Kesäretkellä: Loimaan kolme kovaa

0
Alpo Jaakolan patsaspuisto sijaitsee ysitien varrella.

LOIMAA

Loimaalle valtatie 9:ää saavuttaessa voisi hetken aikaa luulla, että paikkakunnan kolme tärkeintä nähtävyyttä ovat Prisma, Citymarket ja Lidl, sillä ne tulijalle näkyvät kaupungista ensimmäisenä – ja keräävät varmaankin eniten päivittäisiä kävijöitä.

Kesäturistille Loimaan kolmiyhteys on kuitenkin ehdottomasti Alpo Jaakolan patsaspuisto, Suomen maatalousmuseo Sarka sekä valtaisaa somehuomiota saanut munkkikahvila Munkkis.

Alpo Jaakolan patsaspuisto



Alpo Jaakolan patsaspuisto on omalaatuinen käyntikohde aivan valtatie 9:n varrella. Ja omalaatuinen oli itse taiteilija Alpo Jaakolakin (1929–1997), jota on myös Saviseudun Shamaaniksi kutsuttu.

Puisto on oikeastaan mäntymetsä, jonka läpi kulkee leveä polku. Vähän väliä polkua kävellessä metsästä putkahtelee esiin mitä kummallisempia kiviveistoksia ja -paaseja, suurin osa valtavia, monen metrin korkuisia taideteoksia. Veistokset ovat sammaloituneet ja sopivat metsäiseen ympäristöönsä luoden yhdessä sen kanssa kokonaistaideteoksen.

Patsaspuistossa sijaitsee myös Metsämökki, joka on toiminut Jaakolan kotina 1953–1979. Mökki on täysin askeettinen, nimensä mukaisesti ”metsämökki”, jonka seinät on maalattu täyteen erikoisia kuvia ja tekstejä. Tämä asumus kertoo omaa kuvaansa siitä, millainen henkilö Jaakola on aikoinaan ollut. 1960-luvulla mökin viereen Jaakola rakensi vielä ateljeerakennuksen ja myöhemmin hän teki Loimaan kunnan kanssa vaihtokaupat vanhasta ruumishuoneesta, jonka hän siirsi puistoon veistotilaksi.

Vaikka puisto antaa Jaakolasta melko eksentrisen kuvan, ei hän kuitenkaan ollut kylähullu ITE-taiteilija, vaan koulutettu taiteilija: hän opiskeli Turun piirustuskoulussa, ja hänelle myönnettiin useita taidepalkintoja, kuten Pro Finlandia vuonna 1974. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1985.

Patsaspuisto on nykyisin Loimaan kaupungin ylläpitämä puisto. Puiston yhteydessä toimii myös kaupungin Kuivurigalleria, jossa on tänä kesänä esillä 55 vuotta täyttävän Loimaan Taideseuran Taidesatoa-näyttely.

Jos Loimaan retkellä innostuu taiteesta enemmänkin, kannattaa poiketa Loimaan Taidetalossa, jossa tänä kesänä esillä on 80 vuotta täyttäneen loimaalaisen kuvataiteilija Pirkko Siivonen-Takun akvarelleista koostuva näyttely: Matkan varrella.

Palkittu museo Sarka



Ennakkokäsitys maatalousmuseosta on se, että museossa on todennäköisesti esillä vieri vieressä vitriineissä erilaisia maatalouskoneita ja siellä täällä muutama traktori.

Mielikuva osoittautuu (onneksi) täysin vääräksi, ja Suomen maatalousmuseo Sarka osoittautuu kiinnostavaksi retkikohteeksi ihan kenelle tahansa.

Museo osoittaa, että hieno esillepano ja kuratointi voi tehdä museosta mielenkiintoisen, vaikka sen aihe ei alun perin kävijää olisi edes kiinnostanut. Museossa on esillä toki niitä maatalouskoneitakin historian varrelta. Pölyisissä vitriineissä ne eivät kuitenkaan ole, vaan usein koneen yhteyteen on teetetty esimerkiksi suuri valokuva, jossa kyseinen laite on sen oikeassa käytössään vuosikymmeniä sitten. Valokuvat saavat tajuamaan, miten alkukantaisen oloisia työvälineitä on käytetty Suomessa vielä silloinkin kun valokuvaus on ollut jo keksitty. Museoon on myös sisustettu muun muassa erilaisia miljöitä kuten vanha maatalouskeittiö, maitolaituri ja karja-aitaus.

