Juhlapäivän Paimiossa päätti juhlamessu Pyhän Mikaelin kirkossa. Sitä juhlisti kirkolliskokouksesta paikalle kiirehtineen piispa Mari Leppäsen saarna. Hän lainasi Roope Lipastin kirjoittamaa Mikaelin kirjaa, joka kertoo Mikael Agricolan matkasta Venäjälle rauhanneuvotteluihin vuonna 1557. Ensimmäisen matkapäivän illalla piispa Mikael seurueineen saapui Paimioon. Päivä oli ollut raskas. Mikaelin apupoika Hannu näki valon kajastusta hämärtyvässä illassa ja huudahti: ” Pimeydessä loistaa Herran merkki ”.
”Paimion pappila se vain on ”, vastasi piispa Mikael Hannulle.
Piispa Leppänen totesi maailman tilanteeseen viitaten, että jokainen tuntee oman elämänsä vaikeat taipaleet, joihin on uupua. Silloin kaivataan Herran merkkiä, valoa pimeyteen.
Leppänen totesi, että keskellä kylää Pyhän Mikaelin kirkon ikkunoista loistaa valo ohi kulkevien ihmisten elämään, kuin Herran merkki.
Tärkeä sanoma saarnassa oli myös se, että kuuluvimpien ääni voi painaa piiloon ne äänet, jotka pitäisi tai on tärkeää kuulla.
– Yhteisön heikoimmat eivät ole siellä, missä kaikuvat äänekkäimpien vaatimukset. On mentävä heidän luokseen, jotka eivät jaksa huutaa.
Rennossa, mutta silti toki juhlavassa messussa oli musiikki isossa roolissa, ja useita esiintyjiä, kuten seurakunnan nuorten bändi. Messussa esitettiin myös Eeva Moilasen säveltämä ja hänen ja Päivi Nurmen sanoittama juhlavuoden kunniaksi syntynyt Paimion iltavirsi, jonka kirkkoherra Miika Rosendahl toivoi tulevan ahkeraan paikalliseen käyttöön. Musiikkivieraana nähtiin myös Paimiossa koulunsa käynyt taiteilija Petri Laaksonen.
Juhlamessussa piispaa avusti joukko seurakuntalaisia, seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Juhlamessun ehtoollispöytään muodostui selvä jono sinne, missä ehtoollista jakoi piispa Leppänen.
Messun päättänyt ristisaatto jäi lyhyehköksi, koska piispa joutui juhlamessusta kiirehtimään takaisin kirkolliskokoukseen Turkuun.
