Paimio Pride ei vie opettajien töitä, indoktrinoi lapsia tai toivota ketään helvettiin

0

Sami Lehto kirjoitti Kunnallislehteen mielipidekirjoituksen otsikolla Seta kouluttaa lapsiamme (KL 5.9.). Kirjoituksessa oli muutama väärinkäsitys, jotka haluamme oikaista.

Paimio Pride ry on Setan jäsenjärjestö ja vapaaehtoisemme ovat saaneet Setalta koulutuksen kouluvierailujen tekemiseen. Ensimmäisen kerran meidät kutsuttiin vierailulle viime keväänä Hanhijoen koululle. Sami Lehto kyselee mielipidekirjoituksessaan, eikö kaupungilla ole tarpeeksi resursseja, kun peruskoulutukseen tarvitaan Setan apua. Lisäksi hän kertoo olevansa sitä mieltä, että Seta on väärä taho hoitamaan opetusta kouluissamme. Nyt on syytä oikaista, että Paimio Priden vapaaehtoiset kouluvierailijat eivät hoitaneet perusopetusta opettajien puolesta, vaan opettajat olivat paikalla koko tunnin ajan ja myös osallistuivat vierailun kulkuun.

Setan sateenkaarivierailut tarjoavat perustietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta, normeista ja ihmisoikeuksista ikätason mukaisesti sekä kouluille että muillekin tahoille. Kouluvierailut tukevat opetussuunnitelmien tavoitteita sekä aihekokonaisuuksien että eri oppiaineiden osalta. Oppilaat saisivat siis samat tiedot joka tapauksessa, mutta kouluvierailun aikana teemoista on mahdollista jutella opettajan lisäksi turvallisten sateenkaariaikuisten kanssa.

Lisäksi Lehto kirjoittaa, että Seta pyrkii indoktrinoimaan lapsia ja nuoria. Indoktrinaatio on jonkin arvo- tai uskomusjärjestelmän iskostamista ihmiseen ilman mahdollisuutta sen kyseenalaistamiseen. Meidän sanomamme on, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia sukupuolesta ja seksuaalisuudesta riippumatta. Toimintaamme ei liity sen suurempaa uskomusjärjestelmää.

Vielä yksi väärinkäsitys tekstissä liittyi Paimion ensimmäiseen Pride-kulkueeseen vuonna 2023. Lehto kirjoitti, että kulkueessa olisi ollut kyltti tekstillä: ”Persut kuuluu helvettiin”. Sellaista kylttiä ei kulkueessa ollut. Koko kulkue on videolla ja asia on tarkistettu moneen kertaan. Paimio Pride on joka vuosi toivottanut kaikki puolueet mukaan kulkueeseen, mutta helvettiin emme toivota ketään. Toivomme rakkautta ja rauhaa kaikille, myös perussuomalaisille.

Paimio Pride ry
Janica Vilen, puheenjohtaja
Hinni Passi, kouluvierailuvastaava

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän