August Pyölniitun onnellisuusoppi Cornarolismi kansien väliin – Aku rakasti tietoa ja tekniikkaa, nyt puhutaan ruuastakin

0
– Tässä oli vielä 15 vuotta sitten kirjakauppa. Aku todella oli myös kirjaston käyttäjä, Johanna Lehto-Vahtera kertoo tutkimuskohteestaan ja ystävästään August Pyölniitusta. Kuva: Eveliina Portnoj

PAIMIO

Mikä olisi paikka, jonne August Pyölniittu (1887–1979), tuttavallisemmin ”Aku” tai ”Paimion viisas”, nyky-Paimiossa hakeutuisi? Ansioituneena Pyölniittu-tutkijana ja Pyölniitun kotimuseon pyörittäjänä tunnettu Johanna Lehto-Vahtera pohtii hetken, kunnes kävelee kohti Paimion entistä kirjakauppaa. Nyt sen paikalla sijaitsee liike nimeltä Paimion tietotekniikka.

– Aku rakasti tietoa ja tekniikkaa! Lehto-Vahtera nauraa hersyvästi.

Ei kenties ole asiaa jota Lehto-Vahtera ei Pyölniitusta tietäisi. Jokaista kysymystä seuraa jäsennelty vastaus kuin apteekin hyllyltä.

– Aku kävi Vistalla paljon, ja yksi paikka, missä hän on aktiivisesti käynyt, on kirjakauppa. Silloin täällä oli Paimion uusi kirjakauppa, josta hän hankki teoksia. Lisäksi hän kävi meijerissä ja myllyssä, Lehto-Vahtera kertoo Pyölniitun asioinneista keskustan sykkeessä.

Kahvitellessa pullan äärellä paljastuu, että kirjojen lisäksi Pyölniitulle maistuivat myös leivonnaiset. Sisko oli kova leipomaan.

– Heikkoudet olivat lämmin lämmin ruisleipä ja tuore pulla, Lehto-Vahtera hymyilee.

Myöhemmällä iällä Pyöniitulle kelpasi kahvikin, vaikka hän nuoruuden idealistisina vuosina kieltäytyi moisesta addiktiosta.

– Hänellä oli periaatteet, olen haastattelut hänet tunteneita ihmisiä. Hän tykkäsi oikein paljon syödä pikkuleipiä ja joi kahviakin. Kyllä hän vanhemmiten rentoutui. Hän vain ajatteli, että kaikki ylimääräinen on turhaa.

Paimion tietotekniikan tilalla oli ennen kirjakauppa, jonka kanta-asiakas August Pyölniittu oli toisessa osoitteessa. Johanna Lehto-Vahtera uskoo, että Cornarolismi oli teos, jonka Pyölniittu olisi tahtonut julkaista. kuva: Eveliina Portnoj

Cornarolismi on teos onnellisuudesta, ei onnen tunteesta

Kaikki edellä mainittu liittyy uusimpaan Cornarolismi: August Pyölniitun onnellisuusoppi -esseeteokseen, joka julkistetaan Pyölniittupäivänä 13. heinäkuuta – missäs muualla, kuin hänen kotipihallaan.

– Hän ei ikinä avaa otsikoita, mutta tämä saattaa olla viittaus hyvää ja pitkää elämää käsitelleeseen venetsialaiseen arkkitehtiin Luigi Cornaroon (1484–1566). Hän kehitti ravintojärjestyksen, jota noudattamalla voi saavuttaa pitkän elämän.

Nimi Cornarolismi liittynee myös Ruokalista-kilpailuun, johon Pyölniittu osallistui kenties kieli poskella.

– Vuonna 1917 Yhteishyvä-lehdessä oli kilpailu ruokalistasta, jossa piti suunnitella ateria neljälle hengelle. Aku osallistui kilpailuun nimellä ”Cornarolisti”. Hänen ruokalistastaan löytyi jyviä, juustoa, voita ja vettä. Hän sai täystyrmäyksen, Lehto-Vahtera nauraa.

Kohta julkaistavassa teoksessa Lehto-Vahtera avaa taustoja myös kilpailuun osallistumisesta, sekä Pyölniitun pohdintaa menestyksestään – tai sen puutteesta.

– Hän tiesi ehdotuksensa olleen suunsoittoa, mutta en ole varma, oliko hän sittenkin tosissaan. Hän joutui olemaan pitkiä aikoja vähäisellä ravinnolla. Akun uskonnollisuus oli kuitenkin toisen tyyppistä, Lehto-Vahtera pohtii kysymystä siitä, liittyivätkö uskonkysymykset jotenkin hänen kuivaruokadieettiinsä.

Cornarolismi on tarkkaan jäsennelty esseeteos, joka sisältää esipuheen. Se perustuu nautinta- tai onnellisuusopille.

