Yllättäen kesällä facebookissa Paimion ryhmässä oli päivitys, jossa Hulda Henrietta Hakala huhuili kansanopiston viereiseen Inkilän kartanoon siivous- ja korjausapua. Hän kertoi, että kartano on isän omistama ja hänellä kavereiden kanssa ajatus palauttaa kartanoa kauniimmaksi. ”Jos joku on halukas auttamaan, niin meillä on intoa ja halua puuhata.”
Samalla hän kuulosteli lainalle puutarhavälineitä, rakennustyökaluja, materiaaleja ja toki myös osaajia apuun. ”Kenellä on kokemusta tai halua vaan auttaa ja tietää näistä enemmän!”
Kävi ilmi, että Hakala oli nuori opiskelija, jonka isä Ari-Pekka Koutu , on edelleen kiinteistön toinen omistaja. Toinen on Vesa Heiskanen .
Hulda kertoo, että he kavereiden kanssa kävivät paikalla siivoilemassa pari kertaa, ja ilmeni, että tehtävää olisi paljon. Autottomat nuoret tulivat Turusta ja Raisiosta bussilla.– Ollaan käyty sitä läpi ja siivoiltu hiukan, ajatuksena oli siivota yksi huone ja kerätä tavaraa – jota on paljon – sinne. Toisessa kerroksessa on lattiassa reikiä, vastaili 17-vuotias Hulda avoimesti whatsapilla toimittajan viesteihin.
Haaveeksi hän paljasti kahvila/ kynsistudion, ehkä juhlatilan vuokraustoiminta ja asuintiloja.
”Kalliit korjaukset” kompastuskivenä
Tyttären mukaan isä oli jopa pohtinut siivouksessa auttamista ja roskalavan tilaamista, mutta asia jäi. Sen tytär tiesi, että isä ei ole kiinnostunut ”kalliista korjauksista”. Kesän edetessä käynnit jäivät ajanpuutteesta ja myös traagisten tapahtumien vuoksi, kun Huldan poikaystävä menehtyi Laitilassa sattuneessa louhosturmassa.
Inkilän kiinteistön kunto on siis ennallaan, eli rakennus keskeisellä paikalla surkeassa kunnossa, ja tontti siistimättä, vaikka Paimion ympäristölautakunta asetti kohteen omistajille velvoitteen korjauksiin ja myös lain salliman uhkasakon velvoitteen koventamiseksi viime joulukuussa. Kiinteistönomistajat velvoitettiin korjaamaan talon vesikatteen vettä pitäväksi, paikkaamaan laudoitusta hirsirungon suojelemiseksi, korjaamaan ovet ja ikkunat kosteusvaurioiden ja sivullisten sisäänpääsyn estämiseksi ja siistimään pihanurmikkoa.
Velvoitteen mukaan työ pitäisi olla tehty tämän kuun loppuun mennessä. Uhkasakko oli 3000 euroa molemmilta omistajilta.
Paimion rakennusvalvonnasta rakennustarkastaja Petri Vastamäki kommentoi syyskuun alussa, että tontilla ei ole tapahtunut mitään. Kaupungin tietojen mukaan kiinteistön omistajat ovat entiset, eikä asiassa ole ollut tuoreita yhteydenottoja.
Pattitilanne koska suojeltu?
Inkilän rakennus on Paimion keskustassa Vistantieltä katsoen piilossa pusikon ja puiden takana, mutta sen sijainti ja historia keskeisellä paikalla Varsinais-Suomen kansanopiston päärakennuksen edessä tekee siitä poikkeuksellisen. Osayleiskaavassa rakennus on merkitty sr 21-merkinnällä, mikä tarkoittaa maakunnallisesti suojeltavaa rakennusta.
Merkintä on sama myös kansanopistolla, eli kiinteistöt muodostavat kokonaisuuden, vaikka toinen onkin yksityisessä omistuksessa.
Asemakaavassa rakennusta ei ole suojeltu (KL 23.5.2023).Kiinteistönomistajat jättivät reilu vuosi sitten ympäristölautakunnan uhkasakkopäätöksen edellä asiassa vastineen, jossa totesivat rakennuksen olevan heidän mielestään korjauskelvoton. Sen sijaan museopalvelut on lokakuussa 2023 antanut lausunnon, että rakennusta pitäisi korjata ainakin niin, että se säilyy.
Eli tilanne on rakennuksen säilymisen ja turvallisuuden kannalta vain heikentynyt.
Aika tekee tehtävänsä?
Inkilän kartanon kohtalo on puhuttanut paimiolaisia aiemminkin. Keväällä 2023 Kuntsari teki parikin eri juttua aiheesta ja tavoitti omistajatkin. Ympäristölautakunta oli kiinnittänyt kiinteistöön vakavaa huomiota jo aiemmin.
Paikka on keskeinen ja kieltämättä rakennus on joskus varmasti ollut kaunis osa kansanopistomiljöötä. Nyt se ei sitä ole, vaan pikemminkin vaarallinen rötiskö.
Seuraavaksi kaupunki joutunee pohtimaan sitä, pitäisikö tarvittavia korjaustoimia teettää kiinteistön omistajan eli laiminlyöjän kustannuksella, vai pyydetäänkö museopalveluilta uutta lausuntoa.
Maallikkokin osaa arvailla, että talon laittaminen sellaiseen kuntoon, että se säilyy, maksaa kymmeniä tuhansia. Nopeasti enemmänkin, sillä eihän paikkakaan pysy, jos pohja pettää. Ja iso kysymys on, kenen maksettavaksi mahdolliset korjaukset lopulta päätyisivät?
Käyttökuntoon laittaminen, niillä tavoilla jotka museopalvelut hyväksyy, maksaisi satoja tuhansia. Jos nykyiset omistajat kohteesta luopuisivat, löytyisikö uusi, joka ottaisi homman kontolleen?
Paikkahan on idyllinen, keskeinen ja kieltämättä kokonaisuus voisi olla huikean kaunis. Ehkäpä taidekahvila? B&B- toimintaa?
Kyllähän ideoita maailmassa riittää.
Jos omistajat odottavat, että itse pääsisivät keskeistä tonttia hyödyntämään, niin siinä lie omat rajoitteensa. Asemakaavassa tontti on osoitettu ”opetustoimintaa palvelevaan” käyttöön, mutta tuskinpa kansanopistolla on kovin akuuttia tarvetta lisätiloille. Opiston tiloistahan on ennemminkin viime vuosina luovuttu. Kaavamuutoksen suhteen kaupungilla on merkittävästi valtaa.
Elleivät omistaja, kaupunki ja museopalvelut löydä asiassa yhteisymmärrystä, niin ajan hammas varmaan puree ja talo romahtaa. Aikaa toki voi kulua vielä vuosia.
Taina Tukia
