Peimari-Liiga elpyi koronavuosista juhlavuoteen – ”Sellainen jalkapallon talvisarja, josta aloittaessamme haaveilimme”

0
PiPSin T2014-joukkue hakee Peimari-Liigasta hyvätasoisia talvikauden pelejä. Tunnelma joukkueessa olikin katossa ennen turnauspäivän alkua.

Sauvo

Huivipäinen tyttö saa syötön omalla kenttäpuoliskollaan ja lähtee kuljettamaan palloa kohti vastustajan maalia. Mustassa Piikkiön Palloseuran pelipaidassa viilettävä pelaaja saa pian vastaansa kaksi keltaisiin LTU:n asuihin sonnustautunutta poikaa – pallo kevyellä tökkäisyllä muutama metri sivuun, tyttö perässä ja molemmat keltapaidat jäävät paikoilleen ihmettelemään, mikä tuulahdus heidän välistään juuri singahti.

Kyse oli PiPSin T2014-joukkueen Lilia Sinilaaksosta, jolla tuntuu riittävän vauhtia vielä pelien jälkeenkin.

– On mukavaa, kun pääsee pelaamaan poikia vastaan. Tulee kovempia pelejä mitä kesällä, Sinilaakso hymyilee Sauvon Peimari-Areenan aulatilassa.

Vaikka joulukuinen pakkanen kiristyy ikkunan takana ulkona, pitävät pelit lapset lämpöisinä koko sunnuntaipäivän ajan. Kyse on jo kymmenettä talvea pelattavasta Peimari-Liigasta, johon on tällä kertaa osallistunut kaikkiaan 68 joukkuetta eri puolilta Varsinais-Suomea, ja osa kauempaakin.

Yksi joukkueista on PiPSin T2014.

– Hallissa on aina lämmin pelata, ja pelejä tulee talven aikana paljon. Totta kai silti tärkeintä on viettää aikaa yhdessä joukkuekavereiden kanssa. Olimme jo viime talvena mukana, tietävät Sinilaakson joukkuekaverit Helmiina Pohjoja ja Neelia Huhtala.

PiPSin vikkeläjalkainen Lilia Sinilaakso piti LTU:n puolustuksen kiireisenä.

Tytöt ja pojat vastakkain

Samassa sarjassa pelaavat ja Peimari Unitedin P/T2014–2015-joukkuetta edustavat Arvid Estala, Patrik Kankare ja Anton Jokinen ovat samoilla linjoilla PiPSin nuorten kanssa. Hallin pienellä kentällä pallokosketuksia kertyy paljon, ja tilanteet vyöryvät päästä päähän jatkuvalla syötöllä.

– Täällä on ainakin lämmin pelata, hymyilee Anton Jokinen katsellen samalla valkoista maisemaa ikkunan takana.

– Ja päästään pelaamaan myös sellaisia joukkueita vastaan, mitä ei kohdata kesällä sarja- ja turnauspeleissä, Kankare ja Estala jatkavat.

Peimari-Liigassa yleistä onkin, että mukana on niin tyttö- kuin poikajoukkueita sekä sekajoukkueita, jotka voivat kohdata toisensa samoissa sarjapeleissä. Siinä missä lapset tekevät kilpaa maaleja kentällä, seuraavat yleensä vanhemmat pelejä ylätason katsomosta.

– Kyllä sen voi sanoa, että Peimari-Liigasta on kymmenessä vuodessa muovautunut sellainen jalkapallon talvisarja, josta aloittaessamme haaveilimme. Yhteistä aikaa niin joukkueiden kuin myös perheiden kesken, alleviivaa Peimari-Liigan järjestelyistä vastaavan Peimari Unitedin puheenjohtaja Olli Dahl.

Peimari Unitedin T/P2014-2015-joukkueen Anton Jokinen kamppaili pallosta LTU:n pelaajia vastaan.

Korona-epävarmuus takanapäin

68 osallistuvaa joukkuetta onkin Peimari-Liigan juhlavuotena taas sellainen määrä, mihin myös järjestävät tahot, eli Peimari-Areena Oy ja jalkapalloseura Peimari United ovat tyytyväisiä.

