PAIMIO
Sukselan Maaseutumarkkinat vetivät ehkäpä historiansa suurimman määrän kävijöitä, kun oli tapahtuman 30. kerta. Sää suosi, tunnelma oli leppoisa ja myyntitiskeillä kävi mukava vilinä. Lapsille oli perinteisesti poniratsastusta ja taikuri esitti jännittäviä temppuja. Tavattiin tuttuja. Väkeä riitti myös ruokapisteille, kahvilaan ja partiolaisten lettukojulle.

Sukselan Kyläyhdistyksen konkari Sauli Immaisi kertoi, että Maaseutumarkkinoiden lisäksi Sukselassa oli aluksi muitakin tapahtumia, kuten Immaisin hiihto ja latotanssit 20 vuotta. Tärkeänä hän pitää, että tapahtumilla on jatkuvuus ja rutiini.
– Olen hirveän iloinen, että täällä on näin paljon porukkaa taas. Tämä on hyvin vahvasti sosiaalinen tapahtuma, ihmiset tapaavat toisiaan ja juttelevat.

Immaisi iloitsee, että kaikki Paimion 700-juhlavuoden tapahtumat ovat menneet hienosti. Hän osallistui 70-vuotiaan Paimio-Seuran äskettäiselle jokikierrokselle, joka sekin oli yksi juhlavuoden tapahtumista.
– Juhlavuosi on täällä varmaan on kävijämäärään vaikuttanutkin, että ihmiset ovat lähteneet liikkeelle. Olen tyytyväinen, että täällä on monenlaisia ihmisiä, lapsiperheitäkin kivasti, Sauli Immaisi sanoi.

Ternimaito yksi myyntivalteista
Heti markkinoiden alkaessa pysäköinnin ohjaajat pääsivät tositoimiin. Rutinoituneet henkilöt löysivät kaikille autoille joustavasti tilaa. Hyssälän Maitotilan ternimaito oli yksi päivän myyntivalteista. Viime vuonna ternimaitoa saivat vain varhaisimmat kävijät, mutta nyt uunijuustoa havitteleville tuotetta riitti.

Maitotilan kojulla Ulla Hyssälä kertoi, että ternimaito on harvinaista herkkua ja siitä on kova kysyntä. Paimiossa on enää kaksi maitotilaa, joista tällä lypsäviä lehmiä on 50 ja nuorta karjaa suunnilleen saman verran.
– Vuonna 2012 tehtiin uusi navetta. Sinne mahtuvat nyt ne 50 lypsävää, Ulla Hyssälä kertoi ja jatkoi, että maitotilan pitäminen ei ole enää välttämättä nuoria kiinnostava ala.
– Täällä markkinoilla ollaan oltu noin 30 vuotta. Nämä ovat hyvät markkinat. Vuosi vuodelta tuntuu enemmän ja enemmän väkeä tulevan. Ja tietysti tuttuja tullaan katsomaan, kertoivat Ulla, Annika ja Petri Hyssälä.

