
TURKU /Elina Malkamäki
Varsinais-Suomen hyvinvointialue aikoo käynnistää yhteistoimintaneuvottelut henkilöstösäästöistä. Neuvottelut koskevat Varhan konsernipalveluita ja järjestämisen palveluita ja niiden piirissä on kaikkiaan noin 2 300 henkilöä.
Neuvotteluilla tavoitellaan noin yhdeksän miljoonan euron pysyviä säästöjä ensi vuoden aikana. Arvio vähennettävien henkilötyövuosien määrästä on enintään 180.
Aluehallituksen on määrä käsitellä asiaa kokouksessaan 5. joulukuuta.
Varhan henkilöstöjohtajan Noora Nordbergin mukaan nyt esitetyt neuvottelut eivät kohdistu potilastyötä tekevään hoitohenkilöstöön.
– Pääosin neuvottelut koskevat erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä sekä toimisto- ja asiantuntijatehtävissä työskenteleviä, hän tarkentaa.
Organisaatiot tiiviimmiksi
Varhan konsernipalveluihin kuuluvat esimerkiksi hallinto-, henkilö-, viestintä- ja kiinteistöpalvelut sekä laitoshuolto. Järjestämisen palveluita ovat muun muassa kehittämispalvelut, kaksikieliset palvelut sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut, Nordberg kertoo.
Hänen mukaansa hallinnon tukipalveluissa työskentelee Varhassa eniten henkilöstöä.
Hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikaisen mukaan tavoitteena on pitää mahdolliset henkilöstövähennykset mahdollisimman pieninä. Yt-neuvotteluissa etsittäisiin vaihtoehtoisia tapoja henkilöstösäästöihin.
– Niitä voivat olla esimerkiksi määräaikaisuuksien arviointi, tehtävien täyttämättä jättäminen eläköitymisten jälkeen tai se, että avoinna olevan tehtävän täyttöä myöhennetään. Työnkuvia voidaan muuttaa tai siirtää henkilö toiseen paikkaan, jossa hänen työpanostaan tarvitaan enemmän, Nordberg mainitsee.
Neuvottelut saattavat johtaa lomautuksiin, irtisanomisiin ja/tai osa-aikaistamisiin. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan neuvottelut käynnistyisivät joulukuun puolivälissä ja tavoite on saada ne päätökseen tammikuun lopussa.
– Säästöjen tarkemmasta kohdentamisesta ei ole vielä päätetty, Martikainen sanoo.
Uudelleenjärjestelyjä tarvitaan, jotta hallinnon ja tukiprosessien resurssit saadaan kohdennetuksi oikein, Nordberg sanoo.
– Ei meistä kukaan ole täällä työtä vailla, mutta toimintaa täytyy saada tiivistettyä.
Hänen mukaansa tähdätään siihen, että muutokset eivät näkyisi asiakkaille asti.
– Neuvottelut eivät kohdistu samaan henkilöstöön, josta meillä on pula, eli hoitajiin, hän korostaa.
Martikaisen mukaan muutkin tulosalueet tulevat säästötarkastelun alle myöhemmin.
Ikävä joululahja
Työtekijät ovat tilanteesta huolissaan ja pettyneitä, kertovat pääluottamusmiehet.
– Kurjalta tuntuu, vaikka ei tämä yllättänyt. Vaikea on ymmärtää, miten henkilöstöstä säästetään, kun käsipareja puuttuu muutenkin, toteaa konsernipalveluiden pääluottamusmies Päivi Huhtala JHL:stä.
Hänen mukaansa moni on ihmetellyt, onko tämä työnantajan joululahja väelleen.
– Kipeitä ratkaisuja tulee. En näe irtisanomisia suurimmaksi uhaksi, mutta osa-aikaistamisia voi tulla. Niistä määräaikaisista huoli on suuri, joiden määräyskirja on loppumassa.
Jytyn pääluottamusmies Niina Kankaanpää sanoo olevansa ”suorittavan portaan porukan” puolesta erittäin pettynyt.
– Vielä lokakuussa tiedot säästöistä olivat erilaiset. En tiedä kenelle sormea heristäisi, työnantajalle, päättäjille vai valtiolle.
Kankaanpää korostaa, että Varhan tuomiin mullistuksiin työssä vasta totutellaan.
– Nyt olisi tarvittu työrauhaa eikä ajojahtia säästöjen löytämiseksi.
Yt-neuvottelut liittyvät hyvinvointialueen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan 2024–2026, joka sisältää useita talouden tasapainottamiseen liittyviä toimenpiteitä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella työskentelee kaikkiaan 23 000 henkilöä.