalipäivän äänestys päättyy, niin Paimiossa vaalilautakunta siirtyy vaaliuurnat mukanaan koululta kaupungintalolle, jossa laskenta tapahtuu. Vaalilautakunnassa on kaikkiaan 17 henkilöä ja vaalipäivän laskentaan on tulossa laskenta-apua 7-8 henkilöä, kertoo Paimion keskusvaalilautakunnan sihteeri Armi Vihervirta.
Hänen mukaansa ääntenlaskussa on laskenta-apua enemmän kuin neljä vuotta sitten kuntavaaleissa. Suunnitelma on, että aluevaalien ääniä lasketaan kaupungintalon aulassa ja kuntavaalien ääniä näyttelyparvella.
Kuntsari seuraa
Kuntsari aikoo piipahtaa vaalivalvojaisissa ja raportoi niiden tunnelmia. Pyrimme jo illan kuluessa tavoittamaan myös vaalivoittajia ja -häviäjiä.
Mikäli ryhmällänne on tiedossa yhteiset valvojaiset, ilmoittakaa siitä viimeistään perjantaina kello 16 mennessä toimitukseen, joko puhelimitse Taina Tukia p. 050 62476 tai sähköpostilla toimitus@kunnallislehti.fi
Vuoden 2025 kuntavaaleissa valitaan 35 valtuutettua Paimion kaupunginvaltuustoon, 21 valtuutettua Sauvon kunnanvaltuustoon ja 51 valtuutettua Kaarinan kaupunginvaltuustoon.
Aluevaaleissa valitaan 79 valtuutettua Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle. Vaaleissa valittujen aluevaltuustojen ja kuntien valtuustojen toimikausi alkaa 1. kesäkuuta 2025.