Vähintään 70-vuotiaita on Suomessa yli miljoona

0
arkistokuva

PAIMIO, SAUVO, KAARINA  Tilastokeskus uutisoi, että Suomessa on vähintään 70-vuotiaita nyt yli miljoona. Se on lähes viidennes eli 18 prosenttia väestöstä.

Miehiä tässä joukossa oli elokuussa 432 017 ja naisia 568 131. Luvut selviävät väestön ennakkotiedoista. Ennakkotilastoista löytyvät paikalliset tiedot vain tietyin ikäryhmittäin, ja sen perusteella ikäryhmään 75 vuotta tai yli, kuului elokuun ennakkotilaston mukaan Paimiossa 1343 asukasta. Kun ennakkotieto kaupungin väkiluvusta oli elokuussa 11240 henkeä, niin yli 75-vuotiaiden osuus tästä on vajaat 12 prosenttia. 70- vuotta täyttäneiden joukko kasvattaisi prosenttiosuuden lähelle maan keskitasoa.

Sauvossa väkiluku oli elokuun lopussa 2973 ja tästä yli 75-vuotiaita oli 407. Se on 13,7 % väestöstä. Kaarinassa tämän ikäryhmän osuus väestöstä oli tuoreeseen väkilukuun (ennakkotieto 36 658) nähden hiukan yli 11 prosenttia.

Ennakkotietotilastojen mukaan syntyvyyden lasku etenee ja samaan aikaan ikääntyvien osuus väestöstä on kasvussa täälläkin, mutta selvästi maltillisemmin kuin monella muulla maan kolkalla. Suurin ikääntyvien osuus väestöstä on maan itäisemmissä ja pohjoisemmissa osissa. Yli 70-vuotiaiden osuus väestöstä on maakunnista korkein Etelä-Savossa, jossa se on yli neljännes eli 25,8 %.

Tilastokeskuksen ikäryhmittäisistä tiedoista selviää, että työikäisten, eli 19–64-vuotiaiden osuus väestöstä on Sauvossa 52,5 prosenttia väestöstä. Kaarinassa prosentuaalinen osuus on noin 55 prosenttia ja Paimiossa 53,5 prosenttia. Koko maassa näihin ikäryhmiin kuuluvien työikäisten osuus on nyt reilut 57 %.

Ero maan eri kolkilla on suuri. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa työikäisten osuus väestöstä on alle 39 prosenttia. Uudellamaalla taas lähemmäs 62%.

Syntyvyyden lasku näkyy. 0–6-vuotiaiden osuus väestöstä on Kaarinassa 7,8 %, Paimiossa 6,8 ja Sauvossa reilut viisi prosenttia. Koko maan väkilukuun nähden tähän ikäryhmään kuuluu vain noin 5,8 prosenttia väestöstä.

 

FAKTA

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli elokuun 2025 lopussa 5 650 325. Väkiluku kasvoi tammi-elokuun aikana 14 354 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta. Maahanmuuttoja oli 23 003 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 8 679 vähemmän kuin kuolleita.

Vaikka väestö ikääntyy, syntymävuosittain tarkasteltuna suurin ikäluokka Suomessa ovat vuonna 1990 syntyneet, joiden määrä oli elokuussa 78 615. Toiseksi eniten oli vuonna 1992 syntyneitä (78 547) ja kolmanneksi eniten vuonna 1983 syntyneitä (77 621). Viisivuotisikäryhmittäin katsottuna eniten oli 30–34-vuotiaita (382 328), ja heidän osuutensa väestöstä oli 6,8 %.

Maahanmuuton vaikutus näkyy ikäluokkatiedoissa, sillä jos tehdään rajaus vain Suomessa syntyneisiin henkilöihin, lukumäärältään suurimmat ikäluokat ovatkin vuonna 1963 syntyneet (68 276) ja 1964 syntyneet (67 714).

Vuonna 1947 Suomessa syntyi tilastohistorian suurin ikäluokka, 108 168 lasta. He täyttävät tänä vuonna 78 vuotta. Vuonna 1947 Suomessa syntyneitä, edelleen Suomessa asuvia oli ennakkotilaston mukaan elokuussa elossa 62 112.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän