Pelastuslaitos sai varhain torstai-aamuna tehtävän Sauvoon ja Salmensuun tilalle, jonka viljakuivurissa oli syttynyt tulipalo. Paikalle hälytettiin puoli kahdeksan aikaan aamulla kaikkiaan yhdeksän Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yksikköä, ja kun sammutuskalusto pääsi lopulta perille, oli tilan henkilökunta jo täysissä alkusammutustoimissa.
– Palo saatiin aika nopeasti rajattua niin, ettei kuivurin rakenteisiin tullut vaurioita. Vilja oli syttynyt palamaan, ja tilanteeseen oltiin reagoitu esimerkillisesti tilan työntekijöiden puolesta. Voi sanoa, että hyvien alkusammutustoimien ansiosta viljat menivät, mutta kuivuri pelastui, kiittelee paikan päällä Salmensuun tilalla ollut päivystävä palomestari Miikka Jylhä.
Palo saatiin ensin rajattua ja lopulta sammutettua varsin nopeasti aamun aikana. Sen jälkeen sekä tilan työntekijöillä että pelastuslaitoksella riitti vielä työnsarkaa kuivurin tyhjentämiseksi osin poroksi palaneesta viljasta.