Sauvon Palvelukeskus sai evakkomummon – ”Muistutus vaikeista ajoista”

0
Puuveistoksen veistänyt Risto Kantonen esitteli teosta sen julkistamistilaisuudessa Sauvon palvelukeskuksessa 18. tammikuuta 2024.

SAUVO

Sauvon palvelukeskuksessa vietettiin 18.1. taideteoksen julkistamistilaisuutta kun Risto Kantosen puuveistos ”Evakkomummo” paljastettiin.

Kantonen kertoo, että veistos on saanut inspiraationsa hänen omasta mummostaan, joka oli kotoisin Johanneksesta. Kun Kantonen oli pieni, mummo oli usein häntä hoitamas-

sa.

Jalava, josta mummo on veistetty, on kaadettu Karunan kirkon alueelta. Kantonen veisti teoksen aihion moottorisahalla ja jatkotyösti muilla puuntyöstövälineillä.

Muistutus vaikeista ajoista


Parimetrinen veistos painoi aluksi noin tuhat kiloa, mutta kuivuessaan mummo pudotti painoa satoja kiloja. Veistosta Kantonen työsti yhteensä parin vuoden ajan.

– Erityisesti haluan kiittää Sauvon kulttuuritointa ja Huuhka Oy:tä kaikesta avusta, että veistos saatiin lopulta paikoilleen Palvelutaloon, Kantonen sanoo.

Kantonen kertoo, että veistoksessa voi nähdä myös kannanottoa ja yhtymäkohtaa nykyiseen maailmantilanteeseen. Se toimii muistutuksena ajasta, jolloin oman maamme miehet joutuivat lähtemään sotimaan.

Evakkomummo sopii hyvin Sauvon Palvelukeskukseen, jossa on vuosien varrella asunut ihan oikeitakin evakkomummoja.