Paimiossa on alkanut yleisöäänestys Paimion ympäristöpalkinto 2025 saajasta. Juhlavuoden kunniaksi perustetun ympäristöpalkinnon ehdokkaista jätettiin alkuun 12 ehdotusta, joista palkintolautakunta karsi viisi ehdotusta kaikille avoimeen äänestykseen, jonka tuloksen palkintolautakunta huomioi palkinnosta päättäessään.
Ensimmäinen ehdokas on Kriivarin koulun lähimetsän eteen töitä tehneet. Metsää käytetään mm. koulun ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristönä. Toinen ehdokas on kahden paimiolaisen yksityishenkilön tekemä vieraslajitorjunta, eli he ovat tehneet pitkäjänteistä työtä lupiinien kitkemiseksi mm. Hiekkahelmen alueella.
Paimion seudun ympäristöyhdistyksen työ Askalan perinnemaiseman hyväksi on kolmas ehdokas. Neljäs puolestaan Parantolan metsät ry, joka pelasti Parantolan ympäristön metsäalueita. Paimionjokiyhdistykselle esitetään palkintoa niinikään työstään Paimionjoen hyväksi.
Palkinto, joka on 2000 euron suuruinen rahapalkinto, jaetaan Paimion kaupungin itsenäisyysjuhlassa 6.12. Palkinto voidaan jakaa useamman palkittavan kesken.
Anonyymi nettiäänestys on avoinna 19.10. saakka Paimion kaupungin nettisivuilla osoitteessa paim.io/ymparistopalkinto2025. Äänestää voi myös paperilomakkeella kaupungintalossa.