– Ytimessä on onnellisuus itseisarvona, ei onnen tunne. Ylipäätään Pyölniitun ajattelussa on paljon moraalisaarnaa ja toistoa, mutta sieltä erottuu suuri lukeneisuus. Hän keskittyi asioihin täysillä, hän etenee ja päätyy hienoihin kiteytyksiin, Lehto-Vahtera hekumoi.

Teos sisältää suorasanaista tekstiä ja elämänohjeita, joihin voivat nykylukijatkin samaistua. ”Ensi askel on todellisuudessa vaikeampi kuin suurin askel.”

”Kumpi on parempi? Lyhyt, kurja ja ikävä elämä vai pitkä ja iloinen? – Jos väität, ettei molempia voi saada, vaan elämän täytyy olla joko lyhyt tai ikävä, niin silloin väitän sinut valehtelijaksi. Ja se todistaa, että elämäsi on kurja ja ikävä.”

”Elämän onnellisuuteen on pyrittävä ei unohtamisella vaan muistamisella.”

August Pyölniitusta (1887-1979) on olemassa hyvin vähän kuvia varsinkaan nuoruusvuosilta. Hän oli itseoppinut tiedemies, pienviljelijä ja tuottoisa kirjoittaja. Kuva: August Pyölniitun museo

Kaikkea muuta kuin reppana vanhapoika

Hyvän ja pahan ristiriidan kirjallista pohtimista sävytti ajatus omiin valintoihin keskittymisestä. Pyölniittu eli koko elämänsä pientilallaan vanhapoikana yhdessä siskojensa kanssa, mutta haaveili yhteydestä sielunkumppaniin. Teoksessa Hermolepuutusta: August Pyölniitun ajatuksia (2018) käy hyvin ilmi, kuinka Pyölniittu koki jo kouluikäisenä, ettei hänellä ole onnea parinvalinnassa.

– Hän piti aika itsellään nämä jutut. Hänelle oli hengenheimolaisen löytäminen tosi vaikeaa, mutta se ei ollut kärsimysnäytelmä. Hän ei hautautunut olosuhteiden alle, eikä hän ollut lainkaan säälittävä tai reppana. Hän oli täysin kartalla koko ajan.

Tuntuu, että August Pyölniitun ajatuksiin tutustuminen on kuin sipulin kuorimista. Aina paljastuu uusi kerros, ja välillä miltei itkettää. Niin ajattomia viisauksia Pyölniittu raapusti maailmasta itselleen, pitäen kaiken omana tietonaan – kunnes Lehto-Vahtera löysi aarreaitan Pyölniitun mökistä. Loppu on historiaa. Nykyisin Pyölniitun kirjallinen tuotanto on hyvinkin tunnettu kulttuuria seuraavien ihmisten parissa, joihin paimiolaisen muistitiedon vaalijatkin lukeutuvat.

– Nykyään museossa käy enemmän muualta tulleita, vaikka paimiolaisiakin toki, Lehto-Vahtera tuumaa.

Museon pihasta löytyy muistokivi, joka paljastettiin sadan vuoden kuluttua Akun syntymästä. Silloin oli myös kunnallispolitiikassa useita henkilöitä, jotka halusivat, että koti museoidaan. Kiittäminen Pyölniitun perinnön vaalimisesta onkin alkujaan heitä, erityisesti Aura Härmälää .

– Hän oli poliitikko, joka ei pelännyt sanoa suoraan, mutta silti tuli kaikkien kanssa toimeen. Ajattelen usein, että ilman Auraa museota ei olisi.

Pyölniitun sisaruksetkin olivat naimattomia. Kun Akusta aika jätti vuonna 1979, hän oli ”viimeinen mohikaani”. Lähimmät sukulaiset olivat serkkuja, ja perintö meni valtiolle.

Pyölniitun henkinen perintö elää kuitenkin Paimiossa vahvana, ja voi paremmin kuin koskaan. Kuka vielä tietää, millaisia teoksia saamme Pyöniitun kynästä lukea? Vaikka hän monen pöytälaatikkokynäilijän tapaan pohti, mahtaako kukaan koskaan lukea hänen kirjoituksiaan, eli tästä salainen toive. Lehto-Vahtera kiteyttääkin tärkeän ajatuksen uusimman julkaistavan teoksen taustalta.

– Cornarolismin hän olisi halunnut julkaista. Tästä olen aika varma.

Cornarolismin julkistustilaisuus pidetään 13. heinäkuuta kello 12 Pyöniitun kotitalolla. Sitaatit ovat julkaistavasta teoksesta Cornarolismi: August Pyölniitun onnellisuusoppi (Pyölniitun muisto ry, 2025), toimittanut Johanna Lehto-Vahtera.