PAIMIO
Kesän aikana tapahtuneet hukkumiskuolemat ovat nostaneet julkiseen keskusteluun suomalaisten uimataidon tason. Tuorein tutkimus uimataidostamme on vuodelta 2022, jolloin kuudesluokkalaisista lapsista 55 prosenttia oli uimataitoisia. Aikuisissa uimataitoisten määrä saman vuoden tutkimuksessa oli suunnilleen samaa luokkaa, 53 prosenttia.
Uimaseura Paimion Aaltojen lasten ja nuorten uimaopettaja Ida Rastas on huomannut tason laskeneen viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi.
– Koulu-uinteja sivusta seuranneena huomaa selvästi, ketkä käyvät uimakouluissa ja perheen kanssa uimassa, Rastas sanoo.
Saman on huomannut myös Paimion Aaltojen aktiivijäsen Vuokko Siiskonen, jonka oma lapsi käy parhaillaan kouluille järjestetyissä uimakouluissa.
– Valtaosa siellä ei osaa uida, hän sanoo.
Avovedessä etäisyydet hämärtyvät.
Valvonta vanhempien vastuulla
Kesän murheelliset tapaukset eivät ole jääneet uimaseuran jäseniltä huomaamatta.
– Helppo on sanoa jälkikäteen, mutta osa niistä olisi varmaan voitu estää valvonnalla. Vaikka lapsi kävisi uimakoulussa, niin kyllä siinä aina pitää olla uimataidollinen, joka valvoo ja on käden mitan päässä, Siiskonen toteaa.
Valvojalla Siiskonen ei tarkoita uimavalvojaa, sillä valvottu ranta ei poista vanhempien vastuuta.
– Vastuuta ei voi ulkoistaa, Siiskonen muistuttaa.
Uimataito voi myös muuttua, kun olosuhteet muuttuvat. Vaikka uimahallissa uiminen sujuisi jo mainiosti, on avovedessä uiminen täysin eri asia. Toisin kuin hallissa, avovedestä puuttuvat kiintopisteet, joka saa aikaan sen, että kaikki näyttää olevan lähellä, vaikka todellisuus olisikin toinen. Etäisyydet hämärtyvät helposti. Samoin olosuhteet hallittuun halliympäristöön ovat erilaisia.
– Ja ne voivat myös muuttua nopeasti, Paimion Aaltojen aktiivijäsen Anu Kurki huomauttaa.
Älä epäröi puuttua
Hukkuvaa ihmistä on vaikea havaita ja selviä ennusmerkkejä vaikeuksista on hankala antaa, sillä taitava uimari saattaa viettää pitkiäkin aikojan veden alla ilman hätää. Jos toisen ihmisen uimataidosta herää huoli, kannattaa ennemmin toimia kuin katsella.
– Jos vähänkään tulee semmoinen tunne, että kaikki ei ole hyvin, niin mene puuttumaan ja kysy ennemmin kuin katso, että tuleeko ihminen pintaan vai ei, Kurki sanoittaa.
– Ja jos toinen siitä suuttuu, että käydään häiritsemässä, ei sitä pidä päästää ihon alle. Kyllä siinä on itse tehnyt ihan oikean asian, Siiskonen jatkaa.
– Turhaan ei voi varmistaa, Rastas päättää.
Kellu elääksesi
Kelluminen on uimataidon opettelussa tärkeä taito. Se onkin ensimmäinen asia, mitä lasten ja aikuistenkin uimakouluissa harjoitellaan. Myös Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliitto on kampanjoinut tänä vuonna ahkerasti kellumisen puolesta. Kellu elääksesi -kampanja muistuttaa kellumisen olevan elintärkeä taito, joka voi pelastaa hädän hetkellä.
– Kellumisella voi rauhoittaa itseään, jos vaikka säikähtää jotain vedessä, Siiskonen selventää.
Omaa uimataitoaan ei kannata myöskään yliarvioita, vaan pelata mieluummin varman päälle.
– Jos ei osaa arvioida omia kykyjään, niin sitten kannattaa pysytellä niin, että jalat yltää pohjaan ja uida rannansuuntaisesti, Kurki vinkkaa.
Tärkeintä on, että vesi on elementtinä tuttu. Silloin yllättävissäkin tilanteissa on helpompi toimia.
– Jos joku vaikka hyppää yllättäen niskaan, täytyy tietää, miten vedestä pääsee pintaan ja miten vesi toimii, Rastas selittää.
Uimisessa pätee sama kuin yksin vaeltamisessa: jollekin pitää ilmoittaa reitit ja aikataulut.
Uintiseurasta turvaa
Avovedessä uimiseen kolmikko neuvoo ottamaan mukaan aina seuraa.