Sarka palkittiin vuonna 2021 vuoden museona. Perusteluissakin kiiteltiin museon selkeää näyttelyä ja nykyaikaisia säilytystiloja, jotka nostavat esineet arvoonsa. Perusteluissa todetaan myös, miten ”viime vuosina museon toiminta on laajentunut kattamaan myös maatalouden ”lopputuotteen” eli ruoan, mikä sopii museon profiiliin hyvin.” Erityisen kiinnostavaa museossa onkin sen ruokakulttuuriin perehtynyt puoli, jossa esitellään muun muassa virallisia ruokasuosituksia eri aikoina, ruokaskandaaleja sekä esimerkiksi eri vuosikymmenten suosikkiruokia.

Ei mitä tahansa munkkeja



Loimaan reissua ei kannata tehdä maistamatta munkkikahvila Munkkiksen näyttäviä överimunkkeja. Joulukuussa 2020 avattu kahvila on noussut parin vuoden aikana hurjaan somesuosioon. Kun Loimaan asukasluku on vajaat 16 000, on Munkkiksella Instagramissa seuraajia huimat 18 500. Perrollin pariskunnan pyörittämään kahvilaan tullaan siis kauempaakin ja siitä on kirjoitettu lehtijuttuja Yleä ja Iltalehteä myöten.

Munkkiksen munkkeja ei kannata jättää sokeriksi Loimaareissun pohjalle, siis viimeiseksi käyntikohteeksi, tai käy helposti niin, ettei himottuja munkkeja ole enää jäljellä. Vaikka kahvila on avoinna kello 17 saakka, loppuvat munkit usein jo alkuiltapäivästä. Huomioida kannattaa myös se, että Munkkis on kiinni alkuviikosta, maanantaista keskiviikkoon saakka.

Päätän testata hypetetyn kahvilan vähän epäröivin mielin aprikoiden, onko ”moni kakku vain päältä kaunis” ja löytyykö näyttävän ulkokuoren alta vain pelkkää makeutta ja valmismunkkeja. Vaikka kahvila on auki vielä pari tuntia, ammottaa vitriini jo tyhjänä; jäljellä on vain viisi munkkia, mutta nehän riittävät. Makuina munkeissa on vaahtokarkki sekä mustikka-sitruuna. Maut osoittautuvat yllättävän toimiviksi ja yhdistelmiä on selvästi mietitty ja testattu; esimerkiksi sitruunatahna ja mustikka toimivat täydellisesti yhdessä, eikä munkki ole niin makea kuin voisi kuvitella. Munkki on myös vastapaistettu, eikä selkeästikään tukkutavaraa – uskaltaisin jopa sanoa, että korkean 8 euron hintansa arvoinen makuelämys.

Tiibetin taidetta



Pienen päiväretken perusteella Loimaa vaikuttaa oikein monipuoliselta kesäretkikohteelta, jossa on niin taidetta, maataloutta kuin makuelämyksiäkin. Katsastamassa kannattaa käydä myös esimerkiksi arkkitehti Carlo Bassin suunnittelema 1837 valmistunut Kanta-Loimaan kirkko.

Varsinainen Loimaan keskusta-alue vaikuttaa harmaine 1970-luvun keskusta-arkkitehtuureineen samalta kuin Suomen kymmenet muutkin 15 000 asukkaan kaupungit – sen sijaan kannattaa suunnata Loimijoen rannalle, josta avautuu kauniit jokimaisemat vehreämpään kaupunkiin.

Loimaalle jää varmasti paljon nähtävää myös toiselle päiväretkelle. Harva ehkä tietää, että esimerkiksi Loimaan Alastarolta löytyy niinkin erikoinen kohde, kuin Tiibetin taiteen keskus.