Hanhijoen koulun kaikki 142 oppilasta osallistuivat lokakuun vaihteessa koulun Syksyn satoa -teemaviikkoon.
Moksuviikko, eli monialaisen oppimiskokonaisuuden viikko järjestetään vuosittain ja se kuuluu nykyiseen opetussuunnitelmaan.
– Näin laajana, että koko koulu osallistuu yhdessä, ei ole kuitenkaan aikaisemmin järjestetty, opettaja Marita Savonmäki kertoo.
Monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tarkoituksena on yhdistää eri oppiaineiden opetusta joustavasti valittujen teemojen mukaan.
Hanhijoen koululla aiempia teemoja ovat olleet muun muassa vesi sekä terveys.
Omenapiirakkaa ja sieniretkiä
Syksyn satoa -viikolla oppilaat kokoontuivat eri toimintaryhmiin kahtena päivänä ja viikko huipentui oppilaiden aikaansaannoksista salissa pidettävään näyttelyyn.
Toimintaryhmiä oli 16, ja jokaisessa oli oppilaita eri luokka-asteilta.
– Meillä on koulussa nämä samat toimintaryhmät koko vuoden, ja esimerkiksi kummitoiminta on yhdistetty niin, että kummit ovat aina samassa toimintaryhmässä kummioppilaansa kanssa. Vuoden jälkeen aina vanhimmat lähtevät pois ja ekaluokkalaiset tulevat mukaan, mutta periaatteessa toimintaryhmä pysyy jotakuinkin aina samana, Savonmäki kertoo.
Toimintaryhmät kokoontuvat koulussa siis muutoinkin kuin teemaviikoilla.
Syksyn satoa -viikon teemat oli jaoteltu marjoihin, sieniin, hedelmiin, vihanneksiin, juureksiin ja viljoihin. Kukin toimintaryhmä pääsi mukaan yhteen teemaan, jonka kautta päästiin esimerkiksi askartelemaan, leipomaan omenapiirakkaa, tekemään sieniretki metsään tai valmistamaan salaattia.