– Meitä on aika monta kertaa naurettu, kun menemme Ankkalammelle uimaan. Meillä on poijut mukana, emmekä mene yksinään, sillä koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Vaikka Ankkalampi on kohtalaisen turvallinen paikka, niin sielläkin harjoitellaan uimaan porukassa, Siiskonen selittää.
Jos uimaan haluaa kuitenkin lähteä itsenäisesti, kannattaa pitää huolta, että joku tietää aikeista ja uimareitistä. Uimisessa pätee sama kuin yksin vaeltamisessa: jollekin pitää ilmoittaa reitit ja aikataulut. Omista aikeistaan voi ilmoittaa myös rannalla oleville jättämällä parkkikiekon vaatteiden viereen.
– Siihen voi kirjoittaa ”Olen uimassa, palaan kello”, ja kääntää ajan, Siiskonen vinkkaa.
Omaa uimista voi varmistaa myös varusteilla. Uimarin poiju on hyvä turvaväline.
– Se on vähän niin kuin pyöräilykypärä tai turvavyö, Siiskonen kuvailee.
Toistot tuovat varmuutta
Paimiossa puitteet uimaharrastukselle ovat kunnossa. Kaupungin omassa uimahallissa järjestetään yksityisten toimijoiden, kuten Paimion Aaltojen järjestämiä kursseja sekä kaupungin liikuntatoimen kursseja ja kesäuimakoulua. On kaksi yleistä uimarantaa ja mahdollisuus talviuintiin. Harrastusmahdollisuuksia on kaikille ikäryhmille vauvauinneista vesipeuhujen kautta aikuisliikuntaan.
– Täällä ei ole ketään, joka jäisi ilman uimakoulua, Rastas laskeskelee.
Omaa uimataitoaan on hyvä vahvistaa säännöllisesti myös kurssien ulkopuolella. Kurssit ovat Siiskosen mielestä hyvä alku, mutta vaativat lisäksi omatoimista uimista. Niinpä uimaan kannattaa suunnata perheen tai ystävien kanssa usein.
– Vedessä leikkiminenkin tuo varmuutta, hän sanoo.
Takaisin altaaseen
Meidän suomalaisten ja varsinkin kouluikäisten lasten uimataito koki notkahduksen koronan aikaan. Kun pandemia sulki uimahallit, jäivät koulujen uimaopetukset tauolle. Tuon tauon aiheuttamaa vajetta koitetaan nyt kuroa kiinni. Nähtäväksi jää, päästääkö koskaan palaamaan korkeamman uimataidon lukemiin, mutta yritystä siihen ainakin on.
Myös minulla säännöllisen epäsäännöllinen uintiharrastus katkesi vuonna 2020, enkä sen jälkeen ole palannut uimahalleihin. Tänään kuitenkin astelen pitkästä aikaa altaan reunaa. Radalla numero neljä alkaa pian Paimion Aaltojen järjestämä aikuisten perustekniikkakurssi, jossa tarkoitus on harjoitella vapaa-, selkä- ja rintauintia sekä hengitystekniikkaa.
Uimaopettaja Irene Paloposki laittaa meidän lämmittelyksi uimaan 50 metriä vapaavalintaisella tekniikalla. Räpistelen menemään sammakkouintia, sillä minkäänlaista muuta tyyliä en ole koskaan sitten lapsuuden leikkien harjoitellut. Päässäni ovat myös ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden uimalasit, jotka kuivalla maalla tuntuvat lähinnä irrottavan silmämunat päästä alipaineen avulla.
Tunnin aikana Paloposki opettaa meitä kellumaan sekä selällään että mahallaan, istumaan altaan pohjaan, harjoittelemaan hengitystekniikkaa ja puhaltamaan ilmaa nenästä veden alla, jotta vettä ei menisi kaikkiin onteloihin asti. Kloorattu vesi tuntuu melko ikävältä mennessään nenässä väärään suuntaan, joten sen taidon haluan oppia nopeasti.
Potkimme voimaa liukuihin altaan seinistä ja harjoittelemme ensimmäistä tekniikkaa, vapaauintia, kellukkeen avulla. Alan ymmärtää uimalasien ihanuuden. Silmiä ei kirvele ja näen kaikki altaan kauniit sävyt painaessani pääni pinnan alle. Varmuus, jonka lasit tuovat sukeltamiseen, on yllättävä. Muistan taas, mikä altaassa uimisessa kiehtoo.
Ensimmäinen kurssikerta on nopeasti ohi ja oloni on energinen fyysisestä suorituksesta huolimatta. Haaveilemme ryhmässä, että olisi hienoa kokeilla myös perhosuintia. Paloposki lupaa järjestää asian, ja huomaan olevani koukussa. Saattaa olla, että syksyn harrastuskalenteriin täytyy raivata tilaa tekniikkaopinnoille.
