
Paimio
Paimion kaupungintalolla riitti sunnuntaina puoliltapäivin kuhinaa, kun äänestämässä käytiin lähes jonossa. Presidentinvaalin vaalipäivän ensimmäisinä tunteina äänestäjiä kävikin paikalla hieman yli sadan tuntikeskiarvolla, ja iltapäivän vilkkaimpina tunteina tahti kiihtyi tuostakin.
Kaikkiaan Paimiossa äänensä kävi antamassa vaalipäivänä 2867 äänioikeutettua, eli yhteensä 34,1 prosenttia täysi-ikäisistä kuntalaisista. Sauvossa vastaava vaalipäivän luku oli peräti 39,9 prosenttia, kun taas Kaarinassa vaalipäivänä uurnille säntäsi 39 prosenttia äänioikeutetuista.
Paimiolaisille Juhani Virralle ja Nina Tanniselle vaalipäivänä äänestäminen ei ollut kuitenkaan ykkösvaihtoehtona.
– Yleensä käymme ennakkoon, mutta tällä kertaa aikataulut menivät sen verran ristiin, että ehdimme vasta vaalipäivänä. Selvää on kuitenkin, että ääni käydään antamassa, he hymyilivät.
Virralle sopivan ehdokkaan löytäminen ei ollut tällä kertaa pläkkiselvää.
– Ei ollut mikään helppo valinta. Sauli Niinistö on tehnyt hyvää työtä 12 vuotta, joten saman suuntaisia ominaisuuksia koitin löytää myös seuraajaehdokkaasta.
Päällepuhuminen tenteissä harmitti
Myös Hannele ja Jouko Pitkänen olivat suunnanneet äänestämään vasta vaalipäivänä. Hekin olivat puntaroineet ehdokkaita tarkkaan läpi vaalitenttien myötä, joskin samojen asioiden pyörittely tentistä toiseen alkoi jo loppumetreillä kyllästyttää.
– Ei jaksettu ihan kaikkia vaalitenttejä katsoa, kun asiat alkoivat jo toistaa itseään, Jouko tuumi.
– Ehdokkaiden toistensa päälle puhuminen alkoi myös ärsyttää loppua kohden. Ehkä vaalien tunnelma on siinä mielessä muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa, että nyt sanotaan aika kärkkäästi ja rönsyillään toisten puheenvuorojen yli, jatkoi Hannele.
Heillä ei ole mitään sen suurempia vaalipäivän traditioita, mutta yhdestä tärkeästä asiasta pidetään kuitenkin jokaisena vaalipäivänä kiinni.
– Olin aamulla nostamassa lippua taloyhtiön lipputankoon. Se on varmaan ainut asia, mikä toistuu, Jouko hymyili.