
12-vuotiaat kaksoset Nella ja Nea Mölsä sekä heidän 11-vuotias puolisiskonsa Clara Wikström päättivät avata suven ratoksi kahvilan, joka kiertää ympäri Piikkiötä ja tarjoaa erilaisia herkkuja sekä virvokkeita. Claran mukaan alkuperäinen idea lähti isä Joonas Wikströmiltä ja nuoret lähtivät heti kehittämään ajatusta eteenpäin.
– Isän apua on muutenkin tarvittu projektissa, kun hän on vastannut kahvilan valmistuksesta ja muista käytännön töistä.
Saksasta tilattu auto, jonka sisään on rakennettu näyttävä esillepano koristaa Kaarinan ja Piikkiön katuja koko kesän ajan ja tytöt odottavat innolla asiakkaiden palvelemista. Nella, Nea ja Clara haastavat itsensä, sillä he ripustavat aamuisin essut päälleen ja valmistavat kahvilassa myytäviä tuotteita itse. Erilaiset smoothiet, pullat, leivät ja keksit valmistuvat kotona ennen kahvilapäivän alkamista.
Positiivisin mielin kohti kesää
Tytöt odottavat innolla tulevaa suvea ja sen haasteita. He arvelevat, että itse keksimästään kesätyöstä saatta olla paljon hyötyä tulevaisuudessa.
– Ainakin opimme paljon asiakaspalvelusta, leipomisesta ja saamme kokemusta myyntityöstä, kolmikko luettelee.
Joonas iloitsee, että tytöillä riittää koko kesäksi tekemistä.
– Kun kaksosille ei vielä tänä vuonna kuulunut kesätyöhakemuksista mitään takaisin, täytyi miettiä, miten he voivat itse tienata hieman taskurahaa.
Italialaistyylinen kesäkahvila on avoinna maanantaista perjantaihin vaihtelevien aikataulujen mukaisesti. Kahvila on herättänyt jo nyt paikallisisten huomion ja saanut nuorten mukaan paljon positiivista palautetta.
– Monet ovat tulleet kehumaan kahvilaamme, joka on rakennettu pyörien päälle. Jatkamme niin kauan kuin intoa riittää.
Kolmikon on tarkoitus kiertää kahvilan kanssa ympäri Kaarinaa sekä käydä erilaisissa tapahtumissa. Myös kaarinalainen hoivakoti on ottanut heihin yhteyttä, jospa he menisivät tarjoilemaan kahvit myös ikäihmisille.
–Onhan se hauskaa, kun toimintamme ollaan huomattu, sisarukset summaavat.