Kokous vai korttirinki?

0

Tässä Kunnallislehdessä kerrotaan, minkälaisilla läsnäoloprosenteilla Paimiossa ja Sauvossa osallistuttiin kunnan ylimpien toimielinten kokouksiin vuonna 2023. Kovin suuria otsikoita aiheesta ei saa, sillä molemmissa kunnissa keskeiset luottamushenkilöt ovat tunnollisia kokouksissa kävijöitä.

Muutamia poikkeuksia löytyy, mutta kenenkään kohdalla ei voida äkkiseltään sanoa, että kyse olisi ”lintsaamisesta” tai kiinnostuksen puutteesta. Pikemminkin toistuvista työesteistä ja esimerkiksi lastenhoitoon liittyvistä seikoista.

Kaarinan läsnäolotilastoja tässä Kunnallislehdessä ei ole, mutta kerrottakoon, että siellä eräs valtuutettu ei osallistunut viime vuonna yhteenkään kaupunginvaltuuston kokoukseen, koska hänellä ”ei ole ollut lautakuntapaikkaa”. Mielenkiintoinen perustelu ja logiikka, joskaan ei aukoton.

Koska näyttää siltä, että Peimarin keskeiset luottamushenkilöt säntäävät kokouksiin miltei samanlaisella innolla kuin Melperi sotaan, niin kannattaako aiheesta edes uutisoida?

”Kannattaa”, sanovat politiikan tutkijat ynnä muut mediaviisaat. ”Jos tulee valituksi keskeiseen luottamustehtävään, on paikalla oltava aina kun se suinkin on mahdollista”.

Eli jos naapurin Penalla on kokousiltana miesluolassaan korttirinki, niin sinne kannattaa rynnätä vasta kokouksen jälkeen.

Toki poissaoloille löytyy myös monia hyväksyttäviä syitä. Esimerkiksi ärhäkkäästi pärskivää koronapotilasta ei kaivata yhteenkään kokoustilaan. Myös lapsen sairastuminen voi olla ylivoimainen este. Varsinkin yksinhuoltajan kohdalla.

Syitä ei yleensä tivata, vaikka poissaoloja olisi hetkellisesti huomattavastikin keskivertoa enemmän. Mutta jos osallistuminen on vuodesta toiseen heikkoa, saattaa napinaa alkaa kuulua. Ainakin siltä suunnalta, mistä on annettu ääniä kyseiselle kuntapäättäjälle.

Olkoon työnteko kunniassa, mutta jos on haalinut iltatöitä useamman vuoden ajalle, niin kannattaako päälle enää haalia poliittisia luottamustoimia.

Tätä pohtii moni haluamatta siltikään jaella tuomioita. Elämäntilanteet muuttuvat joskus paljonkin, eikä kaikkiin muutoksiin voi ennalta varautua.

Perttu Hemminki