– Ennätys on 91 joukkuetta, ja se tuli muistaakseni liigan toisena järjestämistalvena 2015–2016. Korona-aikana liiga katkesi kahtena peräkkäisenä vuotena, ja viime talvella kun pelit päästiin pitkästä aikaa pelaamaan loppuun asti, oli osallistuvia joukkueita 47. Siihen nähden 68 joukkuetta täksi kaudeksi on jo hyvä paluu ”vanhaan”. Koronan aiheuttama epävarmuus alkaa selvästi olla takanapäin, Dahl miettii.

Liki 70 osallistuvaa joukkuetta tarkoittaa noin 650 ottelua marraskuun alusta maaliskuun loppuun asti. Jokaiselle joukkueelle kertyy pelejä parisenkymmentä viiden pelikuukauden aikana, joten hallissa käy siis kuhina joulua ja vuodenvaihdetta lukuun ottamatta jokaisena talviviikonloppuna.

– Halli on hyvin käytössä puolet vuodesta, mutta toisaalta toinen puolisko vuodesta on aika hiljaista. Kyllä täällä olisi intressinä järjestää tapahtumia ja ohjelmaa myös kesäkaudella, ja jonkin verran tapahtumia onkin järjestetty, Dahl sanoo.

Viime kesänä muun muassa huutokauppakeisari Aki Palsanmäen vierailu veti Peimari-Areenan täyteen, ja aiemmin vuonna 2016 Maarit ja Sami Hurmerinnan yhteiskonsertti teki saman.

– Palsanmäki on itse asiassa tulossa myös ensi kesänä tänne, mutta on meillä kiinnostusta myös esimerkiksi kulttuuritapahtumien järjestämiseen. Olemme avoimia kaikenlaiselle yhteistyölle, sanoo halliyhtiössä vaikuttava Maija Dahl.

FAKTA: Mikä Peimari-Liiga?

  • Jalkapallon talvisarja, jota pelaavat kaudella 2023–2024 vuosina 2011–2017 syntyneet lapset.
  • Osallistuvia joukkueita tällä kaudella 68, mutta parhaimmillaan osallistujamäärä on kivunnut jopa 91 joukkueeseen.
  • Ottelut pelataan viikonlopputurnauksina marraskuun alusta maaliskuun loppuun ajoittuvalla ajanjaksolla.

Peimari hamuaa jalansijaa Paimiosta

Pitkälti Sauvossa peli- ja harjoitustoimintaa ylläpitävässä, mutta Paimioon rekisteröidyssä jalkapalloseura Peimari Unitedissa on ladattu isot odotukset viime syksyksi valmistuneen Vistan koulun kentän ylle. Syksyn aikana seura siirsi kentän laidalle oman harjoituskonttinsa, jossa on harjoitusvälineiden lisäksi välineistöä esimerkiksi kahvion ylläpitämiseksi pelipäivien yhteydessä.

Paimioon noussut uusi kenttä tuli varmasti myös muiden paimiolaisseurojen tarpeeseen, mutta ennen kaikkea sitä odotettiin Peimari Unitedissa kuin kuuta nousevaa.

– Usein tuntuu unohtuvan, että Peimari United on kuitenkin Paimioon rekisteröity seura, vaikka toimimmekin kahden kunnan alueella. Paimiossa meille ei vain ollut tarjolla juuri harjoitusvuoroja, mutta nyt totta kai toiveet ovat sen suhteen nousseet uuden kentän myötä. Syksy ainakin oli lupaava, ja toivotaan että Vistan koulun kentästä muodostuu meille hyvä paikka kehittää seuratoimintaa myös Paimiossa, Peimari Unitedin puheenjohtaja Olli Dahl sanoo.

PiPSin T2014-joukkue hakee Peimari-Liigasta hyvätasoisia talvikauden pelejä. Tunnelma joukkueessa olikin katossa ennen turnauspäivän alkua.