Showmamas tanssi pronssille – ”Siinä tanssissa kuljin elämäni vaiheitten läpi”

0
Pronssijoukkue Showmamas palkintojenjaossa. Kuva Riina Rikalainen-Salmi.

PAIMIO

Paimiolainen Annika Mutilan AM Dance Showmamas -tanssiryhmä ylsi hienosti pronssille Aikuisten ikäkausimestaruuskilpailuissa Vaasassa. Kisa käytiin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Paimiolaisten sarjassa kilpaili 12 kovatasoista joukkuetta, joista loppukilpailuun valittiin kuusi.

Showmamas ylsi mitaleille koskettavalla esityksellään ”Kannoit minua, kannan sinua”.

Kilpailut järjesti Finnish Dance Organization yhdessä Tanssikoulu Kipinän kanssa.

Esityksen suunnitellut ja ohjannut koreografi Annika Mutila kertoo, että lähtöajatus tanssille oli toisistamme huolta pitäminen.

– Esitystä harjoiteltiin viime syksystä lähtien. Toukokuussa, kun ohjelma oli jo melkein valmis, kaipasin ryhmään vielä iältään muusta ryhmästä poikkeavaa henkilöä, joka pystyisi esiintymään lavalla.

– Ajatus iäkkään esiintyjän mukaan ottamisesta syntyi myös vuorovaikutuksesta, jota kävimme harjoituksissa läpi tanssiryhmän jäsenten kanssa. Pyysin mukaan lausuja Marjatta Järvistä, joka on esiintynyt paljon ja jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä jo 20 vuotta sitten.

82-vuotias Järvinen oli siten ryhmään luonteva valinta.

Marjatta Järvisen lupautumista mukaan edelsi parin päivän miettiminen. Eniten häntä askarrutti se, miten hän oppii liikkeet.

– Se ei ollut lopulta ongelma, sillä tanssijat olivat alusta asti tukenani, ja liikkeetkin opin harjoitusten myötä, kertoo Järvinen todeten samalla, ettei ole koskaan aikaisemmin tanssinut lavalla.

Lausujana hän on kuitenkin ollut estradilla lukemattomia kertoja.

– Siinä tanssissa kuljin elämäni vaiheitten läpi. Niissä liikkeissä, mitä tanssijat tanssivat, tuli paljon elettyä elämää koettavaksi. Se ei ollut pelkkää esittämistä.

– Se, miten ryhmä otti minut vastaan ja tuki koko ajan, oli käsin kosketeltavaa, Järvinen kiittää vielä.

Paimion pronssiryhmä koostui 24:stä yli 30-vuotiaasta tanssijasta.

Showmamas on perustettu vuonna 2009. Tämänvuotisen esityksen ohjaajina toimivat Annika Mutilan lisäksi Riina Rikalainen-Salmi ja Jatta Palmunen .

Esitys on nähtävissä 1.-2.12. Paimion koulukeskuksen 1-salissa tanssikoulu AM Dancen oppilasnäytöksissä.